Olin vielä viisi vuotta sitten ihan järkyttävä pitäisi-ihminen. Tiedäthän, sellainen että vähän kaikkea pitäisi tehdä, mutta ikinä mitään ei saanut aikaiseksi. Minun piti laihduttaa 15 vuotta elämästäni, mutta en kuitenkaan koskaan laihtunut. Paitsi kerran, kun lopetin suklaan syömisen iltapalaksi ja keskityin syömään oikeita välipaloja. Niin ja toisen kerran, kun aloin käydä salilla enkä ollut vielä pilannut kroppaani stressillä ja yksitoikkoisella ruokavaliolla.

Lopulta kyllästyin ainaiseen laihduttamiseen ja päätin lopettaa sen. Lopetin laihduttamisen ajattelun kaikkine lieveilmiöineen, kuten jokaisen suupalan kyttäämisen ja oman kropan senttien miettimisen. Kun tein kevyttä toimistotyötä liikkumatta vapaa-ajalla kunnolla ja syömättä monipuolisesti, kuinka viitsin olettaa saavani jotain tuloksia? Oli vain jotenkin tosi vaikea saada kiinni terveellisestä ruokavaliosta ja vielä enemmän liikkumisesta osana normaalia arkea.

Laihtumisen toivomisessa mitään sen eteen kuitenkaan tekemättä on kyse äärimmäisen paatuneesta itsensä huijaamisesta. Minä olin siinä tosi hyvä. Uskon, että moni muukin ikilaihduttaja on. Mutta arvatkaa mitä! Minulla on ilosanoma! Itsensä huijaamista voi harjoittaa eri tavalla!

Nyt kun olen muutamia kertoja käynyt patikoimassa useamman tunnin reittejä, joista viimeisin oli kilometreissäkin jo vähän jotain, olen tajunnut, että jokaisen elämäntapamuutosta tekemässä olevan pitäisi käydä keskivaativalla luontopolulla. Että ymmärtäisi miksi omaa kehoa täytyy liikuttaa, miksi täytyy olla voimaa ja miksi, herran tähden, täytyy syödä kunnolla! Pieni Karhunkierros ei esimerkiksi ole helppo rapakuntoiselle ja jos ei syö kunnolla, ei vain jaksa. Ei ikinä selviä kierrokselta pois ja jää metsään kisaamaan kuukkeleiden kanssa rusinoista, kunnes kylmettyy kuusen alle. Metsäreitillä unohtaa täydellisesti laihduttamisen, koska siellä haaste on selviytyä, ei laihtua.

Sitähän elämänkin kuuluu olla. Selviytymistä, keskittymistä hyviin asioihin ja kaikkea muuta paitsi ikuista laihduttamista. Elämäntapamuutos on vasta sitten muutos, kun pystyy lisäämään hyvät rutiinit arkeensa niiden vanhojen rinnalle, mikäli niitä vanhoja sitten enää edes kaipaa.

Minä en ainakaan kaipaa. Minä pidän tästä nykyminästä, joka on töiden jälkeen käynyt kaupassa, tehnyt 10 minuutin vatsistreenin, siivonnut hieman eteistä (sisustin), tyhjännyt astianpesukoneen ja lakannut kynnet. Siinä on kaikki asiat enemmän kuin mitä ikinä sain aikaiseksi aikakaudella, kun piti tehdä. 

Jos haluat tehdä elämäntapamuutoksen niin kuin minä tein, tässä ohjeet: aloita ulkoilu. Kun liikunnasta tulee osa arkea, kaikki muukin sujuu siinä sivussa kivuttomasti. Jopa voimakkaasti välillä. Muutos ei ole nopea, mutta se on silti muutos.

Kuten tiedätte, olen laihduttanut koko elämäni ajan onnistuen siinä ehkä kaksi kertaa. Viimeisin rutistus alkoi 1,5 vuotta sitten, mutta sen nimi ei ole laihdutus vaan elämäntapamuutos.

Elämäntapamuutos on siitä hauska, että siinä usein lisätään erilaisia rutiineja niin lautaselle kuin vapaa-ajallekin. Ei siis vähennetä mitään, vaan lisätään. Tämä on asia, jonka toivoisin jokaisen laihduttamista miettivän huomaavan.

Ensin lisätään liikuntaa, sitten ruokaa. Ja toisinpäin. Kun on saavutettu liikunta osaksi arkea, voidaan alkaa pilkkoa ruokaosuutta pienempiin osiin ja keskittyä enemmän hyviin rasvoihin, vihreään sekä C-vitamiiniin. Sitä huomaa hyvin äkkiä, että säännöllinen syöminen noin 3 tunnin välein on ihan paras tapa elää, sillä se herättää aineenvaihdunnan ja tuo mukanaan nälän. Nälkä kertoo, että keho toimii.

Minä laihduin viime vuonna 10 kiloa. Lisäämällä liikuntaa ja syömistä.

Tänä vuonna en ole laihtunut kiloakaan. Mikään ei sinänsä ole muuttunut, mutta keväällä tajusin syöväni aivan liikaa vaaleaa leipää (sämpylät, liian hyviä) ja toinen kompastuskiveni taitaa olla suklaa. Keväällä meni suklaata turhan usein, joten nyt loman jälkeen on sillekin tehtävä jotain.

Heti, kun lopetan suklaan palasten päivittäisen napsimisen, alkaa painoni pudota ja olostani tulee kivan laiha. Se ei siis sinänsä paljon vaadi, että saa painonsa putoamaan, kun vaan pitää huolta päivittäisistä rutiineista ilman liiallista herkuttelua.