Kirjoitin jo eilen instaan kuinka ihanaa on vihdoin rauhoittua hetkeksi viettämään joulua. Arki on sellaista tohottamista, aikaisia aamuherätyksiä ja autojonoissa istumista. Jouluna sen kaiken saa unohtaa, syödä vuorotellen suolaista ja makeaa eikä ole aikatauluja tai mitään muistettavaa. Sitä, mitä jokainen ihmissielu tarvitsee edes kerran vuodessa.

Me aloitettiin aatto käymällä lyhyellä kävelylenkillä täällä Raumalla tuossa lähimetsässä. Niin ihanan hiljaista ja rauhallista, vain hippiäiset tervehtivät meitä loppumatkasta. Olikin jo ollut metsää ikävä.

Minä tein eilen ensimmäistä kertaa ikinä piparkakkutaikinaa. Olen aikaisempina vuosina ostellut kaupasta valmista taikinaa lähinnä siksi, että olen syönyt sitä raakana tekemättä yhtään mitään pipareita, koska ei ne valmiit minua niin paljon ole kiinnostaneet. Sitten lopetin taikinan syömisen tässä pari vuotta sitten, kun jossain tuli vastaan juttua siitä kuinka piparitaikinan syömisessä voi piillä terveysriski. Joku tuommoinen kolibakteeri, ihan mukava kaveri varmasti.

Poikaystäväni innoittamana päätin tänä jouluna kokeilla piparkakkutaikinan tekemistä itse. Googlettelin eri ohjeita ja lopulta päädyin sellaiseen, jossa kananmunien sijasta laitettiin appelsiinimehua. Keittelin ensin siirapin, sokerin ja mausteet ennen kuin sulatin voin mukaan. Annoin jäähtyä ennen kuin lisäsin jauhot ja litkut. Nyt taikina on edelleen jääkaapissa odottelemassa leipomista.

Tässä ohje, jolla tein taikinan:

Piparitaikinan tekemisen lisäksi asensimme eilen vihdoin jouluvalot paikoilleen ja heti löytyi kadonnut joulufiilis. Olisi pitänyt varmaan laittaa valot jo joulukuun alussa, mutta oli ylikova homma käydä etsimässä häkkivarastosta nuo.

Nyt täällä on viherkasvien hoitohetki käynnissä, sillä vähän meinaavat välillä kuivahtaa liikaa ja sen seurauksena on tullut jo muutamia uhrejakin. Muorinkukka on aika pitkälti menetetty, toinen vielä sinnittelee ja anopinkieli on mädättänyt juurensa. Calathea- ja marantasukuiset ovat onneksi vielä hengissä, vaikka yksi minimaija koki kyllä pienen heitteillejätön ja mököttää nyt keittiössä enää kaksi lehteä hengissä. Saint Paulia sen sijaan rakastaa elämää pimeydestä huolimatta ja puskee kovasti kukkavartta näkyville. Joulu – ihmeiden aikaa todellakin.