Eilen oli taas pelipäivä! Tavallaan tykkään siitä, kun pelipäivänä on aikaa valmistautua monta tuntia, mutta tavallaan myös ne kerrat ovat olleet ihan kivoja, jolloin olen joutunut ajamaan Kupittaalle suoraan töistä. Ennen vanhaan pelipäivänä monen tunnin valmistautuminen tarkoitti kynsien lakkaamista seuran väreillä ja luomivärien kaivelua, mutta nykyään olen todella laiska kynsien lakkailija ja eilen lähdin kuvaamaan ilman maailman suurinta sotamaalausta. Jalkapalloinnostukseni on tällä hetkellä yhtä laimeaa kuin keittämäni kahvi. Todella laimeaa.

Tämä kausi on ollut minulle välikausi. Lepoa ja jollain tavalla suunnan etsimistä. Hyviä jalkapallon valokuvaajia on syntynyt Suomeen kuin sieniä sateella, vaikka tällä kaudella ei paljon olekaan satanut. En ole tyytyväinen kameraan, jolla kuvaan ja se on se suurin syy miksi olen niin laimea futiskuvaaja juuri nyt. Onneksi sillä kuitenkin saa jotain aikaiseksi, mutta ei silti läheskään samalla tavalla kuin edesmenneellä 70D:llä.

Myönnän, että TPS:n välikausi voittoputkesta tuo oman osansa laimeuteeni. Tämä on ensimmäinen kausi elämässäni, kun en kuvaa matseja voitosta voittoon. Sama se on varmasti katsomon puolella ihmisille. Kun kentällä pelataan hyvin, katsomossa viihdytään ja kun menee vähän heikommin, ei ihmisiä kiinnosta. Se on vähän nurinkurista siinä mielessä, koska silloinhan juuri pitäisi tukea kaikista eniten. Muistan tosin joskus lukeneeni blogini kommettiboxista kommentin, että jos joukkue pelaa paskasti niin he eivät ole ansainneet kannattajiensa tukea. Tuo onkin sellainen asenne, jolla voittaa aina, kyllä. Pelaako joukkue jalkapalloa sinua varten vai oletko sinä katsomossa joukkuetta varten? Ehkä molempia, mutta silloin kukaan ei ansaitse mitään vaan rakkauden täytyy olla aitoa ja tasapainoista.

Kuvasin törkeästi vastustajan maalivahtia, vaikka yleensä olen kyllä jättänyt sellaiset kuvat kuvaamatta tai ainakin julkaisematta. Paitsi jos on ollut kyse Lepolan pojasta. Ja se Ilveksen maalivahtipersoona on niin viihdyttävä, että häntä on pakko kuvata. Tämä RoPSin tapaus ei herättänyt suuria tunteita minussa, kunhan vain kuvasin. (Oikeasti minulla oli ikävä omaa kotimaalivahtiani, koska hän lähti eilen aamuna reissuun taas ja jouduin olemaan koko päivän yksin.)

Tauolla söin salaa satsuman vessassa ja juttelin yhden järkkärin kanssa siitä pystynkö minä tottelemaan auktoriteettejä. Täytyy myöntää, että nuorempana olin aika paljon sellaista toimintaa vastaan enkä tykännyt siitä, että joku komentaa minua. En pidä siitä vieläkään, mutta olen oppinut paikkani tässä maailmassa ja se on se, että jos ihmisellä on järjestyksenvalvoja-kyltti rinnassa, olen hiljaa ja tottelen. Tämä järkkäri kyllä käski mua kyykkäämään, mutta siihen en kuitenkaan suostunut. Ei hän silti poistanut mua Veritakselta ja sain mennä kuvaamaan vielä toisen puoliajan.

Joku väitti jossain, että TPS hallitsi toista puoliaikaa, mutta en oikein tiedä mitä olen tehnyt, koska en huomannut sitä. Huomasin kyllä, että yksi maali siinä tuli, mutta noin muuten istuskelin pitkiä aikoja kuvaamatta mitään mietiskellen milloin olen viimeksi ollut humalassa (toukokuussa) ja että pitää muistaa kotona joskus kokeilla samaa vatsisreeniä, jota Friba siinä lämmitellessään touhusi.

TPS ei tätä peliä voittanut. He voittavat aina, kun minä en ole kuvaamassa. Pitäisikö tästä päätellä jotain? Ehkä viimeiseen kotipeliin menen kunnon futisfaniasenteella ja sitten he voittavat HJK:n.

Viimeiset kierrokset tulevat olemaan kyllä mielenkiintoisia. Niin pienistä pisteistä kiinni nuo häntäpään sijoitukset. TPS on nyt 10., IFK M 11. ja PS Kemi 12. IFK M pelaa tänään Lahtea vastaan ja Tepsin yläpuolella hengaileva SJK ottaa matsia HJK:n kanssa 21.10. Sitten on vielä IFK M – PS Kemi 21.10.. Mitä luulette kuinka tässä käy, ketkä tippuu/karsii?

Hyvien tapojen tuominen osaksi jokapäiväistä arkea ja elämää ei tapahdu ikinä kerralla vaan pitkällä aikavälillä, kun sinnikkäästi vain jatkaa tiellä, jota pitkin on lähtenyt kulkemaan etsiessään parempaa oloa. Ei tarvitse odottaa uutta vuotta tai seuraavan vuoden elokuuta, sillä päätöksen paremmista elintavoista voi tehdä nyt heti. Jos ei tiedä mistä aloittaa, voin kertoa kuinka minä aloitin.

Ongelmani oli syöminen. Niin kuin varmasti aika monille meistä. Söin tavallaan ihan hyvin, mutta en kuitenkaan. En syönyt kuin yhden lämpöisen aterian päivässä, joten iltaisin kulutin leipää ja suklaata. Näistä suurempana ongelmani koin suklaan. Tein vuoden alussa päätöksen, etten saa ostaa kokonaisia suklaalevyjä enää kaupasta, mutta patukoita sain. Osaan totaalikieltäytymisen, mutta tarkoituksena on muokata omia elintapojaan sellaisiksi, että niiden kanssa voi elää normaalia elämää tästä ikuisuuteen. Niinpä en tietenkään halunnut luopua suklaasta kokonaan.

Vähitellen se auttoi. Sokerin syömisen vähentäminen toi tilalle aidon nälän, piti saada oikeaa ravintoa sen sijaan, että tungin sisälleni palmuöljyä kaiket illat. Samaan aikaan tapasin ihmisen, jonka kanssa opin syömään myös toisen lämpöisen aterian päivän aikana ja sekös teki aineenvaihdunnalle ihmeitä. Tuli nälkä, tuli laihempi olo. Se muutti ajatusmaailmaa ja ymmärsin, mistä tässä kaikessa on kyse. Pitää tulla nälkä, jotta tietää aineenvaihdunnan toimivan. Kun aineenvaihdunta toimii, laihtuu.

Tietysti sillä on väliä mitä syö, mutta siihen voi kiinnittää huomiota enemmän sitten, kun on huomannut tarvitsevansa enemmän oikeaa ravintoa suklaan sijasta. Annoskoot ja kasvisten lisääminen on sellainen jokapäiväinen tasapainosirkus, mutta sitä se saakin olla. Se kuuluu elämään.

Henkinen muutos koko matkalla on se juttu, mikä takaa onnistumisen. Täytyy ymmärtää miksi muutosta on tekemässä. Kun löytää hyvän olon, tietää olevansa oikealla tiellä. Sen jälkeen hyviä tapoja alkaa vyöryä lisää ja lisää niin kuin minä vyöryn kaupassa kohti kermajuustohyllyjä kerta toisensa jälkeen.

Liikunnalla on ollut suuri merkitys omalla kohdallani tällä matkalla. Sitä on harrastettu läpi vuoden ja viime aikoina vielä enemmän, kun ei ole enää allergioita tai muitakaan ongelmia häiritsemässä. Viimeisin uusi löytö on ollut jooga. Se toi tähän viikkoon ihmeellisen rauhan. Joogaan joutuu keskittymään kunnolla ja samalla kuuntelemaan itseään koko ajan. Omaa hengitystä ja miltä minusta tuntuu. Joogan lopuksi kehon valtaa ihana lämpö ja myrkyt alkavat poistua.

9 kuukautta on kulunut siitä, kun halusin muuttaa elämääni ja se todella on muuttunut. Asun eri paikassa eri miehen kanssa, olen laihtunut 6 kiloa, tiedän miten syödä suklaata kohtuudella, pystyn kävelemään 10 kilometriä, pystyn hölkkäämään jonkun verran ja aloitin juuri eilen päiväni aurinkotervehdyksellä. Suunta elämässäni ei koskaan aiemmin ole ollut niin oikea kuin nyt ❤️