Tuntuu hämmentävältä ajatella oman olemuksen olevan 10 kiloa pienempi kuin vuosi sitten. On kerrankin saanut jotain aikaiseksi vuoden aikana eikä laihduttaminen ole jäänyt vain haaveeksi, kuten aina yleensä.

Huono olen ollut ottamaan vertauskuvia, mutta tässä nyt yksi sellainen. Vasemman puoleinen kuva on otettu ihan tammikuun alussa kahvakuulatunnin jälkeen ja oikean puoleinen tämän kuun alussa kävelylenkin jälkeen.

Tammikuussa minulla ei ollut mitään suurta suunnitelmaa. Olen laihduttanut elämästäni niin monta vuotta, etten enää oikein jaksa mitään dieettiajattelua enkä mitään muutakaan. Eniten olin toivonut, että laihtuisin vain muun elämän ohella, sillä tavalla helposti ja huomaamatta.

Toive kuulostaa ehkä hassulta, mutta nyt kun kulunutta vuotta ajattelee, juuri noin olen oikeastaan onnistunut kaikki 10 kiloa pudottamaan. Ehkä myös siksi laihdutustulokseni vuodessa on ”vain” -10 kg eikä -20 kg. Hitaasti halusin laihtua, jotta pääni pysyy mukana muutoksessa. I love me -messuilla tavattu Antioksidanttiklinikan lääkäri myös vahvisti ajatukseni hitaasti laihtumisesta, sillä rasvakerroksen huvetessa vapautuu esimerkiksi kemikaaleja verenkiertoon enkä todellakaan halua kuormittaa kehoani yhtään enempää. Onhan kaikki muutos muutenkin aina uutta työstettävää sille.

Tiesin silti, etten voi laihtua, jos teen kaiken aina samaten kuin ennenkin. Oli pakko muuttaa jotain. Aloitin omasta mielestäni suurimmasta ongelmastani: suklaasta. Rajoitin suklaan kuluttamista siten, etten saanut ostaa kaupasta kokonaisia levyjä ollenkaan. Kun tätä kikkailua oli takana reilu kuukausi, universumi ja maailma tulivat mukaan peliin ja auttoivat laihtumishommaani influenssalla.

Laihtumismetodini vuonna 2018: influenssa, järjetön koivuallergia ja yliherkistyminen useille syötäville asioille sekä nyt viimeisimpänä aivotärähdys. En suosittele kokeilemaan näitä kotona. Tai missään.

Koivuallergia aiheutti sen, etten syönyt suklaata enää ollenkaan, sillä se lisää histamiinia kehossa enkä halunnut sitä. Koko syksy on mennyt hyvin vähällä sokerin syömisellä. Silti pelkkä sokerin vähentäminen ei ole avain onneen vaan tässä on mennyt ruokatottumukset myös uusiksi niin, että syön päivässä kaksi lämmintä ateriaa ja kolmen tunnin välein noin muutenkin päivän aikana. On pakko syödä, jos haluaa pitää aineenvaihdunnan toiminnassa.

Liikunta kuuluu myös arkiohjelmaan vaihtelevissa määrin. Keväällä, kesällä ja syksyllä käytiin aika paljon metsissä lenkkeilemässä. Vähitellen olen alkanut kaivata myös lihaskunnon parantamista, mutta se on nyt hetken katkolla, kunnes saan pääni taas kuntoon. Joogaa ei olla harrastettu hetkeen, mutta sitäkin kaipaan kyllä. Tuntuu hyvältä kokonaisuudelta ulkoilla, huoltaa kehoa joogalla ja rääkätä välillä itseään lihaskuntohommilla.

Täytyy toivoa, etten ensi vuonna loukkaa itseäni mitenkään ja voin keskittyä treenaamiseen kunnolla. Luulen laihtumisen kannalta kaikista tärkeintä olevan ylös sohvalta pääseminen ja kiinni liikunnasta saaminen niin kovin, ettei pysty elämään arkea liikkumatta. Silloin laihtuminen muuttuu toissijaiseksi projektiksi, joka tulee siinä sivussa. Itse en ainakaan enää pitkään ole ajatellut laihtumista ulkonäkökeskeisyyden kautta vaan tykkään siitä, kun pystyn kävelemään ylämäkiä hengästymättä kuin pieni possu.

Seuraava tavoitteeni on päästä lievän ylipainon puolelle ja siihen on matkaa nyt 2 kg. Seuraava laihdutusaiheinen postaus tulee sitten, kun olen tuon saavuttanut. Te, jotka aloitatte uuden elämän taas tammikuussa, päättäkää muuttaa joku pieni juttu arkielämässänne sellaiseksi, jonka voitte pitää läpi loppuelämän. Vain siten voitte saavuttaa pysyviä tuloksia.

Eilen aamuna aamupalaa syödessäni katselin instastooreja niin kuin aika usein teen. Yhdessä stoorissa mainostettiin eräästä perinteisestä joulun ajan herkusta terveellisempää versiota ja sehän riitti siihen, että aloin säksättää siltä istumalta kuinka ihmiset ovat nykypäivänä niin ristuksen hysteerisiä. Jos nyt sattuu syömään sokeria pari lusikallista ylimääräistä, ei kukaan kuole siihen paitsi silloin, kun oma haima ei enää toimi eikä elimistö tuota insuliinia.

Okei, vaikka säksätänkin joskus, ei se minulta ole pois, että puoli maailmaa haluaa korvata perinteiset leivonnaiset sun muut jollain sokerittomalla tai vehnäjauhottomalla. Silti jotenkin ärsytti juuri eilen se, että ihan kaikesta täytyy yrittää löytää parempi versio, sillä ihan tosissaanko esimerkiksi glögi on asia, jota ei uskalla juoda sitä 1-2 mukia koko vuoden aikana?

Kaikkeen syömiseen ja ylipäätään elämiseen kuuluu kohtuus. Kohtuus ihan kaikessa. Jos olet perusterve haimalla ja maksalla varustettu ihminen, kyllä voit ottaa palan kakkua ja juoda ihan tavallista glögiä, jos mielesi tekee. Voit syödä perunaa ja leipää jopa päivittäin. Voit syödä joulusuklaata jo vaikka lokakuusta asti, se ei ole väärin.

Enkä minä tosiaan sitäkään, että niissä terveellisissä versioissa olisi mitään väärää, kunhan se ei vääristä ihmisten mieltä syömistä kohtaan. Syömisestä on muutenkin tehty viimeisen 10 vuoden aikana aivan liian vaikeaa, joten normaalien juttujen korvaaminen terveellisillä versioilla mielestäni edesauttaa vääristynyttä kuvaa siitä, mitä itsensä voi sallia syömään ja mitä ei. Koska kaikkea voi syödä!

Ehkä en ole vielä päässyt tässä omassa terveyshifistelyelämässäni niin pitkälle, että ymmärtäisin miksi kaikesta pitää tehdä se parempi vaihtoehto, mutta jos pääsen, voin kertoa kyllä sitten teillekin. En vain usko sen päivän tulevan, sillä itse olen onnistunut laihtumaan nyt noin 10 kiloa ilman, että olisin korvannut mitään käyttämääni ruoka-ainetta millään toisella.