Muistan, kun luin kesälomalla erään postauksen, jossa sanottiin, että pitäisi blogata intohimostaan mikäli haluaisi menestystä ja rahaa. Tulin siitä hieman pahalle tuulelle silloin, koska mulle on ollut tosi vaikeaa ihan alusta asti hyväksyä jalkapallo osaksi mun lifestylehömppäblogia. Tiedostan, ettei jalkapallo ole välttämättä se seksikkäin aihe, josta nuoret aikuiset naiset haluavat lukea ja siksi mun blogilla oli identiteettikriisi monta vuotta.

Kuitenkin rakastan jalkapallon valokuvaamista niin paljon, että olen antanut sen jatkua osana blogia identiteettikriisistä huolimatta. Tiedän myös pompotelleeni teitä rakkaat lukijani näiden vuosien varrella, sillä esimerkiksi toissa vuonna kirjoitin jalkapallosta enemmän ja keräsin tietysti lukijakuntaani melkein enemmän miehiä kuin naisia. Sitten tänä vuonna vähitellen palasin takaisin kaikkeen muuhunkin, mistä mua kiinnostaa kirjoittaa ja mitkä aiheet todennäköisesti kiinnostaa naisia enemmän, kuten esimerkiksi kosmetiikka ja pukeutuminen. Samaan aikaan olen ollut todella huono futisbloggaaja.

Kun kesän loppupuolella mietin intohimon muuttamista tuloksi, en vain halunnut hyväksyä ajatusta. Olen antanut futiskuvauksen pyöriä taustalla päässäni enkä ole halunnut rakentaa blogiani sen ympärille enää niin suuresti kuin aiemmin. En jotenkin osaa ajatella sitä siltä kantilta, että voisin antaa siitä teille mitään enempää kuin kuvia, vaikka tavallaan haluaisinkin. Tykkään opettamisesta, joten miksi en yrittäisi joskus postata futismatsien välillä jotain aiheeseen liittyvää, sillä aiheita kyllä varmasti olisi?

Tiia Konttisen (mainoslinkki) Bloggaajasta ammattilaiseksi -workshopin yksi sanoma oli tuo sama asia, kuinka muuttaa intohimo rahaksi. Ja taas minä mietin miten voisin tehdä sen futisbloggaajana. Tai futiskuvausbloggaajana. Ja että pitäisikö minun ryhdistäytyä futiskuvausbloggaajana? Vastaus on kai aika selvä, pitäisi. Futiskuvaus on mun suurin intohimo suklaan ja ihmisten naurattamisen lisäksi, joten miksi en kirjoittaisi siitä?

Tätä on tosi hyvä miettiä nyt, kun kausi 2018 on ohi ja jalkapalloilijat ovat kesälomalla. Tässä on pari kuukautta aikaa kerätä oma futiskuvausmotivaatio jostain mihin kadotin sen tasan vuosi sitten. Kuvasin niin paljon vuonna 2017, ettei minulla ollut ikävä kuvaamista vielä edes kahden kuukauden tauon jälkeen. Kun tämän kauden viimeisessä pelissä kysyin tauolla whatsappissa poikaystävältäni että pussaillaanko vai meekkö makkaralle ja hän vastasi, että menepä kuule ottamaan nappiskuva, silmiini syttyi etäinen valo. Mmm nappiskuva, eikös ne ole niitä mun juttuja? Tallustelin kuitenkin kentän laidalle liian myöhään enkä kehdannut mennä kuvaamaan nappiksia, kun Laurikainen käyskenteli jo vaihtopenkin edustalla. Jos olisin pitänyt nappiskuvia yhtä tärkeinä kuin aikojen alussa, olisin todennäköisesti röyhkeästi vain marssinut ottamaan kuvat, jotka halusin.

Pompottelen siis lukijakuntaani jälleen, vaikka toivon tietysti teidän viihtyvän kirjoitin sitten kosmetiikasta tai jalkapallosta. Sitä paitsi ensikaudella pääsen taas kuvaamaan Ykköstä ja aion myös ottaa kuvauskalenteriin muitakin sarjoja, joten ehkäpä motivaatio hiipii kummasti takaisin ja pääsette lukemaan parempia matsipostauksia kuin tänä vuonna.

Kyllä ne ovat oikeassa, jotka sanovat, että blogia kannattaa kirjoittaa omasta intohimon kohteestaan. Se näkyy teksteissä, sillä intohimoa ei voi teeskennellä. Enhän itsekään tykkää kuvata intohimotonta jalkapalloa, joten miksi kukaan lukisi intohimotonta blogia? Intohimo = sielu.

Ah, lauantai! Meillä on ollut hidas lauantaiaamu, vaikka tekemistä kyllä olisi. Keskustelut ovat pyörineet jalkapallon ympärillä, mikä nyt ei ole ihme, kun eilisiltana tuli oltua TPS:n kauden 2018 päätösbileissä Turussa.

Jalkapallo on niin hassu harrastus, kun joka kerta saa todeta jalkapallon olevan enemmänkin kuin vain jalkapalloa. Ihmiset sen ympärillä ovat enemmän ja vähemmän tärkeitä ja kaikkeen liittyy aina tunteet. On iloisia hetkiä ja rakkautta, mutta myös pettymyksiä ja surua. Jokaisen kauden jälkeen joukkue muuttuu aina vähän ja menee aikansa tottua uusiin nimiin kentällä.

Oli ihana nähdä vielä kerran samat naamat saman katon alla ja vaihtaa kuulumisia ihmisten kanssa, joiden kanssa ei matseissa niin paljon tule juteltua. Oli myös ihan hauskaa testata kuinka pitkään pysyn tolpillani, kun edellisen kerran olin käynyt baarissa ilmeisesti pääsiäisenä Ähtärissä, haha!

Ihan hyvin se meni ja oli muutenkin tosi kivaa. Sovin yhdet kahvitreffit, yhdet pikkujoulut mainittiin, halasin Laurikaista ja bussissa juttelin kaunissilmäisen turkulaisneitokaisen kanssa siitä kuinka hemmetin outoja turkulaiset ovat. Raision puolella käytiin tutustumassa yhteen paikalliseen, mikä oli aika hirveä paikka, eww. En suosittele. Kotona löysin yöevääksi jotain vanhoja maissilastuja ja olin onnellinen, kun meillä oli jemmassa sellaisia.

Oli myös ihanaa meikata kunnolla (tein smokey eye -tyyppisen ratkaisun, haluisitteko kuvia instaan tai tänne blogiin siitä?) ja pukeutua mekkoon. Hämyinen kuva instassa asusta. Ne tepsibileet eivät olleet Koulussa vaan me käytiin siellä yksillä ennen bileitä, sillä Koulun mustaherukkamehu (eli siideri) on ylihyvää.

Välillä tekee ihan hyvää käydä tuulettumassa. Tänään ohjelmassa on suursiivous ja illalla fanitetaan taas Taika-Pasia ?