Nousiaisten Sudenpolku ilman hirvikärpäsiä
3
Olen pistänyt merkille, että ihmiset ovat innostuneet lukemaan viime vuotista postaustani Nousiaisten Sudenpolusta. Ihan kiva, jos kyseisen luontopolun nimi on vilahtanut jossain ja sitä on etsitty netistä tietoa, sillä reitti on kulkemisen arvoinen mielestäni. Kävimme kiertämässä sen uudelleen viikko sitten, koska edelliskerralla meidän etenemistä haittasi todella paljon hirvikärpäset emmekä silloin kulkeneet polkua kokonaisuudessaan läpi. Kun Sudenpolun kiertää kokonaan, siitä tulee kilometrejä lähes 10.
Päätimme lähteä Nousiaisiin luontopolulle viikko sitten lauantaina illalla. Olemme enemmän kulkeneet luonnossa aamuisin, mutta lomalla rytmimme meni jokseenkin sekaisin ja siitä tämä tällainen iltapainotteinen liikkuminen. Ihan mukavaa vaihtelua, koska kevät- ja kesäilloissa on jotain taianomaista.
Lähdimme kiertämään Sudenpolkua tällä kertaa eri päin kuin viimeksi. Paijulan koululta tien yli ja oikealle, karttaa apuna käyttäen, vaikka reitti merkitty onkin. Jokaisessa risteyksessä meillä on tapana aina katsoa maastokartasta puhelimella missä olemme menossa, ettei vaan satu mitään eksymisen tapaista tai reitiltä katoamista.
Ilta Nousiaisissa oli kaunis, vaikkakin tuulinen. Sudenpolun alku oli kovin kallioista, kunnes erään metsätien päästä sukelsimme polulle, joka kiemurteli hyvin vaihtelevan maaston läpi takaisin kallioille. Vaihtelevalla maastolla tarkoitan lähinnä erilaisia metsäpohjia, pieni lehto siinä tuli vastaan ainakin.
Kahdeksan aikaan illalla aloin jo vähän kaipailla laavua ja myöhäistä illallista. Olimme kuitenkin siinä vaiheessa jo kävelleet reilun tunnin, ellei kaksikin. Meillä menee aina hieman kauemmin kilometreissä, koska pysähdymme kuvaamaan usein. Laavu tulikin lopulta vastaan. Sen nimi on Raimon laavu ja se taitaa olla Raimon tekemä. Lainasimme sen pöytää, kuuntelimme lintuja ja söimme eväät ennen kuin jatkoimme lähes juoksujalkaa reitin korkeinta kohtaa, Kokkovuorta kohti. Halusimme nähdä auringonlaskun sen päältä.
Ja niin ehdimme. Oli kyllä kaiken sen kipittämisen ja kiipeämisen arvoista.
Joimme Kokkovuorella iltateet ennen kuin lähdimme autoa kohti. Kokkovuorelta ei ole kovin pitkä Paijulan koululle, jossa automme oli parkissa. Hieman ennen koulua säikähdin, kun Tahkis osoitti yllämme räpiköivää hitaasti lentävää elukkaa sanoen ”siinä se nyt on” ja luulin hänen tarkoittavan lepakkoa. Olimme juuri kävelleet metsän läpi, jossa oli taulu lepakoista. Eww. Se hitaasti lentävä räpiköijä ei kuitenkaan todellakaan ollut lepakko vaan lehtokurppa. Hämärässä jopa lehtokurpat ovat jännittäviä.
Nousiaisten Sudenpolku on huomattavasti kivempi reitti ilman hirvikärpäsiä ja suosittelenkin polkua heille, jotka pitävät kallioista erityisen paljon. Niitä Sudenpolku tarjoaa.
Kiito retkikohdevinkistä, jälleen! En muista aiemmin kuulleenikaan tuosta kohteesta, mutta vaikuttaa houkuttelevalta. Tykkään kallioita pitkin ylös alas tikkaamisesta. 🙂
Ole hyvä. 🙂 Nämä pienempien paikkakuntien polut taitavat olla hyvin varjeltuja salaisuuksia. 🙂
Heippa. Eipä netistä oikein löydy reittikuvausta Nousiaisten Sudenpolusta, paitsi tämä sinun. (Instagramissa on onneksi paljon hienoja kuvia).Mukavaa että olet jakanut kokemuksesi, syksyinen lenkkisi ja tämä toukokuinen. Suomen ladun paikallisyhdistys merkitsee reitin aina syksyisin kun sitä kiertämään houkutellaan suuri määrä ihmisiä. Silti näyttää että reitistä ei paljoa ole tietoa. Itsekin tässä Raisiossa asuneena innostuin että voisin ensikertaa mennä kiertämään tuon lenkin. Terveisin #lapinorava 🙂