Naisten Liiga: TPS – JyPK 30.6.2019
0Sunnuntaina tapahtui kahdenlaisia asioita. Ensin Tepsinaiset voitti ja sitten minun täytyi kohdata se tosiasia, että lomani loppuu ja töihin on taas palattava. Tuli maanantai ja minä palasin. Kahvitaukojen välillä täytin exceleitä puhuen itsekseni ääneen, jotta pysyin oikeassa sarakkeessa ja toisaalta myös hereillä. Unet jäivät luonnollisesti pintapuolisiksi ja lyhyiksi edellisenä yönä, mutta selvisin silti ensimmäisen työpäivän koitoksesta. Tämä toinen päivä tänään on mennyt vanhasta muistista ja kohta Lofoottien horisontissa siintävät vuorimaisemat ovat kaunis turkoosin veden ympäröimä muisto vain.
Ja nyt, hyvät naiset ja herrat: minä käyn leikkaamassa lomakynteni pois, jotta pystyn kirjoittamaan ja sitten te saatte vähän kuvia sunnuntaisesta TPS:n pelistä näytille. Niistä tuli osittain kelvollisia ja osittain kuvaajan räpeltämiä tyhmään valonsuuntaan otettuja kuvien tapaisia hahmotelmia, kukin päättäköön omalla taidesilmällään kumpaan kallistutaan.
Noniin. Nyt.
Tosiaan. Pakkasin sunnuntaina kameran ja kuvausliivin laukkuun suuntana Turun Urheilupuiston yläkenttä mehevät mokkapalat mielessäin. Enkä turhaan mennyt! Siellä oli Irkku leikannut isot palat herkkuleivonnaista tarjolle ja kahvikin saapui juuri parahiksi, joten istuskelin siinä ihan rauhassa katsomon puolella posket pullollaan makeaa, kun tuomarit jo marssivat kentälle pelaajat perässään.
Minulla oli mielenkiintoinen ensimmäinen puoliaika, sillä heti sen alettua viereeni asettui mies repun kanssa. Ja ei, hän ei ollut valokuvaaja. En tiedä mikä ja kuka hän oli, mutta hänen paikkansa ei ainakaan ollut päädyssä minun vieressäni. Hän nimittäin venytteli. Hän venytteli koko ensimmäisen puoliajan päädyssä, jossa ei kuulu valokuvaajien lisäksi olla ketään muita paitsi ehkä jalkapallojoukkueeseen kuuluvia lämmittelijöitä.
Vielä tänäkin päivänä olen hieman näreissäni siitä, etten kysynyt pojalta mikä ja kuka hän on ja miksi hän venyttelee jalkapallo-ottelussa. Kentän laidalla. Olisin halunnut kertoa hänelle kuinka minua on joskus kielletty lakkaamatta kynsiä vastaavassa tapahtumassa. Katsomossa. Että siltä pohjalta voisin miettiä onko soveliasta tulla venyttelemään futismatsiin. Onko teistä?
Sen sijaan näin söpön ikkupikkukoissulin tuominen futismatsiin on erittäin soveliasta ja suotavaa. Eikö vain?
Toisella puoliajalla nuokuin aitaa vasten, kun ei olevinaan ollut mitään kuvattavaa. Lähdin jopa katsomoon ennen viimeistä vihellystä, mitä en kyllä oikein koskaan tee. Hmph. Pelistä jäi silti hyvä mieli, koska voitto ja kaiken sen auringossa kylpemisen jälkeen pääsin läheiseen Saleen ostamaan jäätelöä. Nams!
TPS – JyPK 1-0
Naisten Liiga: TPS – Ilves 6.6.2019
Futiskansaa on tainnut tänään hymyilyttää heti aamusta, sen verran makea voitto jäi Suomelle eilen takataskuun ukkosten saartamalta Ratinalta. Itsehän en paikalla ollut kuvaamassa ja jäinkin miettimään olenko jotenkin tyhmä vai mikä minua vaivaa, kun en alunperinkään aikonut akkreta kyseiseen matsiin. Jotenkin ei vain tule lähdettyä Tampereelle Huuhkajien perässä, vaikka jalkapallon valokuvauksen intohimoisena harrastajana minun varmaan pitäisi niin tehdä. Täytyy miettiä tätä hiljaa itsekseen hetki.
Tänä kesänä ei onneksi tarvitse sanoa kahta sanaa siitä menenkö kuvaamaan Naisten Liigaa vai en. Todellakin menen! Olen alusta asti tykännyt naisten meiningistä jalkapallokentällä. Se on jotenkin niin erilaista kuin miesten futis, positiivisella tavalla. Minusta jokaisen ihmisen kannattaisi edes kerran elämässään käydä katsomassa naisten futista ja syödä siinä samalla ihania mokkapaloja kahvin kera.
Me ei lähdetty reissuun vielä ekalla lomaviikolla, joten ehdittiin käydä kuvaamassa Tepsinaisten peli ennen kuin futiksen kesätauko iski päälle. Torstaina sutasimme itsemme päästä varpaisiin aurinkorasvan peittoon ja suuntasimme yläkentälle. Oli kuuma! Ei silti haitannut edes vähää alusta, sillä rakastan tätä kesää. Rakastan sitä, kun voin mennä kuvaamaan jalkapalloa shortsit jalassa ja huljutella paljaita varpaita kentän laidalla. Kun kukaan huoltaja ei kävele ohitseni ja moiti minua viluisen näköiseksi, kuten suurimman osan vuodesta käy.
Ihana nähdä Riakin välillä! Pitäisi varmaan lähteä joskus maailmalle pelaajien perässä kuvaamaan 🙂
Yritin muistaa kuvata molempia joukkueita taas. Tuntuu olevan todella vaikeaa sisäistää kummankin joukkueen kuvaaminen! Heräsin taas ekalla puoliajalla jossain kohtaa, että ainiin, ei pelkkää Tepsiä vaan kumpaakin.
Perjantaina tuli pitkästä aikaa puheeksi tämä kuvaaminen erään ihmisen kanssa ja kerroin siitä, kun olen vuosien aikana kuullut usein kuvieni olevan erilaisia. Mulla meni vuosia tajuta, mitä ihmiset sillä tarkoittavat, vaikken minä sitä täysin vieläkään tiedä. Vaikea nähdä samaa, mitä muut. Sanoinkin myöhemmin Jonille, että olisi hauskaa, jos joku mahtava ja suuri tutkijakriitikko joskus antaisi tuomion mun kuvista ja sanoisi lopuksi, että juu, se erilaisuus tulee vain siitä, kun Hietala istuu maassa. Minusta se, miltä korkeudelta kuvat otetaan, merkitsee erittäin paljon. Se on valokuvauksen perusasia. Valitse korkeus ja rakenna kaikki muu siihen päälle. Kuvankäsittely viimeistelee otoksen.
Toisaalta aikoinaan Ilkan kuvatoimituksen pienimuotoisen työhaastattelun jälkeen ymmärsin ottavani kuvat luonnostaan kultaisen leikkauksen mukaan. Osittain sitä kultaisen leikkauksen ajatusta on myös julkaistavaksi valitsemissani futiskuvissa, mutta silti se on toisarvoinen asia. Silmääni miellyttää, kun tarkan kohteen edustalla tai taustalla on pelaajia sopivin välein. Te, jotka kuviani olette jo pidemmän aikaa seuranneet, olette varmasti huomanneet tämän toistuvuuden.
Onneksi välillä on näitä pelejä, kun kuvaaminen sujuu ja kotijoukkue vielä nappaa voiton. Tämän pelin jälkeen on itselläkin hyvä mieli jäädä pienelle futiskuvaustauolle keskittyen kuvaamaan vain luontoa.
Valokuvausta on hyvä pysähtyä välillä miettimään. Kiireessä ei kehity.
TPS – Ilves 1 – 0