Viime viikolla oli kolmen suora joukkueurheilua: FC Inter – Brøndby IF, Vesattaret – Fera ja TPS – FC Haka. Jalkapallomatsit kuvasin, mutta pesistä olin katsomassa ilman kameraa.

TPS – FC Haka oli tärkeä ottelu, sillä TPS keikkuu sarjakakkosena ja Haka taas johtaa sarjaa. Oli mukava mennä kuvaamaan lämpimänä kesäpäivänä, etenkin kun oli juuri päässyt hyvin kuvaamisen makuun torstaisen ottelun myötä.

Vähän myöhässä tuli lähdettyä Veritakselle, joten ehdin juuri ja juuri nielaista puolikkaan mustikkapullan ennen kuin kipitin viimeisen pelaajan perässä kentän laidalle. Olisi voinut toki aiemminkin lähteä kotoa, mutta taistelin toisen piilarin kanssa turhan pitkään ja jotenkin se aika taas vaan meni.

Jalkapallo oli sopivan vauhdikasta, koska molemmat puoliajat loppuivat ihan yhtäkkiä. Ensimmäinen varsinkin – ihmettelin sitä Tiinallekin ääneen miten näin pääsi käymään, että onkin jo tauko. En koskaan muista kokeneeni vastaavaa. Toinen puoliaika oli lähes yhtä vauhdikas, mitä nyt Hakaa alkoi lopussa kiinnostaa ajanpeluu turhan paljon.

Hakan ajanpeluu oli samalla niin huvittavaa, mutta myös ärsyttävää. Tepsiläiset hermostuivat ja minäkin vähän, mutta enimmäkseen nauratti, kun sitä esittämistä seurasi. Hakan yksi jätkä jäi makaamaan maalin eteen, nousi kuitenkin ylös, mutta lyyhistyi takaisin. Kun aikaa oli kulutettu tarpeeksi, hän nousi ja juoksi kuin mitään ei olisikaan, koska mitäpä sitä muutakaan terve mies kentällä tekisi. Maalivahti ei myöskään oikein löytänyt sopivaa potkupaikkaa vaan pallo piti ensin asettaa vasemmalle puolen, mutta hitsi fengshui ei osunutkaan kohdalleen vaan ehkä oikealta puolelta olikin parempi potkaista. Ai että.

Hakan tappioton putki jatkui edelleen ja aika kumma on, jos eivät nouse suoraan Veikkausliigaan. Jos TPS karsii, en ole vielä karsintamatsitonta syksyä päässyt näkemään Turussa. Se on outo syksy siinä vaiheessa, kun ei karsintoja tarvitse kuvata.

Kaiken jalkapallosta avautumisen jälkeen pääsin torstaina kokemaan pitkästä aikaa pelipäiväfiiliksen, kun tutisin jo aamusta innosta ja iltapäivällä Kupittaan valot nähtyäni totesin jännittäväni kovasti. Enpä muista milloin olisin viimeksi jännittänyt ennen matsia. Onneksi peli pelattiin tutulla stadionilla, joten sen puolesta ei ollut mitään ihmeteltävää. Paitsi tietysti alati muuttuvat säännöt, jotka joka kerta tuntuvat uskomattoman tyhmiltä. 

Tällä kertaa valokuvaajien kulku kentälle oli pressitilaa ajatellen kauimmaisesta kulmasta ulkopuolelta, mikä nyt sinänsä on tietysti parempi kuin F-katsomon portaat kalliiden kamojen kanssa yleisön seassa. Valokuvaajien tila kentällä oli rajoittunut päätyihin kulman ja maalin väliin vieläpä just niin päin, ettei katsomoa ollut mitään mahdollisuutta saada jokaiseen kuvaan taustalle. What were UEFA thinking? Tämä ei tietenkään olisi ollut ongelma, jos olisi voinut luottaa siihen, että myös olympiapuoli olisi ollut täynnä. Onneksi me valokuvaajat kuitenkin aina sopeudutaan näihin olosuhteisiin ja otamme työtämme vaikeuttavista asianhaaroista huolimatta elämämme parhaat kuvat niin maaotteluissa kuin tällaisissa muissa isoimmissa matseissa, joissa elintilaamme rajoitetaan joka kerta vähän vielä lisää. Ne kuvittelevat, ettemme me huomaa tai välitä, mutta kyllä me huomataan. ?

Kuvasin pitkästä aikaa omalla kameralla. Mulla oli koko kesäkuun käytössä lainakamera Canonilta, joka mun täytyisi muistaa huomenna palauttaa. Lainakamera oli pätevä ja kiva, mutta tykkään kyllä omastakin. Sigmalla pääsee riittävän pitkälle ja täyskenno on aika jees.

Sillä tavalla perinteisesti tietysti kuvailin, etten tarkistanut asetuksia heti alkuun ja ihmettelin, miten oon niin huono tarkentamaan, mutta auttoi hieman kun vaihtoi servon päälle. Ei silläkään toki aina ihan osu kohteeseen, mutta se kuitenkin helpottaa pysymään vauhdissa mukana.

Alkukesästä tuli niin paljon kuvapyyntöjä pelaajilta, että päätin jossain vaiheessa opetella kuvaamaan molempia joukkueita. Usein ne pyynnöt tulivat just sen toisen joukkueen ihmisiltä ja heistä tuntui välillä löytyvän aika heikosti materiaalia, joten päätin yrittää aina kuvata molempia joukkueita. Niin nytkin sitten, olin Interin hyökkäyspäädyssä, mutta pyrin kuvaamaan joukkueesta riippumatta sitä kenellä on pallo.

Tauolla kipusin F-katsomon kautta ylös ja sitten taas alas pressiin nakertamaan jonkun sinne jättämiä digestivekeksejä. Pressin parhaat keksit -palkinto on ja pysyy Seinäjoella, sieltä saa kumminkin dominoita.

Toisella puoliajalla päästiin näkemään matsin ainoat kaksi maalia. Ne olivat hienoja molemmat, vaikka en minä niitä mitenkään hyvin nähnytkään siitä vierestä. Harmitti tosi paljon, kun kolmas jäi tulematta. Kaksi maalia ja voitto ei riittänyt Brøndbytä vastaan, kun Brøndby leipoi edellisessä matsissa turhan monta kertaa pallon verkkoon Moisanderin selän taakse.

Matsi oli kaiken kaikkiaan mielestäni tosi hyvä. Siinä oli vauhtia, se muistutti jalkapalloa ja kannattajat jaksoivat kannattaa koko pelin ajan. Jopa Interin kannattajat. Kiitos siitä! Oli tietysti myös ihanaa, kun Arajuuri päästettiin kentälle lopussa, vaikken minä hänestä onnistunut mitään hyviä kuvia saamaan. Interin Valencic vaikutti aika kovalta duunarilta, tykkäsin.

Sitä toivon, että kaikki matsit Suomessa olisivat yhtä vauhdikkaita kuin tämä oli, koska näitä kuvatessa pysyy hereillä ja västäräkit säikähtelevät minua eikä toisinpäin. Mitä mieltä sinä olit tästä pelistä?