Katsoitko eilen Suomen peliä? Me tietysti katsottiin, koska onhan meillä molemmilla omanlainen futistausta. Miehellä tietysti sellainen oikea, kun on pelannut ja minä taas vain loikannut tyhjästä valokuvaamaan jalkapalloa. Jaksan aina naureskella omaa taustaani tällä saralla, olenhan kuitenkin niin pesäpallopitäjästä kotoisin kuin olla ja voi. Nyt kun en kuitenkaan ole kuvannut yli vuoteen, aluksi koronan takia ja tänä vuonna tämän raskauden, en ole niin tarkasti seurannut esimerkiksi Veikkausliigan tapahtumia. Jo perjantaina kuitenkin iski ihan järjetön ikävä kuvaamaan, kun ensimmäisen kisalähetyksen alussa näytettiin video, jota katsoessa pystyi huudahtamaan parikin kertaa kuinka olen ottanut tuosta tilanteesta kuvan.

Eilinen peli oli kamala, kuten varmasti koko Suomi ja maailma tietää. Aluksi se oli kamala omalta osaltani siksi, että eläydyin liikaa ja tuntui kuin koko kohtu olisi ikuisessa jännityksessä. Vauva oli kääntynyt ihan ihmeelliseen asentoon niin, etten tuntenut liikkeitä lähes koko iltana enkä varsinkaan sitten, kun tuli jo entisenkin stressin päälle vielä isompi stressireaktio Christian Eriksenin tapauksen takia. Se oli jotain, mitä kukaan ei halua koskaan haluaisi nähdä jalkapallokentällä tai varmaankaan ylipäätään missään.

laiska sunnuntai

Tänään kävimme kaupassa heti aamusta ja jo sen reissun aikana mua alkoi ihan kamalasti väsyttää. Siihen ei tuntunut auttavan yhtään mikään ja lopulta mentiin päikkäreille. Tällaista ihme väsymystä on nyt ollut viime viikkoina aivan liikaa enkä oikein tiedä ovatko nyt rauta-arvot viimein tippuneet liikaa, ovatko sokeriarvot jotenkin päin hemmettiä (ei pitäisi olla) vai onko tämä nyt vain jotain seurausta tuosta eilisestä stressistä. Hemoglobiinin pääsen mittauttamaan vasta 1,5 viikon päästä, joten sinne asti pitäisi sinnitellä ainakin. Enkä minä sitä sano, kai tämä raskaus itsessäänkin väsyttää? Jos viimeinen kolmannes tarkoittaa paluuta alkuraskausoireisiin, on jäätävä väsymys itselläni yksi niistä oireista.

Mitään muuta erikoista tänään ei olekaan sitten tehty. Neulontaa olen harrastanut sen, mitä jaksanut. Tahkiksen paidan toinen hiha alkaa pian olla valmis ja pääsen aloittamaan toista. Helmakaan ei toki ole vielä kokonaan valmis, mutta ei se vaadi enää kuin varmaan reilun yhden lankakerän verran.

PALUU SALILLE

Eilen ennen jalkapalloa pohdimme kovasti jotain omaa urheilusuoritusta ja ihan yllättäen päätimme lähteä käymään salilla. Katsoin netistä jotain liikkeitä, mitä voin raskaana ollessa tehdä ja sitten mentiin. Puoli tuntia treenasimme ennen kuin piti lähteä kotiin suihkuun ja tv:n äärelle. Oli hauskaa! En ole oikeastaan ollenkaan Turussa asuessa harrastanut salilla käymistä, mutta kovasti olen sitä viime aikoina kaivannut. Oli ihanaa käydä eikä varmasti jää ainoaksi kerraksi!

Seuraa blogiani instassa, facessa ja Bloglovinissa

Kun olimme helmikuussa lomailemassa Kihniössä, meidän piti kovasti mennä vierailemaan lähistön muutamassa kansallispuistossa. Sääukko oli kuitenkin ihan eri mieltä ja paukutteli parastaan pakkasten merkeissä, emmekä koko matkalla Pyhäniemeä kauemmaksi jolkotelleet. Helvetinjärvi ja Seitsemisen kansallispuisto jäivät siis haaveeksi, jälleen kerran.

Nyt suunnatessamme jälleen Kihniöön, oli selvää, että retkeilemään mennään. Sääennustekin näytti lupaavalta koko viikolle, joten mitään esteitä metsään menolle ei ollut. Sunnuntaina ajelimme Turusta Kihniön Pyhäniemeen ja suunnittelimme heti seuraavalle päivälle lähtevämme Seitsemisen kansallispuistoon. Molemmista, sekä Seitsemisestä että Helvetinjärvestä, näkyy vähän väliä instassa hienoja kuvia, joten oli päästävä kokemaan myös itse. Eikä me olla edes pitkään aikaan käyty missään kansallispuistossa.

ENSIKOSKETUS SEITSEMISEEN

Seitsemisen kansallispuisto sijaitsee Pirkanmaalla sekä Ylöjärven puolella että Ikaalisissa. Me ajeltiin Kihniöstä Itä-Aureen kautta Seitsemisen luontokeskukselle maanantaina ja käytiin kiertämässä kahden kilometrin pituinen luontopolku Runokangas. Samaa luontopolkua olisi päässyt jatkamaan pidemmällekin rengasreitille Harjupolulle, mutta tuolloin oli ukkosvaroitus voimassa ja jo menomatkalla ajoimme yhden vesisateen alta, joten emme viitsineet ottaa riskiä. Minun suurin pelkoni koskaan on joutua ukkosen yllättämäksi keskellä metsää.

Runokangas tarjoili meille korkeita kuusia ja vanhan oloista metsää. Oli kaunista ja vehreää. Ihan lopussa myös nähtiin suolampi, jossa yksi joutsen makoili pesässään. Törmäsimme myös ehkä näätään, mutta en itse nähnyt sitä kunnolla, kun ei se suostunut liikkumaan silloin kuin tuijotin sitä..

SEURAAVANA PÄIVÄNÄ SAMA PUISTO, ERI REITIT

Seuraavana päivänä päätimme lähteä uudelleen Seitsemiseen, mutta tällä kertaa kohteena oli Saari-Soljanen ja ehkä vanha aarnimetsä Multiharjulla. Navigoimme olevinaan suorinta reittiä Saari-Soljaselle, mutta se olikin kunnon elämysmatka. Itä-Aureen kautta oli tarkoitus jälleen mennä ja käännyimme Kuruun vievältä tieltä hiekkatielle, joka näytti alkuun ihan hyvältä. Sitten se muuttui hieman huonommaksi ja pösön maha otti kiinni kiviin pari kertaa. Lopuksi tuli kunnon sepeli, jatkoimme kuitenkin. Matkaa ei nimittäin enää ollut montaa kilometriä. Tuli tienviitta oikealle, jossa luki Saari-Soljanen 2,7 km. Heti kääntymisen jälkeen totesimme hiekkatien aivan liian pehmeäksi matalalle Ranskan ihmeelle ja jouduimme kääntymään takaisin. Uudestaan 3 km rönkkötietä ja kivien väistelyt siihen päälle. Ajoimme kiltisti Kulomäen kautta kauhistellen kuinka korkean harjun päällä tie meneekään. Sitten käännyttiin taas. Tällä kertaa leveä hyväkuntoinen hiekkatie sentään. Sitten käännös ja vajaa 2 km Saari-Soljaselle, sama pehmeä hiekkatie kuin toisesta suunnasta. Mentiin kuitenkin. Yhdessä kohdassa keskikohta vähän nappasi taas ja sai vain toivoa, ettei käynyt pahasti tälläkään kertaa.

Kun pääsimme ulos autosta Saari-Soljasen parkkipaikalla, en voinut uskoa kuinka mielettömän lujaa linnut lauloivat. Konsertti oli upein hetkeen kuulemani! Saari-Soljasen reitti on myöskin noin kahden kilometrin pituinen, mutta se tarjoilee metsän sijaan enimmäkseen suomaisemaa. Vähän toki myös vanhaa metsää, joka hämmensi samalla tavalla kuin edellisenä päivän Runokankaan polulla.

JOS ELÄMÄSSÄSI KIERRÄT VAIN YHDEN LUONTOPOLUN, KIERRÄ AARNIPOLKU

Saari-Soljaselta palatessa pysähdyimme Multiharjulle kiertämään 1,8 km pituisen Aarnipolun. Jos tämän olisi skipannut, olisin katunut ikuisesti tietämättä toki mitä katuisin. Niin uskomaton metsä, että oksat pois ja pala latvaa, kuten vanhoilla puilla on tapana. Keloja, jäätävän korkeita kilpikonnan nahka -kuvioisia mäntyjä ja vanhuuden viisaus, ne olivat paikalla äärettömän vanhassa metsässä. Kilpikaarnaiset männyt ovat jo 400-vuotiaita ja metsä on suojeltu vuonna 1910. Huhhuh!

Loppu hyvin, kaikki hyvin meidän seikkailulla Seitsemisessä. Auto vaikuttaa edelleen ihan toimivalta ja ajoituksemme retkille osuivat oikeille päiville. Eilen oli tosi hyvä keli, kun tänään taas tulee vettä kuin Esterin pyllystä. Ei voi olla kuin tyytyväinen näihin kokemuksiin! ♥