Hae
Mari Hietala

Tanssitunnin jälkeen

Olen aina rakastanut tanssimista ja olenkin sitä harrastanut elämässäni eniten baariympäristössä. Toiseksi eniten tanssitunneilla. Kunnes lopetin jostain syystä niillä käymisen Seinäjoella asuessani ja muutin Turkuun. Sitten lähinnä haaveilin tanssitunneista, kun eipä sitä tullut baareissakaan enää käytyä. Vuosi sitten päätin ryhdistäytyä ja menin kansalaisopiston kurssille. Se oli menoa se. Kävin ahkerasti koko syksyn tanssimassa ja kevätkaudella vähän vähemmän. Oli selvää, että menen samalle kurssille uudelleen tänä vuonna ja niin tein. Vaan enpä ole tanssinut ahkerasti ollenkaan. Joka kerta tänä syksynä, kun olen käynyt, on johtanut siihen, että tulen kipeäksi. Tänään kävin ensimmäistä kertaa tälle kuuta, katsotaan säästyisinkö tällä kertaa flunssalta.

Ehkä on ollut huono tuuri, että flunssa iskee juuri tanssitunnin jälkeen joko seuraavana päivänä tai viimeistään seuraavana maanantaina. Ehkä osittain syynä on refluksi, jonka kulta-aikaa kulunut syksy on ollut johtuen opiskelun tuomasta stressistä, liiasta suklaan mussuttamisesta ja liian rasvaisista ruokavalinnoista.

Flunssa tai ei, joka kerta tunnilla on ollut todella ihanaa. Niin kova meno, ettei mitään rajaa. Siinä unohtuu työ- ja opiskeluasiat heittämällä.

amaryllis

Tanssituntien lisäksi harrastuksiini on tänä syksynä kuulunut kahden amarylliksen kasvatusyritys. Toinen kasvaa, toinen ei. Kuvassa se, joka kasvaa. Istutin sen toisen ehkä liian syvälle ja nyt mietin pitäisikö koittaa kaivaa se ruukusta asetellen paremmin.

sumulaaksokal

Ja tiedättekö mitä? Lopetin vuoden mittaisen kofeiinittomuuden vaihtamalla kofeiinittoman kahvin normaaliin mustaan teehen lokakuun puolivälissä. Se räjäytti tajunnan! Rintarangasta avautui jokin lukko, tuntui kuin kahvi olisi tukkinut sen kokonaan. Syke laski. Yöunet paranivat. Stressitasot laskivat. Vaikkei siinä minun kahvissani edes ollut kofeiinia kuin sen verran, mitä kofeiinittomassa kahvissa on. Tästä voidaan todeta, ettei kahvi todellakaan ole minun juomani.

Seuraavaksi näin tanssitunnin jälkeen vuorossa on iltapala, suihku ja nukkumaanmeno. Saunaan ei tunnu ehtivän ollenkaan, ehkä viikonloppuna sitten. Opiskelemaan ei myöskään tänään kerennyt, mutta ei haittaa. Tällä hetkellä on deadlinet hyvin hallinnassa.

Palataan asiaan joku päivä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *