Eilen oli taas pelipäivä! Tavallaan tykkään siitä, kun pelipäivänä on aikaa valmistautua monta tuntia, mutta tavallaan myös ne kerrat ovat olleet ihan kivoja, jolloin olen joutunut ajamaan Kupittaalle suoraan töistä. Ennen vanhaan pelipäivänä monen tunnin valmistautuminen tarkoitti kynsien lakkaamista seuran väreillä ja luomivärien kaivelua, mutta nykyään olen todella laiska kynsien lakkailija ja eilen lähdin kuvaamaan ilman maailman suurinta sotamaalausta. Jalkapalloinnostukseni on tällä hetkellä yhtä laimeaa kuin keittämäni kahvi. Todella laimeaa.

Tämä kausi on ollut minulle välikausi. Lepoa ja jollain tavalla suunnan etsimistä. Hyviä jalkapallon valokuvaajia on syntynyt Suomeen kuin sieniä sateella, vaikka tällä kaudella ei paljon olekaan satanut. En ole tyytyväinen kameraan, jolla kuvaan ja se on se suurin syy miksi olen niin laimea futiskuvaaja juuri nyt. Onneksi sillä kuitenkin saa jotain aikaiseksi, mutta ei silti läheskään samalla tavalla kuin edesmenneellä 70D:llä.

Myönnän, että TPS:n välikausi voittoputkesta tuo oman osansa laimeuteeni. Tämä on ensimmäinen kausi elämässäni, kun en kuvaa matseja voitosta voittoon. Sama se on varmasti katsomon puolella ihmisille. Kun kentällä pelataan hyvin, katsomossa viihdytään ja kun menee vähän heikommin, ei ihmisiä kiinnosta. Se on vähän nurinkurista siinä mielessä, koska silloinhan juuri pitäisi tukea kaikista eniten. Muistan tosin joskus lukeneeni blogini kommettiboxista kommentin, että jos joukkue pelaa paskasti niin he eivät ole ansainneet kannattajiensa tukea. Tuo onkin sellainen asenne, jolla voittaa aina, kyllä. Pelaako joukkue jalkapalloa sinua varten vai oletko sinä katsomossa joukkuetta varten? Ehkä molempia, mutta silloin kukaan ei ansaitse mitään vaan rakkauden täytyy olla aitoa ja tasapainoista.

Kuvasin törkeästi vastustajan maalivahtia, vaikka yleensä olen kyllä jättänyt sellaiset kuvat kuvaamatta tai ainakin julkaisematta. Paitsi jos on ollut kyse Lepolan pojasta. Ja se Ilveksen maalivahtipersoona on niin viihdyttävä, että häntä on pakko kuvata. Tämä RoPSin tapaus ei herättänyt suuria tunteita minussa, kunhan vain kuvasin. (Oikeasti minulla oli ikävä omaa kotimaalivahtiani, koska hän lähti eilen aamuna reissuun taas ja jouduin olemaan koko päivän yksin.)

Tauolla söin salaa satsuman vessassa ja juttelin yhden järkkärin kanssa siitä pystynkö minä tottelemaan auktoriteettejä. Täytyy myöntää, että nuorempana olin aika paljon sellaista toimintaa vastaan enkä tykännyt siitä, että joku komentaa minua. En pidä siitä vieläkään, mutta olen oppinut paikkani tässä maailmassa ja se on se, että jos ihmisellä on järjestyksenvalvoja-kyltti rinnassa, olen hiljaa ja tottelen. Tämä järkkäri kyllä käski mua kyykkäämään, mutta siihen en kuitenkaan suostunut. Ei hän silti poistanut mua Veritakselta ja sain mennä kuvaamaan vielä toisen puoliajan.

Joku väitti jossain, että TPS hallitsi toista puoliaikaa, mutta en oikein tiedä mitä olen tehnyt, koska en huomannut sitä. Huomasin kyllä, että yksi maali siinä tuli, mutta noin muuten istuskelin pitkiä aikoja kuvaamatta mitään mietiskellen milloin olen viimeksi ollut humalassa (toukokuussa) ja että pitää muistaa kotona joskus kokeilla samaa vatsisreeniä, jota Friba siinä lämmitellessään touhusi.

TPS ei tätä peliä voittanut. He voittavat aina, kun minä en ole kuvaamassa. Pitäisikö tästä päätellä jotain? Ehkä viimeiseen kotipeliin menen kunnon futisfaniasenteella ja sitten he voittavat HJK:n.

Viimeiset kierrokset tulevat olemaan kyllä mielenkiintoisia. Niin pienistä pisteistä kiinni nuo häntäpään sijoitukset. TPS on nyt 10., IFK M 11. ja PS Kemi 12. IFK M pelaa tänään Lahtea vastaan ja Tepsin yläpuolella hengaileva SJK ottaa matsia HJK:n kanssa 21.10. Sitten on vielä IFK M – PS Kemi 21.10.. Mitä luulette kuinka tässä käy, ketkä tippuu/karsii?

Jos ihmettelette miksi en ole postannut Turun derbystä aiemmin tällä viikolla, tässä selityksiä: tiistaina, kun olisi ollut aikaa, valitsin tehdä kaikkea muuta kuin istua koneella. Kävin lenkillä, tein sämpylöitä yöllä reissusta palaavalle miehelle, sotkin, siivosin, pesin pyykkiä ja sitten totesin olevani väsynyt. Katsoin Peter Nymanin keskusteluohjelmaa, jossa vieraana oli Jari Sarasvuo ja jäin miettimään kuinka mulla on vähän ikävä Sarasvuon pölinöiden kuuntelua, sillä en ole tehnyt sitä ehkä puoleen vuoteen. Nyt olen taas valmis ottamaan lisää tietoa vastaan, joten pitääpä kaivaa Sarasvuon puheohjelmat taas esiin. Ainiin, tein myös derbykuvat valmiiksi siinä jossain välissä.

Menin kuvaamaan jalkapalloa maanantaina suoraan töistä. Ainakin olin ajoissa kerrankin ja ehdin vaihtaa kuulumisia TPS-henkisten henkilöiden kanssa ennen pelin alkamista. Ehdin myös arpomaan juonko teetä vai kahvia valiten tietysti kahvin, sillä väsymyksen määrä oli ihan jäätävä kyseisenä päivänä.

Aiemmista Turun derbyistä poiketen, en jännittänyt. En osannut jännittää. Olen kai irtautunut jalkapallosta liian hyvin kuluneen kesän aikana enkä enää elä jokaista peliä yhtä suuren tunnekuohun vallassa kuin ennen.

Minusta se on ihan tervettä tähän väliin. Jostain asiasta hullaantuminen uskonnon tavoin on pelottava piirre kenessä vaan ihmisessä ja kuitenkin ihan kaikilla elämän osa-alueilla tervettä on kohtuus.

Näin, kun katsoo jalkapalloa vähän kauempaa, saattaa nähdä enemmän, kokonaisuuden. Ehkä TPS:ssä on ainesta pysyä Veikkausliigassa, ehkä ei, se riippuu täysin Sjökken aamupalasta ja Ärtsin tekemien maalien määrästä. Minulle taas ei sinänsä ole väliä kuvaanko Veikkausliigaa vai jotain muuta tasoa, kunhan vain saan kuvata jalkapalloa. Teen siitä taidetta silloinkin, vaikkei kentällä moista olisikaan tarjolla.

Sitä mietin usein Ahteen nähdessäni mahtaako hän muistaa mua Seinäjoelta. Turun derbyssä mietin joka kerta miltä Pennistä ja Ahteen pojasta mahtaa tuntua pelata vastakkain. Ei varmaan miltään? Mukava vääntää jotain tuttua vastaan? Pohjalainen pohjalaiselle. Tavallaan tekisi joskus mieli huudella Ahteelle notta puhu mulle seinäjokea, koska ei täällä kukaan puhu mulle sitä murretta. ?

Pallopeli tilanteessa 0 – 0 siirryttiin toiselle puoliajalle. Siltä ajanjaksolta elämästäni mainittavaa ovat seuraavat asiat: minulta loppui kahdesta eri akusta virta, Ärtsi teki maalin, varpaistani alkoi lähteä tunto loppua kohden, raaputtelin kynsilakkoja kynsistäni ja pohdin sattuko Blunkkaan oikeasti vai vaan leikisti.

Niinhän niitä maaleja tosiaan tehdään, että pallo laitetaan maaliin. Onneksi sitäkin välillä sattuu ja sillä tavalla mukavasti, että voidaan todeta tän kaupungin olevan mustavalkoinen. Kyllähän se mieltä lämmitti, vaikken matsia osannutkaan jännittää enkä suhtautunut asiaan tilanteen vaatimalla vakavuudella. 

Ihan kiva näin! Kuvia nyt ei taas ole paljoakaan, mutta tarviiko edes olla? Vielä joku päivä hankin sellaisen rätätätäkameran, joka laukoo vähintään 7 kuvaa/s.