Työ on asia, jota ilman en tulisi toimeen tässä elämässä. Tähän voi varmaan aika moni samaistua. Rahan takia on pakko tehdä töitä, mutta itselleni työlarppaaminen tuo rutiinit arkeen ja elämässä on jokin muukin merkitys kuin vain hiihdellä päivästä toiseen laput silmillä.

Puhun työlarppaamisesta, koska minusta työ jollain tietyllä alalla tai tietyssä firmassa on vähän kuin larppaamista. Vauhkotaan työajalla ammattisanaston siivittämänä kaikenlaisesta  toisillemme/asiakkaille, mutta portista ulos vapauteen päivän päätteeksi siirryttäessä unohdetaan ne kaikki vauhkoamisen arvoiset asiat ja muututaan normaaleiksi ihmisiksi miettien mitä ihmettä sitä tänäänkin taas tekisi ruuaksi. Saatteko kiinni tästä haltiakorva-ajatuksesta? Tämä asia syntyi twiitiksi asti viime keväänä, kun työkaverini puhui puhelimessa ”lähtikö ne lavat xxx-paikasta” ja mietin kuinka me kaikki olemme jonkun firman pipo päässä päivisin, mutta illalla taas ihan normaaleja ihmisiä, jotka eivät puhu eurolavoista tai kolleista. (Paitsi, jos seukkaa työkaverin kanssa, krhm..)

Palasin tällä viikolla kesälomalta töihin ristiriitaisissa fiiliksissä, sillä kukapa koskaan haluaisi kesäloman loppuvan? Jännitti vähän vieläkö osaan siirtokuormata tai yhtään mitään muutakaan, mutta turhaan jännitin, sillä lihasmuisti muistaa edelleen kaikki virheasennot työergonomiassani ja osaisin ilmeisesti vaikka silmät kiinni näpytellä tiettyjä asioita järjestelmiin.

Eniten olen miettinyt työmotivaatiota kuluneen viikon aikana. Pakko listata tähän postaukseen miksi herään joka aamu mennäkseni katsomaan mitä papereita pöydältäni tällä kertaa löytyy. Tässä ne kaikki viisi kuumaa kohtaa:

↣ En oikein vieläkään pysty kirjoittamaan tätä enkä myöntämään itselleni, vaikka olisi pitänyt jo vuonna 2000, kun sain asiakaspalvelun kokeesta lähes täydet pisteet: rakastan asiakaspalvelua! Olen varmaan vähän sekaisin, mutta en vain voi sille mitään! Minulla on AINA ollut kyky asettua asiakkaan asemaan ja olen aina myös miettinyt kaikissa työtehtävissäni jutut asiakkaan kantilta. Ihan aina. Nyt viimeisimpänä olen lopulta päätynyt asiakaspalveluhommiin töihin, vaikkei nimikkeeni olekaan asiakaspalvelija tällä hetkellä. Tulen iloiseksi aina, kun huomaan asiakkaan äänessä hymyn puhelimen välityksellä.

↣ Aina ei mene ihan putkeen tietenkään, mutta lohduttaa, kun ollaan kollegoiden kanssa kaikki samassa veneessä. Helpottaa aina, kun voi vähän avautua jostain tilanteista työkaverille. Ikinä ei jää yksin, vaikka meillä kaikilla onkin omat ongelmamme ratkottavana. Vielä parempaa on, kun työyhteisöstä löytyy joku täysin samanhenkinen asiakkaan kautta ajatteleva ihminen. Sellaisen tapauksen kanssa keskustelemisesta saa myös voimaa.

↣ Haluan tehdä työni mahdollisimman hyvin. Vaikka työni pystyisi oppimaan kuka vain, on se silti haasteita täynnä. Jos ei muuten, ihan viimeisimpänä se haastaa minun luonteeni (kun olen vähän turhan kiivas välillä.. se pohjalaisuus..). Tärkein kaikista on kuitenkin kokonaisuus, pyrin olemaan niin hyvä kuin vain voin. Viime aikoina olen todennut sen olevan loppujen lopuksi aika helppoa, ei tarvitse kuin tietää vain kaikesta kaikki, höhö! Onnekseni huomasin juuri eilen, etten vielä tiedä kaikesta kaikkea, joten riittää tekemistä tällekin syksylle.

↣ Kun voin olla avuksi tietämykselläni. Olen ajautunut jotenkin niin keskelle kaikkea, että poimin tietoa vähän joka suunnasta ja usein osaankin olla avuksi. Tai ainakin multa usein tullaan kysymään neuvoa. Ihan aina en osaa auttaa, että opiskeltavaa tosiaan sentään riittää vielä.

↣ Jostain syystä omaan sellaisen mielikuvituksen, joka pystyy synnyttämään ideoita siihen kuinka asioita voisi tehdä paremmin/nopeammin/tehokkaammin. Välillä on mukava miettiä sellaisia ja vielä mukavampi olisi kehittää prosesseja, mutta toistaiseksi ne hommat ovat jääneet pöytälaatikkoon muhimaan. Joskus kun saan jonkun idean, saatan puhua siitä jollekin ja sitten unohdan koko jutun.

Täällä on kolmas arkiaamu meneillään loman jälkeen. Olen vähän myöhäisemmässä työvuorossa, joten nämä aamut eivät ole kovin rasittavia ehtineet olla. Olen yrittänyt herätä vähän aiemmin, ettei rytmin muutos myöhäisemmän ja aikaisemman työvuoron välillä olisi niin suuri, mutta ei se nyt ihan niin hyvin ole vielä onnistunut kuin toivoin. Nukkumaanmeno nimittäin tuntuu aina venyvän.

Mun piti kirjoittaa eilen illalla tämä postaus valmiiksi, mutta eihän siitä mitään tullut. Ei ollut yhtään kirjoitusfiilis päivän päätteeksi. Niin käy itse asiassa tosi usein mun bloggaaja-arjessa ja huomasin taas saman kuin aina: arki yllätti bloggaajaan. Mulla ei ole nyt taas luonnoksissa oikein mitään, koska en pyhitä blogille kokonaisia päiviä ikinä. Olen sen verran ADHD, etten edes pysty tekemään samaa asiaa monta tuntia vaan tarvitsen välille taukoja ja ihan muuta tekemistä. Siksi en siis kirjoita esimerkiksi sunnuntaisin seuraavan viikon postauksia valmiiksi, mutta ajatus houkuttaa kyllä.

Ennen uhrasin blogille arki-illoista aika ison siivun, kunnes ymmärsin, ettei aika vain voi riittää ihan kaikkeen ja on valittava harrastanko liikuntaa tai hoidanko kotia sillä ajalla. Sittemmin olen suistunut hiljalleen normaalin ihmisen arkeen, jossa töiden jälkeen siivoan, käyn kaupassa, teen ruokaa (tai joku muu tekee) ja palkitsen itseni parilla jaksolla jotain ihanaa tv-sarjaa, johon olen ihan hemmetin koukussa (Lucifer). Ihminen kaipaa hetkiä, jolloin ei tarvitse olla eikä tehdä mitään. Paitsi kuulemma suorittajat, heistä en tiedä mitään enkä osaa samaistua moiseen riuhtomiseen.

Te ihanat blogini lukijat olette tainneet jo tottua siihen, ettei minun postaustahdistani ota mitään selvää ja nämä aiheetkin ovat aikamoinen sillisalaatti. Välillä on ollut enemmän jalkapalloa ja nyt taas kaikkea muuta elämää. Jos saisin valita, tämä blogi voisi olla enemmän vaikka elämäblogi kuin mikään lifestyle tai muukaan hömpötys.

Joskus ehdin ajastaa postaukset kasiksi ja joskus en. Jälkimmäisessä tapauksessa postaus on saattanut ilmestyä tänne vielä kahdenkin jälkeen päivällä, kun on kuitenkin tehnyt mieli kirjoittaa. Minulla on paras kirjoitusfiilis usein aamuisin ja jos aion ajastaa seuraavaksi päiväksi jotain, mun täytyy tietysti kirjoittaa jutut edellisenä iltana.

Vähän siis meikäläisen pitäisi suunnitella paremmin milloin kirjoitan ja mitä. Eilen mietiskelin blogini pääteemoja, joihin on pakko ujuttaa jalkapallo mukaan, koska en vain voi sille mitään, että rakastan futiksen kuvaamista ja haluan laittaa kuvat johonkin näkyville, jotta muutkin voivat nauttia niistä. Onneksi tykkään myös liikunnasta ja sen tuomasta hyvästä olosta ja ylipäätään hyvinvointi on aika jees, joten haluan pitää hyvinvoinnin yhtenä osa-alueena. Kolmantena on kaikki random, kuten pukeutuminen, kosmetiikka ja kotijutut. Kuulostaako hyvältä? Postausaikataululle täytyy tehdä myös jotain, mutta hahmottelen sitä myöhemmin.

Nyt lopetan löpinät ja menen tyhjäämään astianpesukoneen, kun on mukavasti aikaa ennen kuin tarvitsee työntyä utuiseen Raisioon ja todeta kuinka on taas kylmä/kuuma/sopiva. Hauskaa keskiviikkoa!