Hae
Mari Hietala

Itsetehdyt Biscoff-laskiaispullat

Viikko sitten tuli maistettua Bakerikan laskiaispullaa, jossa oli keksitahnaa ja voi että se oli hyvää. Päätin tehdä itse Biscoff-laskiaispullaa ja ostin purnukan Biscoffia. Viimeisen Ravattulan Cittarista torstaina. Joku muukin on selkeästi halunnut tehdä itse keksitahnapullia. En sinänsä ihmettele ja jos sinä et vielä ole tällaista herkkua maistanut, suosittelen!

Biscoff-laskiaispullien valmistus kotikeittiössä alkaa tietysti pullataikinan tekemisellä ja pullien pyörittämisellä. Käytin itse tätä ohjetta, mutta puolitin sen, koska emme tarvitse 30 pullaa. Puolet riitti aivan hyvin.

Olen niin onnellinen tästä, kun aurinko näkyy taas ikkunasta pitkän talven jälkeen, joka toki edelleen on meneillään.

Pienen raikkaassa pakkassäässä tehdyn lenkin jälkeen oli mukava istahtaa kahvipöytään ja rakentaa itselleen laskiaispulla itse leivoituista pullista. Biscoffia sisälle ja päälle tietysti. Mitään kauneuskilpailun voittajaa tästä syömästäni pullasta ei olisi voinut tulla, mutta. maku oli kohdallaan.

Kauppojen laskiaispullat maksavat nykyään niin paljon, että on parempi tehdä pullat itse. Tykkäsin muutenkin näistä enemmän kuin kaupan omista, vaikka se Bakerikan pulla olikin aivan ylihyvä.

Kun Biscoff-pullat oli syöty, ryhdyin korjaamaan eilen palauttamaani raporttia ja sen jälkeen kirjoittamaan uutta. Sitten kyllästyin ja päätin siirtyä tänne blogin puolelle, mutta en oikein pääse irti raportin kirjoitusmoodista vaan kirjoitan tätäkin tekstiä kuin jokin kone. 😄 Ehkä ensi kerralla muistan taas miten kirjoitetaan rennosti ja hauskasti.

Juhannus kotona

*Sisältää mainoslinkkejä

Yksi parhaista tavoista viettää juhannus on mielestäni viettää se kotona. Meillä ei ole mökkiä eikä ole ollut ajatuksissa edes hankkia, joten juhannuksenakin on ollut tapana hengata kotosalla. Nyt se on erityisen mukavaa, kun on takapiha ja terassi. Eilen tosin oli niin kylmä, ettei siellä tarjennut olla. 😁 Sen sijaan me käytiin perinteisellä Ukuran lenkillä pyöräilemässä.

Ukura on sellainen erämaata muistuttava sivukylä Liedossa, jossa on siis muutama talo, paljon peltoa ja ihana hiekkatie. Esko-Ukurantieltä pullahdetaan takaisin ihmisten ilmoille, joten missään hirveän kaukana ei kuitenkaan olla. Ukurassa on ihanan hiljaista ja sielu lepää niissä maisemissa. Tulee väkisin mieleen Vimpelin Hallapuro joistakin kohdista. Voisin hyvin kuvitella asuvani Ukurassa.

Ennen pyörälenkille lähtöä pyöräytin marengin uuniin, josta myöhemmin päivällä tehtiin pavlova. Perjantaipäivä me vietettiin Raumalla.

siivottu keittiö

lapsen huone

Vaihettiin järjestystä lauantaina lapsen huoneessa ennen pyörälenkkiä.

by Terry huulipuna

Seuraan instassa sellaista muijaa kuin Helene Sula (heleneinbetween) ja olen inspiroitunut muutamista hänen jutuistaan: laihtuminen sekä huulipunan käyttäminen ulkoillessa. Niinpä eilen sipaisin huuliin tällä viikolla ostamaani *by Terryn Hydra Balm -huuliasiaa sävyssä Love Affair. Ihana! Siis niin täydellisen värinen huulipuna, etten kestä. Ostin Myllyn Kicksistä, jossa by Terryt olivat 70 prosentin alessa.

Saukonojantie

ukura

missä ahomansikka, siellä kyy

Ukurassa nähtiin kyy, haukka ja töyhöhyyppäperhe. Sekä yksi auto. Muuten saatiin elää täysin hiljaisuudessa. Pituutta lenkille tuli 21 kilometriä eli ihan sopiva juhannuslenkki.

pavlova

Tänään me aloitettiin päivä urheilemalla. Ensin mentiin kolmeen eri leikkipuistoon, josta jatkettiin pääkohteeseen: urheilukentälle. Mentiin sinne tekemään ulkosalitreeni ja sitten kiireellä kotiin syömään. Nyt on koko akka ihan jumissa, huh!

leikkipuistossa

suklaakosmos

kahvihetki

Kun oltiin syöty, lähdettiin vielä käymään kasvitieteellisessä ja kaupassa. Halusin nähdä mitä taimia heillä on myytävänä, mutta eipä ollut mitään, mitä olisin tarvinnut. Eipä sillä, että kukkapenkkeihini enää mahtuisi edes mitään. Juhannus alkaa olla ohi ja pitäisi mennä pesemään hiukset arkea varten, joka nurkan takana jo häämöttää. Viisi työpäivää ja alkaa loma! Oijoi! Viisi päivää tuntuu nyt kauhean pitkältä, mutta varmaan viikko menee aika nopeasti. 😊