Kun kelit alkoivat viiletä, kaivoin kaapista 20 vuotta vanhan tuulitakkini ja muina miehinä vedin päälleni. Vaan ei se ollutkaan sopiva enää! Lantioni oli leventynyt tosissaan raskauden aikana, joten takki hädin tuskin meni ympäri ja sain sen kiinni. Maha on niin iso edelleen, ettei takkia voi todellakaan pitää ja joudun lenkkeilemään yhdellä rikkinäisellä vanhalla takilla. Ei sillä, että vika olisi pelkästään lantiossa, on tässä persekin leventynyt seitsemän viikon imetysistumisen jäljiltä. Suklaalla on osuutta asiaan.

Mun on pitänyt monta kertaa hankkia uusi tuulitakki vanhan tilalle, mutta en vain ole löytänyt sopivaa korvaajaa. Nyt sitten en halua ostaa uutta vaan mahtua vanhaan. 😀 En enää muista miksi piti ostaa uusi vai olikohan niin, että 20 vuotta vanha takki ei enää pidä tuulta kunnolla? Se saattoi olla se syy. En silti voi ostaa uutta ennen kuin mahdun vanhaan, sillä en halua ostaa sellaista takkia, joka ehkä on iso vuoden päästä. Kyllähän takin täytyy vähintään tuon 20 vuotta kestää, eikö!

Lantioni (ja perseeni) saisi kaventua ihan muutenkin, kun ilmojen kylmetessä tarvitsee kunnon housutkin pukea. Lisäksi kyllästyttää jo ne kaikki samat äitiysalkkarit, joita olen pitänyt koko vuoden.

Ajattelin raskauden jälkeen voivani pukeutua vanhoihin vaatteisiin, mutta se nyt ei aivan toteutunut sillä aikataululla kuin luulin. Taitaa mennä vielä pitkään ennen kuin voin haaveilla jostain muista vaatteista kuin äitiysajan kalsareista. Onneksi neulemekot todennäköisesti kuitenkin menevät, se tietysti tässä vuodenajassa on ihan hyvä juttu.

Tarvitsisin myös uudet lenkkarit, mutta niitäkin tuntuu olevan vaikea hankkia, kun ei kiinnosta plärätä nettikauppoja. Enemmän kiinnostaa millaisen mobilen hankkisin vauvan pinnasänkyyn sekä kaikki muut vauvalle hankittavat asiat. Näinkö tämä siis menee, mamma kulkee missä lie ryysyissä, mutta vauvalle voi sitten ostaa kyllä sitä sun tätä? 🙂

Vauva on nyt 7,5 viikkoa vanha, joten oli aikakin jo laittaa hänet kantoreppuun ja painua ensimmäiselle metsäretkelle hänen kanssaan. Olen oikeasti niin paljon kaivannut metsää! Ei paljon auta nähdä instagramissa muiden ruskaretkistoryja Lapista, ne ovat olleet ihan viimeinen niitti kaipuun kannalta. Raskausaikana vielä jaksoi odottaa, mutta nyt synnytyksen jälkeen mikään muu ei ole mielessä niin usein kuin kunnon metsäretki. Monet kuitenkin vaeltavatkin vauvan kanssa, joten mitään estettä tälle harrastukselle ei ole kuin oma viitsiminen.

Kaikki lähteminen on nimittäin niin erilaista lapsen kanssa kuin ennen. Siinä missä kaikki on niin erilaista, on lähteminen ihan oma prosessinsa. Olen huomannut sen vaativan paljon toistoja, jotta oppii toimimaan ripeästi ja oikeassa järjestyksessä siinä kuka pukee ensimmäisenä sekä missä vaiheessa mikäkin kassi pakataan. Meidän ensimmäiselle metsäretkelle lähtö oli yllättäen pitkissä kantimissa, mutta lähdettiin kuitenkin!

Ai että se teki koko perheelle hyvää! Suuntasimme Karevansuolle, koska lenkki on vain kolme kilometriä pitkä ja helppokulkuinen alusta loppuun. Minulla ei ihan ole tukilihakset siinä kunnossa, että voisi mitään kovin vaativaa vielä tehdä, joten Karevansuo tuntui hyvältä vaihtoehdolta ja sitä se olikin. Selvisin helposti ja oikeastaan puksutin eteenpäin samaa tahtia kuin vuosi sitten, kun vielä oli kapea lantio ja oikein reisipalatkin.

Ennen retkeä tilasimme corgin ja pyrstötiaiset, koska molempiin olemme törmänneet aiemminkin Karevansuolla. Hassu corgi tuli aikoinaan vastaan ja pyrstötiaiset pyrähtelevät laumana puusta seuraavaan aika useinkin noilla seuduilla. Niin myös nyt. Näimme myös palokärjen, jota emme osanneet odottaa etukäteen. 🙂

Söimme eväät hiekkakuopan liepeillä auringossa paistatellen ja lähdimme sitten kotiin tyytyväisinä. Vauva nukkui koko retken ajan ja oli kotona vielä aivan pöllähtänyt raitisilmamyrkytyksestä sekä elämänsä pisimmistä päikkäreistä. Metsäretki vauvan kanssa oli siis oikein onnistunut. 🙂

PS. Ei ne corgit siellä villinä liiku vaan ihmisten kanssa. 😀