Instagramissa jokin hyvinvointitili utelee minulta tällä hetkellä, miten hoidan hyvinvointiani tai mitä kaipaan avuksi sen suhteen. Vastaukseni on, etten yhtään mitään. Minulla on nyt meneillään ruuhkahelmikuu, sillä yritän hoitaa opiskelujen suhteen paria eri kurssia eteenpäin samalla, kun käyn töissä ja Henriikan uintikurssilla. Näiden lisäksi minulla olisi keskiviikkoisin tanssi, mutta olen skipannut sen nyt kahtena viikkona, koska yksinkertaisesti on vain nyt liikaa ohjelmaa arjessa.

Ymmärrän kyllä miksi yritetään kysyä, miten sitten se hyvinvointi. Eihän kenenkään hyvinvointi pysyä hyvänä, jos kalenterissa on liikaa kaikkea. Tiedän. Mutta arvatkaa mitä? Ei ihminen mene rikki, jos joutuu pusertamaan yhden kuukauden äärirajoilla. Äärirajatkin riippuvat täysin siitä kuinka hyvä fyysinen kunto ihmisellä on ennen pusertamisen aikakautta. Väitän, että jos en olisi alkanut kävellä tammikuussa, en pystyisi tähän kaikkeen näin täysjärkisenä kuin nyt.

Suosittelen siis edelleen kävelyä. Turha minulle on yrittää myydä mitään valmennuksia instan kautta, koska minun pitää itse löytää oma tieni ja olen sen oikeastaan jo löytänytkin. Kävelen ja syön lautasmallin mukaan. It’s so easy when you know how it’s done laulaa The Sounds ja Mari.

Totta puhuen viimeiset pari viikkoa olen hieman laiskotellut kävelyn suhteen. Joka päivä ei ole tullut välttämättä edes kuutta tuhatta askelta. Pidän 7000 askelta semmoisena sopivana määränä, kymppitonni on jo tosi hyvä. Olen kuitenkin nyt hidastanut tahtia, jotta palaudun paremmin. Nyt on niin paljon hommaa opiskelun suhteen, että keskityn ylläpitämään kuntoa lähinnä ja maaliskuussa pärähtää taas isompi vaihde silmään. Silloinhan voi jo ruveta pyöräilemäänkin toivottavasti.

Tänään kävimme kävelemässä Littoistenjärven jäällä, koska oli aurinkoinen päivä ja jäällä kävely näyttää kivalta. Olen tietysti moista harrastanut lapsena Vimpelissä, joten mikään uusi juttu tämä ei ollut. Lapselle reissu saatiin myytyä lämpöisellä kaakaolla.

Olen kotona ollessa joka välissä yrittänyt kirjoittaa raporttia ja siinä jopa onnistunutkin. Tuntuu, ettei jotenkin jaksa tälle päivää enempää. Huomenna jatkan ja tiistaina ehdin myös onneksi. Torstaina pidän opiskeluvapaan.

Onko sulla ruuhkahelmikuu?

Olin eilen Helsingissä! Päätin viime hetkellä ilmoittautua mukaan Vaikuttajamedian juhliin, jotka olivat eilen Votto Boutique Apartmentsin asunnossa Lönnrotinkadulla. Parin vuoden tauon jälkeen tuli matkustettua junalla, joka sekin oli ehtinyt jotenkin muuttua hurjasti entisajoista, kun nykyään on joku appi ja pystyy vaikka seuraamaan junaa kartalla tai tilata ruokaa omalle paikalle. Matkaseurana mulla oli mun taitava uimakoutsi Henriikka. 😊

Jos edellisestä junamatkasta oli ikuisuus, niin oli myös meikkaamisesta luomivärin kera. Oikein mietin matkalla, että olenkohan tosiaan meikannut viimeksi kunnolla omissa häissä? Ei sentään, olihan meillä työporukan kekkerit viime keväänä. 😅

Värianalyysin jäljiltä, josta en vieläkään ole kertonut teille, oli haastavaa löytää sellaista luomiväriä, jonka olisin halunnut. Olisin halunnut hopeaa, mutta en omistanut sinne päinkään oikein mitään. Niinpä sutasin mekkooni sopivaa vihreää hieman ja päälle tummia sävyjä.

Ilahduin kovin Tavis Timon paikallaolosta, sillä hän on mun lempparisipsi nykyään. Oikiasti! 😁

Zozolet olivat ylihyviä kuin myös taustalla näkyvät taatelit!

Just noin hauskaa meillä oli. 😁 En tiedä mitä tyhmää juttua olen ollut tuossa kertomassa Aadalle, mutta siinä on varmaan meikäläisen perusilme parhaimmillaan. Oikeastaan Aadan tapaaminen oli hassu sattuma, kuten kaikki tässä elämässä tuntuu olevan. En ennestään tuntenut Aadaa, mutta tunsin hänen isänsä 20 vuotta sitten, kun hän tuli meille opettajaksi Seinäjoella ammattikorkeassa. Siitä täytyi tietysti kertoa se, mitä muistin. 😄

Tutustuin toki myös muihinkin hienoihin ihmisiin, mutta mitään vastaavaa yhteistä ei sentään ollut kenenkään muun kanssa. Ihana käydä välillä tällaisissa juhlissa, kun eipä kekkereitä mitenkään liian usein ole ollenkaan.

Peilisi oli hassu vekotin, selfiepeili.

Henriikan kanssa riensimme ysin junaan ja nautimme hiljaisuudesta lasten leikkivaunussa. 😁 Yhdentoista jälkeen kipitin Kupittaalta bussipysäkille ja odottelin bussia 20 minuuttia. Kotona olin puolilta öin ja tänään olenkin sitten ollut aikamoisen väsynyt emäntä, mutta sitä ne bileet teettää. Upeaa oli, vitsit! Kyllä elämässä pitäisi olla enemmän tällaisia tapahtumia. Seuraavia Vaikuttajamedian juhlia odotellessa. 😁