Tänään on se juhlapäivä, kun vauva on 2 kuukautta vanha, jee! Googletin eilen taas huvikseni, mitä kahden kuukauden ikäiselle vauvalle pitäisi kuulua, mutta en löytänyt mitään uutta mitä en jo olisi lukenut. Ehkäpä siis kerron vain oman versioni, mitä meidän vauveli touhuaa tässä iässä.

Ainakin nukkuu just nyt ja hymyilee mennessään. Vauva alkoi hymyillä monta viikkoa sitten ja se on tietysti aivan ihanaa! ♥ Pääkin nousee, kun vaan viitsii vähän, mutta ensireaktio mahallaan on kuin minä aikoinaan kuntosalilla ihana Marianne Katila pt:na. Sarjat olivat ihan jäätäviä ja minun kiroilusta tiesi treenin tuntuvan juuri oikealla tavalla.

Vauva viihtyy joitakin hetkiä itsekseen leikkimatolla ja sitterissä. Ei silti niin pitkiä aikoja, että ehtisin välttämättä syödä rauhassa tai esimerkiksi aamuisin juoda teen hiljaisuudessa. Sylissä ei saa pitää enää kuin joko olkapäällä tai naama menosuuntaan. Ja varsinkin täytyy olla menosuunnassa menohousut jalassa, koska sohvalla on erittäin tylsää. Sohva on vain syömistä varten eikä hengailua siellä ei siedetä.

Suurin muutos viime viikkojen aikana on yhtäkkiä tapahtunut nukkumisessa. Ensin olin huolissani aikooko vauva nukahtaa rinnalle koko vauvavuoden ja heti perään se vain loppui. Okei, hän nukahtaa kyllä rinnalle, mutta ruokailuvälineen tippuessa suusta hän herää. Jos siis haluaa hänen nukkuvan kunnolla, hänet täytyy asetella nukkumaan muualle erikseen. Olenkin ollut vähän ihmeissäni ensin mikä juttu, mutta nyt saattaa olla jo muodostumassa joitakin rutiineja. Hän nimittäin tykkää nukkua vaunuissa. Ihan sisälläkin. Eilen hän nukkui ensimmäiset päiväunet vaunuissa ja toiset vaunulenkillä. Illalla oli pakko lopulta viedä omaan pinnasänkyyn, jonne ei nukahda ihan mukisematta, mutta nukahtaa kuitenkin.

Paino hänellä ei nouse vieläkään mitään kiloa kuukaudessa. Tarkemmin tiedän vasta huomenna, kun käymme neuvolassa, mutta on tässä omia kotipunnituksia tehty lähes päivittäin. Ei hän vieläkään mikään nelikiloinen ole, mutta toivottavasti pian!

2 kuukautta vanha vauva on siis jo aivan eri kuin kuukausi takaperin. Silloin oltiin vielä niin sylivauvoja ja nyt alkaa ympäristö kiinnostaa kovasti. 🙂

Torstaiaamuna jollain käsittämättömällä pyhällä hengellä pakkasin vauvan vaunuihin ja kärräsin meidät neuvolaan. Oli aivan liian aikaista, olin nukkunut ja syönyt aivan liian vähän. Ihan tokkurassa kaivoin maskin neuvolan ovella ennen kuin taiteilin meidät sisään vaunujen kanssa. Olin varma, että itken vain väsymystäni neuvolatädille enkä muista puoliakaan, mistä mun pitää kysyä vauvaan liittyen. En ole vieläkään varma muistinko kaikkea, mutta loppujen lopuksi käynti meni paljon paremmin kuin olin ajatellut. Toivoin niin paljon, että vauva painaisi jo yli kolme kiloa ja tulisi vapautus yöherätyksistä sekä lisämaidon antamisesta.

Vauva ei painanut vielä yli kolmea kiloa, mutta kasvua oli silti tullut sopivasti. 🙂 En tiedä olinko niin tuskaisen väsynyt, mutta saimme kuin saimmekin vapautuksen yöherätyksistä ja lisämaidon antamisesta, kun tarkoitus olisi kuitenkin onnistua imettämisessä. Oli niin ihanaa palata kotiin näiden uutisten kanssa, tuntuu kuin yli puolet kaikesta stressistä olisi kadonnut tuolle neuvolakäynnille. Nukkuminen on varmaan yksi tärkeimmistä ihmisen perustarpeista, joten ajatuskin siitä, ettei yöllä tarvitse herätä vajaan kolmen tunnin välein, oli ja on luksusta. Lisämaito tietysti jäi kummittelemaan taustalle, sillä sitä toki voi antaa aina, jos siltä näyttää, mutta ei onneksi ole pakko.

Muutakin hyvää saatiin käynnillä, sillä täti tarkisti vauvan imuotteen ja tuumasi näyttävän nyt paljon paremmalta kuin viimeksi. Hän antoi luvan ottaa tutin käyttöön ja antoi minulle ohjeeksi, että puoli tuntia imetystä riittää, koska sen jälkeen vauva käyttää minua tuttina. Joten puoli tuntia ja sitten tutti suuhun.

PUOLI TUNTIA JA TUTTI SUUHUN

Torstaina vauva oli kamalan närkästynyt ja itkuinen loppuiltaa kohti, kun yritin toteuttaa tätä ”puoli tuntia ja tutti suuhun” -metodia. Muuten se tuntui kyllä ihan hyvältä, sillä ei se tuttina olo ole kovin mukavaa, mutta joku kuitenkin vielä hakristi vauvaa. Perjantaina totesin vauvan nukkuvan päivisin parhaiten minun sylissä, joten hän sitten nukkuu siinä. Miksi mun pitäisi hänet väkisin laittaa nukkumaan jonnekin muualle? Hän on niin kamalan pieni ja mun syli on ainoa tuttu paikka maailmassa hänelle (isän syli myös kelpaa tietysti), joten mitä ihmettä? Hänellä on oikeus olla sylissäni niin paljon kuin hän haluaa. Ongelmamme on nimittäin ollut se, että vauva ei nuku päivisin ja on iltaa kohden ihan saatanan yliväsynyt. Voitte kuvitella huudon määrän. Niinpä ensisijainen tavoite on saada hänet nukkumaan päivisin kunnolla, jotta hän nukkuu myös iltaisin.

IHAN ERI VAUVA!

Sitten eilen yhtäkkiä tämä kaikki onnistui. Yöllä vauva nukkui viiden tunnin pätkän. Minä olin silti aivan kamalan väsynyt, mutta vauva ei! Hän nukkui jokaisen syötön jälkeen aamulla pitkät unet ja olin aivan ihmeissäni. Sitten kun hän nukkui mukisematta päivälläkin, olin vielä enemmän ihmeissäni. Olin jo lipsunut toki siitä ”puoli tuntia ja tutti suuhun”, koska googletin ja totesin, että pieni vauva ei välttämättä vielä ole niin voimissaan saadakseen täydellisesti puolessa tunnissa mahansa täyteen. Pitää vain itse olla hereillä ja tarkkailla tilannetta. Välillä toki sain vauvan kiinni siitä, että hän nukkui rinnalla. 😀 Iltaa kohti on myös paljon tarkempaa se, ettei vauva saa olla liikaa rinnalla vaan hänet täytyy nukuttaa just silloin sillä sekunnilla, kun silmät lupsuu kiinni sylissä. Failasin tämän eilen ja vaunulenkillä meni taas 20 minuuttia, kunnes hän oli silmät kiinni. Ja niin ne räpsähtivät auki heti, kun tultiin sisätiloihin. Sitten syöttö ja mitä ihmettä, taas se nukkuu! Hän nukkui isän sylissä seuraavaan syöttöön, joka sekin oli kovin vaivaton, puolessa tunnissa jälleen vauva oli unessa. Vaikka kello oli sen maagisen puolen yön, jolloin yleensä on ollut ihan jäätävä tuska saada hänet sänkyyn.

Joutui oikein miettiä onko hän kunnossa, mutta kun hän kuitenkin jaksoi meuhkata, ajattelin hänen olevan ihan toimiva vauva. Erona lauantaissa oli se, että hän ei saanut perjantaina pisaraakaan korviketta. Ensimmäistä kertaa. Aiemmin tällä viikolla hän on nimittäin pulauttanut ne kaikki ulos ja ovat selkeästi aiheuttaneet hänelle mahavaivaa. Nyt kakan punnaamiseen ei tarvitse enää herätä eikä iltaisin ole myöskään mitään mahavaivakiemurteluhuutoa.

PÄIVÄ KERRALLAAN KUITENKIN

Eilinen tuntuu siis ihan voitolta, mutta ei tässä kovin luottavainen uskalla olla vaan varovaisesti täytyy tämäkin päivä ottaa vastaan. Tuolla pojat nukkuvat nyt vielä, mutta pian kyllä se pienempi niistä rupeaa taas heräilemään ja on seuraavan syötön aika. Niin ihanaa kuitenkin jatkaa näin, kun on vapautus yöherätyksistä ja siitä lisämaidosta. En edes muista milloin olen viimeksi jaksanut herätä virkeänä kahdeksalta, mutta niin vaan tänä aamuna. Vauva nukkui yöllä sen viisi tuntia putkeen ja sitten tavoilleen uskollisena heräsi siitä seuraavan kerran parin tunnin päästä. Uni ruokkii unta sanoi Kissis fiksusti minulle perjantaina ja se on kyllä niin totta. Myös aikuisilla!

PS. Pitäisi pyydystää jostain kantoreppu vauvalle.