Kävin alkuviikosta kahvilla Maaritin kanssa Turun keskustaan avatussa Coffee Housessa. Jätin auton parkkiin sillä tavalla mukavasti, että autolle palatessa luvassa oli yhden mäen kiipeäminen. Minä viimeiseen asti laiska ihminen en oikein arvosta ylämäkiä, kun ne niin ärsyttävästi aina hengästyttävät. Pystyttekö samaistumaan tähän? Noh, kun sitten palasin autolle ja kiipesin mäkeä ylös, en edes hengästynyt kuin lopussa vähän. Olin aivan ihmeissäni, mutta tietysti myös maailman onnellisin, kun tajusin mun kunnon parantuneen ihan huimasti! Noin ensimmäinen kerta elämässä, kun pystyn tekemään jotain ns. raskasta hengästymättä todella paljon.

Eilen kävin exäni luona ja kannoin sieltä pari painavaa säkkiä omia romujani autoon. Vähän meinasi mennä irvistelyksi, mutta jaksoin kuin pohjalainen akka, sisulla ja hauiksilla. Nostin säkit autoon, otin Marimekko-kassin olalle ja lähdin kävelemään kampaajalle. Hetken päästä tajusin, ettei painavien säkkien kantelu enää tunnu oikeastaan missään vaan voimani olivat taas kuin en olisi mitään fyysisesti vaativaa tehnytkään. Hymyilytti. Niin ihana tunne jaksaa tehdä arkisia asioita ja ennen kaikkea palautuu nopeasti.

Eilen myöhemmin päivällä lähdimme poikaystävän kanssa pitkälle kävelylenkille ja mietin jossain kohtaa sitä, että useimmat ihmiset eivät varmaan tiedä mistä me kuntoiluun hurahtaneet akat oikein jauhamme, kun hehkutamme liikunnan tuomaa hyvää oloa ja ennen kaikkea kuinka paljon kuntoilu piristää sekä tuo ihan uudenlaista virkeyttä arkeen. Koska en minäkään tiennyt aiemmin, että se tuntuu tältä!! On ihan eri asia lukea jostain, että voi kylläpäs minä nyt olen maailman pirtein ja voimakkain kuin oikeasti tuntea se myös ja tietää, mitä sillä tarkoitetaan.

Nyt kun itse olen vihdoin päässyt elämässäni siihen kohtaan, että mulla on edes vähän parempi kunto kuin ennen, on fiilis ihan huikea! Liikunta tuo energiaa, eikä vie sitä kuten joskus harrastusta aloittaessa ehkä saattaa tuntua. Tärkeintä on ymmärtää, että se on vain se alku ja kunto kasvaa tosi nopeasti, kun keholle vain antaa ärsykettä säännöllisesti. Nyt voin sanoa, että paremman fyysisen kunnon tavoittelu on kaiken sen hien ja kipeiden jalkojen arvoista eikä kehitystä voi tapahtua, ellei mitään tee.

Onko teillä hyvä kunto? Tiedättekö millaista on olla ihan rapakunnossa tai vastaavasti tosi hyväkuntonen? Itse olen elämäni aikana ollut enemmän rapakunnossa kuin hyväkuntoinen, joten siksi silmäni loistavat nyt kirkkaammin kuin naapureiden syysvalot.

Käytiin viime viikolla pienellä kesälomaretkellä Porvoossa ja päädyimme Haikon kartanoon yhdeksi yöksi. Hieno paikka, vaikkakin kummitustarina päättömästä ratsumiehestä hieman epäilytti. Emme törmänneet ratsumieheen, mutta itse kyllä kirmasin pitkin maita ja mantuja kuin päätön kanaeläin, niin innoissani olin juoksemisesta.

Mun piti jo keväällä alkaa kohentaa kuntoani siihen malliin, jotta olisin voinut taas alkaa juoksemaan. Yksin hölkkäily vaihtui yllättäen kävely- ja metsälenkkeihin pitkän miehen kanssa enkä tietenkään edes ehdottanut mitään juoksua vähäisesti muistuttavaa toimintaa, sillä pitkä mies on joku entinen jalkapalloilija ja minä taas huonokuntoinen lyllerö. Ei siihen asetelmaan sopinut mikään juoksentelu. Kamalan noloa joku hengästyminen ja tein sitä jo kävellessäkin ihan tarpeeksi.

Viime viikon maanantaina Porvoossa satoi vettä ihan kaatamalla. Olimme kuitenkin sopineet menevämme illalla lenkille Haikossa ja niin me sitten lähdimme sateeseen. Olisimme päätyneet joidenkin mökkiläisten pihoihin valitsemaamme tietä pitkin, joten oli pakko pujahtaa lopulta metsään, vaikka satoikin täysiä ja joutui normaalia enemmän varomaan, ettei liukastu. 

Myöhemmin polkumme muuttui ja ehdotin, että juostaisiin vähän ja niin me sitten hölkkäsimme sen, mitä jaksoin. Jaksoin pitemmästi kuin ennen, lujempaa kuin ennen. Se oli ihanaa! Vihdoinkin valoa tunnelin päässä sen suhteen, että tässähän voi vielä joku päivä pystyä tuulipukulenkkeilemään pitkän entisen jalkapalloilijamiehen kanssa jopa juosten.

Lenkin jälkeen oli tosi hyvä olo. Kävimme syömässä Haikon kylpyläpuolella burgerit iltapalaksi ja vähän ajelemassa lähistöllä kaupassa. Satoi edelleen kuin Esterin pyllystä. Käperryimme lopulta sänkyyn katsomaan Armania synnytysosastolla sekä kymppiuutiset. Lopulta maltoimme nukahtaa. Mikä sen mukavempaa kunnon lenkin jälkeen.

Täällä Varsinais-Suomen suunnalla olemme koittaneet koluta kaikki lähimetsiköt läpi. Lauantaina kävimme Kullaanvuorella ja tiistaina Maskussa Karevansuolla. Tän postauksen kuvat ovat sieltä jälkimmäiseltä keikalta, tuo koivukuja oli ihanan kuvauksellinen.