Täsmäaseet flunssaan
2Niin osui pilkka omaan nilkkaan, kun menin töissä tiistaina nauramaan erään työyhteisömme jäsenen järkyttävälle yskälle. Seuraavana aamuna heräsin kurkku kipeänä, mutta lähdin kuitenkin töihin, kun ei ollut kuumetta ja elättelin toiveita paranemisesta. Jos kurkkukipu olisikin antanut periksi ja olisin mystisesti parantunut päivässä. Noh, niin nyt ei aivan kuitenkaan käynyt. Tälläkään kertaa.
Torstaina jäin kotiin, vaikkei vieläkään ollut kuumetta. Olo oli kuin jyrän alle jäänyt, vaikka enimmäkseen olen ihan vaan ponipeiton alla makoillut. Torstain ja perjantain välisenä yönä nousi kunnon kuume, jota kesti koko perjantain, kunnes nyt viime yönä olen pudottanut kuumeen 38 asteesta paljon siedettävämpään 37 asteeseen.
Viruksissa mua aina eniten rasittaa kuume. Haluaisin sen laskevan nopeasti pois, koska se yleensä tarkoittaa paranemista. Tosin tässä on tietysti aina terveydeksi luokiteltavan tilan ja kuumeen välissä vielä perinteinen räkätauti, mutta sekään ei haittaa niin paljon kuin kaiken elämänilon ihmisestä imevä kuume. Influenssassa sitä kesti 5 päivää, perusflunssassa onneksi yleensä vähän vähemmän.
Mun täsmäaseet tällä kertaa flunssaa vastaan ovat olleet:
? Sinkkiasetaatti. Kävi tuuri, kun nappasin lähiapteekin hyllystä keskiviikkona viimeisen lajiaan. Sinkkiasetaattia kannattaisi syödä heti, kun flunssan oireet ilmestyy ja jatkaa pari päivää. Sen pitäisi lyhentää flunssan kestoa jonkun verran. Netistä sitä voi hamstrata täältä (mainoslinkki).
? Berex Pro. Hän on B-vitamiini -valmiste, jonka mukana tulee myös deetä, ceetä ja sinkkiä. Jos mikään muu ei piristä, B-vitamiini tekee sen varmasti. Berex on mun lempparivitamiinivalmiste ollu koko pienen ikäni jostain syystä, netistä sitä saa täältä (mainoslinkki).
? Appelsiinit. Ne on mun kipeyden mittari. Influenssassa ne maistui ihan viskiltä, tässä flunssassa aluksi kakalta ja nyt jo ihan appelsiineilta. Ovat ihan ylihyviä nyt! Suosittelen! Meillä on tällä hetkellä neljää eri appelsiinilajia, kun pakko tietysti maistaa niitä kaikkia, nams!
? Lepo. Kun sanotaan, että pitää levätä, minä otan sen kirjaimellisesti. En ole tehnyt mitään muuta kuin maannut sohvalla. Luin päivää ennen sairastumistani, että kipeänä pitäisi katsoa komedioita, sillä optimismi ja nauraminen parantavat vastustuskykyä. Niinpä katsoimme eilen Frendejä ja oli kyllä paras veto hetkeen. Heti laski kuumekin ?
Nyt täytyy pistää taas maaten. Pysykäähän terveinä, en suosittele mitään viruksia!
Puhelu, joka muutti kaiken vuosi sitten
Olen suurimman osan elämästäni ollut vähän pihalla siitä, mikä haluaisin olla isona. Niin kuin työkseni. Ammatiltani. Osaan puhua aiheesta vain yhden lauseen verran ja se kuuluu näin: ”en oikein tiedä mikä minusta tulee isona”.
Nyt olen jo aika iso, mutta en vieläkään tiedä. Vuosi sitten olin todella syvällä näiden mietteiden kanssa, sillä työelämässäni oli pari sellaista konfliktia, jotka saivat minut puhisemaan raivosta itsekseni. Muistan, kun laitoin instaan kuvan, jossa on teksti ”Sometimes I get to the point of frustration, that I just become silent.”, koska saadessani tarpeeksi on vain parempi olla hiljaa. Vihata, olla hiljaa, kerätä itsensä ja nousta taas voittajana ylös.
Tuon instakuvan laittamisen jälkeen meni pari päivää, kun olin jälleen samassa pisteessä. Ajattelin universumin yrittävän kertoa jotain siihen suuntaan, että varmaan pitäisi jo osata päättää mitä haluaisin alkaa tehdä isona oikeasti, mutta olin väärässä. Se kertoi vasta muutamaa tuntia myöhemmin vastauksia ammatinvalintakysymykseen itselleen ominaisella tavalla, ovelasti. Ovelinta asiassa lienee se, ettei työelämäni muuttunut, mutta koko muu elämä kyllä.
Olen pari kertaa kertonutkin täällä blogissani miten nykyinen parisuhteeni sai alkunsa yhdestä puhelusta töissä. Siitä tulee tänään vuosi.
Ihana vuosi.
Vaikka edelleen olen samassa työssä kuin vuosi sitten, siihen yhteen merkittävään puheluun johtanut tapahtumaketju antoi ainakin yhden vastauksen. Minä motivoidun siitä, kun saan pelastaa ihmisiä pulasta mielellään yhdessä jonkun toisen prosessin osan kanssa. Niin kävi vuosi sitten ja monta kertaa sen jälkeen. Pitkään aikaan en ole seilannut syvissä vesissä siksi, etten tietäisi mikä haluaisin olla isona, olen vain seilannut.
Olen ajatellut oman uran rakentuvan sitten, kun sen aika on. Oletin sen ajan olleen vuosi sitten, kun asioille olisi pitänyt tehdä jotain työelämää ajatellen, mutta ei se ollutkaan. Olikin vain aika löytää intohimo oman työn sisältä, se jokin miksi herätä joka arkiaamu lähteäkseen työpaikalle ja jättää uran ajattelu sivuun siksi aikaa, kun muuttaa kaiken muun elämästään.
Tässä sitä sitten ollaan. Seilailemassa. Jonain päivänä tiedän, mikä musta tulee isona.