Minua on viime päivinä mietityttänyt kovasti miten syödään. 😛 Törmäsin syksyllä tietoon, jonka mukaan kaikki imettäjät eivät automaattisesti laihdu imettäessä. Joillakin on taakkanaan kivikautinen geeni, joka varmistaa vauvalle maidonsaannin pitämällä kaikesta energiasta kiinni kynsin ja hampain. Käytännössä imettäjä saattaa jopa lihoa tämän seurauksena.

Itselläni syksyllä lähti paino hitaasti alaspäin, kunnes tuli neuvolastressi, joka ajoi minut syömään suklaata levykaupalla. Lihoin kuin pieni porsas, mutta vauva sen sijaan seuraili omaa käyräänsä pysytellen rimpulana. Oli mukava selitellä lääkäreille kuinka lapsella on alipainoiset geenit, koska olinhan minäkin rimpula lapsena, mutta en enää.

Vuoden alussa liityin elokuisten mutsien ryhmään, jossa kovasti yritetään laihduttaa lisäämällä liikuntaa ja syömällä terveellisesti. Muut tuntuvat hyvin onnistuvan paitsi minä itse, vaikka siis nykyään tuleekin liikuntaa paljon enemmän arjessa kuin syksyllä. Vertaan tällä hetkellä tosi paljon itseäni muihin. Fanitan fittejä mammoja ja samaan aikaan pistelen poskiini pari suklaapalaa pitkin päivää. Mietin, että siihen on tultava loppu. Suklaan on loputtava meiltä tai ainakin vähennyttävä entisestään.

Eilen mietin tätä asiaa oikein kunnolla, sitten vihdoin kun ehdin iltakuudelta istua ensimmäisen kerran sohvalle koko päivänä. Tajusin unohtaneeni täysin miten syödään. Olen kotona, eikä työ rytmitä päivääni, joten syömiseni ovat myös tavallaan mitä sattuu. Ainakin haluan nyt uskotella näin itselleni, että tästä kaiken täytyy olla kiinni. Päätin tänään alkaa syödä samoin kuin ennen synnytystä. Kunnon välipalat hedelmineen ja salaattia pääaterioille. Jos edes arkena pystyisi noudattamaan vanhoja rutiineja, ei niin haittaisi miten viikonloput menevät.

Otin myös sillä tavalla härkää sarvista, että varasin soittoajan työterveyshoitajalle ja hän soittelikin heti tänä aamuna. Menen huomenna labroihin, joten pääsen heti kiinni, jos ferritiinissä tai kilpirauhasarvoissa on jotain.

En tiedä onko minun mahdollista laihtua imettäessä, mutta ainakin aion yrittää. En ole dieetillä vaan lisään syömistä. Tästä tykkään elämäntapamuutoksissa eniten. 😀 Kun saa syödä enemmän!

Seuraa blogiani instassa, facessa ja Bloglovinissa

Vauva on täyttänyt 6 kuukautta jo pari viikkoa sitten, mutta meillä oli eilen vasta 6 kuukautisneuvola. Ajattelinkin nyt vähän kertoa hänestä, kun en ole tainnut sitä tehdä pitkään aikaan?

Hän on valtavan touhukas. Koko ajan joku ruumiinosa tekee jotakin, jalat vähintäänkin sätkii ellei hän ole jo mahallaan. Siitä on varmaan jo kuukausi kun hän oppi peruuttamaan ja sitten on vain odoteltu ryömimistä. Ei vieläkään tee sitä, mutta osaa vetää itseään eteenpäin, jos saa kiinni jostain. Tuolien luokse hän mielellään vetäisi itsensä, mutta ne liikkuvat hänen luokse. Viime viikon maanantaina hän myös osoitti kiinnostusta kiivetä ylöspäin, kun sattui kohdalle sopiva pöydänjalka. Olin kauhuissani, onneksi meillä ei ole kiipeilyyn vielä tässä iässä sopivia huonekaluja.

Luulen kyllä, että on enää päivistä kiinni ryömiminen. Lauantaina hän löysi sormensa jotenkin hassusti ja sunnuntaina oli kiskaissut pöytäliinaa pihtiotteella. Neuvolassakin testattiin helmien avulla ja kyllä hän tosiaan otti kiinni etusormella sekä peukalolla. Näppärä poika!

Kiinteät me aloitettiin tammikuun alussa ja nyt hän syö yhtäkkiä kuin hevonen. Hän saattaa vetää iltapuuroa melkein desin (tai onhan se valmiina yli desin, mutta tarkoitan tällä hiutaleiden määrää), Pilttiä menee helposti purkillinen eikä edes riitä ja hedelmäsoseet ovat kuin taivaanlahja. Erityisesti persikka makuna, ai että kun on hyvää! Pilteistä hänen suosikkinsa on perunaa ja lihaa, joten minä valmistin hänelle viime viikolla itse moista herkkua.

Vaikka hän syökin kiinteitä ähkyyn asti, se ei ole vaikuttanut imetykseen ainakaan vielä. Tissipoika 4ever.

Nukkuminen sujuu nykyään vähintään kahdella herätyksellä yössä, joskus saattaa olla useampi. Nukutan edelleen viereen, mutta nostamme siitä sitten pinnasänkyyn. Ennen kolmea herätessä imetän hänet olohuoneessa ja sitten taas kolmen jälkeen voin ottaa viereen. Neuvolassa sanottiin eilen, että joku muu rauhoituskeino käy myös, sillä tämän ikäisen ei enää tarvitse syödä nälkäänsä yöllä. En ole ihan vielä valmis ryhtymään muuhun, koska se tietää huutoa.

Ainiin, hampaita ei ole vieläkään!