Kuten olen tainnut mainita, päätin osallistua mamapilateskurssille. Se on näin torstaisin iltapäivällä ja sitä vetää fyssari, joka on erikoistunut tällaisiin synnyttäneisiin mammoihin sekä lantionpohjan kuntoutukseen. Viikko sitten laitoin hänelle viestiä voisiko hän tsekata onko minulla jonkinlainen vatsalihasten erkauma ja niin sitten tuossa tiistai-iltana parkkeerasin auton tuomiokirkon lähistölle mennäkseni vastaanotolle. En sinne kirkkoon vaan sen fyssarin luo.

Neuvottelimme ja tutustuimme hetken ennen kuin menin pitkäkseni. Hengittelin samaan tapaan kuin pilatestunneilla ja sain kuulla erkaumatilanteen olevan ihan hyvä. Tutkittiin myös lantionpohja samalla, mitä en siis ollut etukäteen ajatellut, mutta mikä oli kyllä tosi hyvä käydä läpi. Sain täsmällistä tietoa lantionpohjan tilanteesta ja tiedän nyt miten sitä treenata. En siis ollut ihan tikissä, mutta en nyt paskimmassakaan kunnossa. Tehtiin yksi kreisi vatsisliike, jota tehtiin tänään myös pilatestunnilla. En tietysti osaa sitä selittää miten se tehtiin, mutta siis saan mun navan liikkumaan alhaalta ylöspäin! 😀 En ole koskaan tiennyt osaavani tällaista tai pystyväni moiseen.

En myöskään alunperin ajatellut käyväni äitiysfyssarilla, kun lääkäri totesi jo aiemmin, että erkauma on ok. Silti tuli sellainen olo, että voisin käydä jollain alan ammattilaisella kuitenkin vielä ja sehän olikin money well spent todella. 🙂 Itsestä huolehtimisesta tulee hyvä fiilis!

Olen vastapainona kaikille syville vatsalihaksille ynnä muille pitänyt huolta meistä kaikista ja tehnyt meille banoffeeta eilen. Ihan sikahyvää ja niin helppo tehdä. Äsken myös vaihdettiin petivaatteet sekä hieman siirrettiin pinnasänkyä. Täytyisi tuon lapsen hyvinvoinnin eteen vielä saada tehtyä se, että hän alkaisi nukkua pidempiä pätkiä, jolloin myös meidän vanhempien hyvinvointi paranee. Ensi yönä nukutan hänet vaunuihin, koska niissä hän osaa nukkua. Sieltä siirrän pinnasänkyyn yöllä, kun herää ensimmäisen kerran. Toivottavasti tämä toimii, sillä alkaa parin tunnin välein heräily ottaa voimille vähitellen.

Jos nukkuisin vähän enemmän, voisin tämän erkaumatilanteeni turvin alkaa haaveilla juoksemisesta joskus parin kuukauden päästä. Jos saan lantionpohjani kuntoutettua kunnolla. 🙂

Kun vielä vuosi sitten yritettiin keksiä sopivan pitkiä luontopolkuja meille kahdelle, nyt yritetään palauttaa mieleen ja etsiä kaikki lyhyet. Näin alkuun ainakin lyhyt reitti vauvan kanssa madaltaa kynnystä lähteä, kun vauvan hoito metsässä on vielä sen verran uusi asia meille. Olemmekin nyt käyneet kaksi kertaa niin, että vauva on nukkunut tyytyväisenä kotiin asti. Ensimmäinen reissu oli Karevansuolle ja nyt viimeisin kohde oli Paimion parantolan polku, joka avattiin toukokuussa.

Paimion parantola oli tuberkuloosipotilaiden paikka aikoinaan, silloin kun tuberkuloosiin ei vielä ollut lääkettä. Parantolan metsä oli potilaiden virkistysalue, jonne ulkopuolisilla ei ollut mitään asiaa. Metsän ajateltiin parantavan. 1980-luvulla parantola muutettiin tavalliseksi sairaalaksi ja toiminta loppui kokonaan 2015, jonka jälkeen metsän kohtalo oli vaakalaudalla. Metsän pelastamiseksi perustettiin yhdistys, jota on kiittäminen tämänkin polun tuomisesta päivänvaloon. Polku on vain 2,2 kilometriä pitkä, mutta näkemisen arvoinen. Ja jos arkkitehtuuri kiinnostaa, parantolahan on Alvar Aallon taidonnäyte.

Ihan alkuun polulla tuli vastaan ihana puro, joka oli padottu parantolan aikaan, koska vettä tarvittiin viereiselle parantolan maatilalle. Lisäksi rannalle oli tehty pumppaamo, josta saatiin vesi parantolan käyttöön.

Polku jatkui puron vierellä vielä jonkin matkaa eikä voinut kuin pysähdellä ihailemaan satumetsää. Niin hieno! Satumetsän jälkeen poistuttiin metsästä tien yli toiseen metsään, jossa sijaitsee hieno laavu. Laavu ei yöpymiseen sovellu, mutta teltan sen lähistölle pystyisi pystyttää maaston puolesta.

Vaikka tykkäisikin pidemmistä luontopoluista, on Parantolan polku silti nähtävyys. Kannattaa käydä!