Hae
Mari Hietala

Miten löysin uimaopettajan Turun seudulta

*Sisältää mainoslinkkejä

Uintiharrastukseni aloittamista on rakennettu kuin Iisakin kirkkoa, kun en mistään muusta ole hölissyt viimeiseen pariin viikkoon. Melkein hypin tasajalkaa viime viikon keskiviikkona, kun sain ratkaisun uimaopetusongelmaani täysin yllättäen. Siis sellaisella tavalla, etten olisi voinut uneksia mistään paremmasta ratkaisusta. Olen niin innoissani edelleen! Hassua, miten asiat sitten aina lopulta loksahtavat paikoilleen.

Minähän siis googletin toissa viikolla raivoisasti monta päivää ”uimakoulu aikuisille turku” ja selasin läpi kaikki urheiluseurat sekä pari yksityistä, jotka löysin. Toisesta firmasta vastattiin, että on niin vaikeaa täällä Turussa ja toisesta olisin saanut kyllä koutsin. Seuroissa taas oli se ongelma, ettei ketkään oikein järjestä sellaista ”näin opit hengittämään ja sukeltamaan” -tyyppistä kurssia vaan vaatimuksena on jo se, että pystyy sukeltamaan ja uimaan. Voin toki olla väärässäkin, mutta näin itse sen tulkitsin kurssien kuvauksista.

Noh, mitä tapahtui keskiviikkona? Vaikuttajamedian ihanat aktiiviset uudet omistajat kyselivät muutamia juttuja ja vastasin, että just tällä hetkellä tarvitsisin uimaopetusta Turussa aikuisille ihan alkeista lähtien. En ollut ainoa uinnista innostunut. Sitten Henriikka kommentoi olevansa entinen kilpauimari ja pystyvänsä järjestelmään alkeiskurssin meille. 🤩 Henriikka laittoikin oitis omaan instastoryynsa tiedot kurssista ja ilmoittautumisen auki. Kurssi alkaa tammikuun 13. päivä, kuusi kertaa ja hinta 199 euroa. Mukaan mahtuu edelleen pari, joten Henriikalle vaan viestiä, jos olet myös uinnin alkeiskurssin tarpeessa Turussa. Tämä luonnollisesti ei ole mikään maksettu mainos, vaan olen in-nois-sa-ni. 😁

Paras naamarasva uinnin jälkeen on *tämä Dermosilin rasva.

Olen siis itse nyt valmis uimaopetukseen, kun uimalasit ja uimaopettaja sekä kurssi, jolle mennä. En malta millään odottaa tammikuuta ja veteen puhaltamista! 😁 Vähän aktivoitua pitäisi kyllä liikkumisen suhteen, sillä nyt on jo kaksi viikkoa ollut vähän laiskemman puoleista. Tänäänkään en ole vielä käynyt ulkona ollenkaan. Eilen kävin vain kauppareissun verran.

Ootko sä aikuisille suunnatun alkeisuimakurssin tarpeessa vai osaatko jo uida? Voin vakuuttaa, että tulette kuulemaan miten mun uintihommat edistyy sitten, kun kurssi on alkanut.

Uimisvillitykseni on pahentunut

Maanantaina Ähtärissä kehittynyt uimisvillitykseni ei ole ottanut laantuakseen vaan se on tainnut vain pahentua. Olen viikonloppuna ensin etsinyt koko internetin läpi uimaopetusta aikuisille, jotka haluavat aloittaa ihan alusta ja muutamien lähetettyjen viestien jälkeen ehkä löytänyt jopa jonkun, jolta voisi saada yksityisopetusta. Aikuisille suunnattuja alkeiskursseja ei juurikaan täällä päin ole, joten siksi lopulta käännyin yksityisten puoleen.

Olen myös tilannut itselleni uimalasit, uuden uimapuvun ja long hair capin. 😁 Jos pohditte miksi uusi uimapuku, sen hankin siksi, että nykyinen on Cubuksen, jossa on yksi turha lisäosa (edessä sellainen hassu solmu) kuntouintia ajatellen. Uimalasit ovat Arena-merkkikset, koska näin jonkun videon, jossa moisia suositeltiin.

Enää puuttuu harjoittelu. Täytyy toivoa, että saan sovittua uimaopetuksesta pian. En nimittäin malttaisi odottaa, vaikka todellisuudessahan minulla ei taida aikaa uimiselle olla ennen joulua kovinkaan paljon.

paita Toive – treenihousut SOC – läpsyt Freedom Moses

Ajanpuute johtuu opiskelusta. Sain juuri äsken tehtyä GIS-kurssin toiseksi viimeisen tehtävän ja siihen liittyvän minitentin. Viikon päästä pitäisi palauttaa toimintolaskennan raportti, jota en vielä ole edes aloittanut ja siitä viikko on aikaa tehdä yksi powerpoint sekä esittää se. Sitten jää vielä kaksi tehtävää tehtäväksi, jotka saan ennen joulua valmiiksi. Hommaa piisaa ja ensi viikoltakin tiistai menee työmatkalla sekä torstai osteopaatilla.

Näitä kuvia, kun katsoo, täytyy varmaan laittaa kampaaja-aikakin tilaukseen. 😁 Tukkani kasvaa aivan liian nopeaa ja toisekseen blondit latvat loistavat alta. En ole oikein ehtinyt käsittelemään niitä itse maskin kanssa ja sen kyllä huomaa.

Tämä viikko oli liikunnan puolesta omituinen, sillä en tehnyt mitään. En muista milloin olisin skipannut liikunnan terveenä ollessa tällä tavalla. Maanantaina me käytiin Keskisellä, tiistaina matkustettiin, keskiviikkona hoidettiin asioita, torstaina kävin aamu- ja lounaslenkeillä, perjantaina laiskottelin, lauantaina myös ja tänään kävimme Raumalla, jonka jälkeen opiskelin. Huomenna voisi yrittää houkutella miehen kanssani lenkille vai pitäisikö sittenkin uimaan? 😁 Ei vain vielä ole niitä uimalaseja, joten ehkä odottelen niitä.