Joitakin vuosia sitten tuntui, että narsismi oli pinnalla mediassa enemmän tai sitten vain kuvittelen, sillä omassa elämässäni kyseinen ihmispiirre oli ajatuksissa paljon. Pyörittelin vuosia narsismia päässäni lähinnä siltä kantilta, että mitä jonkun narsistisia piirteitä omaavan ihmisen kanssa pitäisi tehdä ja miten hänen kanssaan voisi tulla toimeen silloin, kun narsisti-ihminen on päättänyt tehdä elämästä hyvin ahdasta ja vaikeaa.

Kuulostaa siltä kuin olisin elämänyt jonkun pahankin narsistihelvetin läpi, vaikka en onneksi niin pahaa kuin ehkä jotkut elämänsä aikana joutuvat, jos he jopa asuvat jonkun narsistin kaltaisen ihmisen kanssa. Minun kokemukseni ei ole sellainen, mutta kuitenkin olen joskus joutunut narsistisia piirteitä omaavan ihmisen pyöritykseen. Hyvässä ja etenkin pahassa.

Olin silloin joskus nuorempi ja energisempi. Verenpaineeni riitti siihen, että jaksoin taistella ja olinkin jäätävä pohjalaisakka, jos mut oli suututettu. Meillä töissä yksi mies tykkää aina vitsailla kuinka terroristienkin kanssa voi neuvotella, mutta pohjalaisen naisen kanssa ei ja näin pohjalaisena tietysti uskon tähän, sillä onhan se mukavaa olla vähän kovempi akka. Kun suutun, nousee sellainen kova uhma jostain sisältä ja sitten menen kertomaan tälle suuttumuksen aiheelle mitä mieltä olen asioista.

Tällainen itseään puolustava luonne ja narsisti, joka rakastaa valtaa sekä ihmisten ohjailua, eivät oikein sovi yhteen. Minulla ja narsisti-ihmisillä menee lopulta aina sukset ristiin. Olisin silloin nuorempana kovasti halunnut itse nujertaa narsistin kuin tulla nujerretuksi. Yritin etsiä siihen lääkettä, mutta turhaan. Google antoi vastaukseksi ”jos lähipiirissäsi on narsisti, lähde karkuun” ja minä väkitukko (vimpeliä, tarkoittaa itsepäistä) vain mietin, että ei saatana, en hyväksy tätä. Olin katkera siitä, että narsistin kaltaiset persoonat saavat tehdä mitä huvittaa eikä ne ikinä jää kiinni siitä. Tavallaan kaipasin heiltä päätä vadille ja jotain vastuuta siitä millaista jälkeä he jättävät jälkeensä, mutta internet kertoi, että sellaista on turha jäädä odottelemaan, sillä he eivät koskaan tule edes tajuamaan olevansa narsisteja.

Olosuhteet elämässäni muuttuivat lopulta ja pääsin pois narsistin kaltaisen henkilön vaikutuspiiristä. Ymmärsin vuosien päästä internetin olleen oikeassa, ettei mitään muuta vaihtoehtoa ole kuin poistua narsistiympäristöstä. Elämä on niin paljon helpompaa, mukavampaa ja upeampaa, kun ympärillä ei pyöri ketään sellaista, joka tahallaan piikittää arkaan kohtaan, suututtaa, lyttää, ahdistaa ja vaatii.

Narsisti-ihmiset myös syövät sielun lisäksi aikaa. Kun ketään itselleen koko ajan huomiota vaativaa ei ole pyörimässä nurkissa, ehtii paljon enemmän kiinnittää huomiota omaan elämäänsä tai mihin vaan muuhun olennaiseen. Parisuhdemaailmassa juurikin omiin tarpeisiinsa, työmaailmassa olennaisiin asioihin eikä vain narsistin vaatimiin juttuihin ja ystävyyssuhteissa muille ystäville.

Narsistin kaltaisen ihmisen tunnistaa siitä, että he puhuvat paljon itsestään, kiillottavat vähän kaikkea tarinoissaan, syyttävät muita ihmisiä kaikesta, eivät osaa nauraa itselleen eivätkä osaa ottaa kritiikkiä vastaan. Itse olen miettinyt aikoinaan ja mietin vieläkin välillä mahdanko itse olla narsisti, mutta todennäköisesti en, jos kykenen epäilemään sitä. Olen ymmärtänyt, että oikea narsisti ei koskaan ajattele voisiko hän olla narsisti.

Kuvittelen nykyään narsistitutkani olevan suhteellisen hyvä ja tällä hetkellä en koe hengailevani kenenkään liikaa itseään korostavan henkilön kanssa. Saan olla justiin niin kuin olen, kukaan ei yritä rajoittaa minua ja elämä on mahtavaa. Luulen, että saattaisin tulla toimeen jonkun narsisti-ihmisen kanssa, jos kanssakäyminen olisi vain jotain satunnaista pinnallista törmäilyä, mutta noin muuten en enää koskaan halua päästää ketään ympäristöäni myrkyttävää ihmistä lähelleni.

Elämänohjeeni narsistien suhteen ovat:

1. Älä anna heille mitään, millä he voisivat hallita sinua. Älä kerro heille mitä elämässäsi tapahtuu, ketä tapaat, missä menet, miksi menet ja miltä sinusta tuntuu. Jos kerrot, he käyttävät sitä kaikkea tietoa sinua vastaan jossain vaiheessa. Pahimmassa tapauksessa he yrittävät rajoittaa ketä näet, missä näet ja milloin näet. Sano ei rajoittajille, sinä määräät täällä.

2. Jos voit, poista narsisti-ihminen elämästäsi. Se on vaikea prosessi, mutta sen arvoista. Elämääsi löytyy lopulta ihmisiä, joilta saat voimaa eikä niin, että sinulta viedään voimaa. Tasapainoisessa ihmissuhteessa molemmat osapuolet saavat voimaa toisiltaan eikä niin, että vain toinen saa toiselta.

3. Älä kuvittele, että voit parantaa narsistin. Et voi. Hän ei muutu, sinä sen sijaan pystyt muuttumaan. Jos olet jäänyt narsistin jalkoihin, ainoa tie ylös sieltä on ymmärtää oma arvosi. Kuka olet, mitä sinä haluat, milloin sinusta tuntuu hyvältä ja oppia rakastamaan itseäsi. Koska sinä olet hyvä ihminen. Sinä et ole mitään sitä, mitä narsisti on antanut sinun ymmärtää. Siksi sinun täytyy itse osata piirtää paperille millainen ihminen sinä olet. Rakenna terve itsetunto ja pääset irti kaikesta paskasta.

Tästä tuli taas vaihteeksi aika pitkä tarina, mutta ehkä jaksoitte lukea. Aika pintapuolinen ja nopea raapaisu aiheesta, josta voisi kirjoittaa vaikka kuinka monta postausta. Kuvituksena omia selfieitä, koska narsistit fanittaa selfiehommia.

Syyskuun alussa jotkut instagramissa seuraamani henkilöt ilmoittivat aloittavansa somettoman syyskuun. Joillakin se piti, joillakin ei niinkään ja itse tuhahtelin koko konseptille. En pidä mistään rajoituksista. Ne tuovat vain enemmän ongelmia kuin pelastavat mistään, sillä jonkun asian kieltäminen ei opeta kohtuutta. Vain kohtuus on se, jonka avulla voi itsensä pelastaa mistä vain. Jos siis somen käyttö ahdistaa muinakin kuukausina kuin syyskuussa, suosittelen keskustelua itsensä kanssa ja sääntöjä milloin saa surffata someaalloilla. Onko sulla tällaset säännöt? Milloin sä sometat?

Minulla luonnollisesti ei mitään sääntöjä ole. Autoa ajaessa ei saa räplätä puhelinta ja hyviin käytöstapoihin kuuluu, ettei puhelinta lueta silloin, kun joku puhuu ja olisi hyvä kuunnella. Joskus keskityn tv:n katsomiseen enemmän kuin instan selaamiseen ja joskus taas en. Sitten, kun itseä alkaa ärsyttää liikaa, etten taaskaan nähnyt mitä tv:ssä tapahtui, laitan puhelimen pois.

Syyskuun teema oli hyvin vahvasti ulkoilu. Sitä harrastettiin alusta loppuun asti. Kierrettiin eri reittejä Raisiossa ja lopulta tehtiin pari vähän pitempääkin lenkkiä. Täällä tuntuu olevan tosi paljon eri lenkkimahdollisuuksia. Metsään on tosi lyhyt, kuntorata on melkein vieressä, jokirantaa pitkin menee polku eikä alppiruusupuistoonkaan ole pitkä.

Olen harrastanut myös pukeutumista alkukuusta ja hämmensinkin esimerkiksi Maaritia vaatevalinnoillani. Hän kommentoi vähän väliä instastoorissani vilahtaneita asuja ja kyseli vaatteiden alkuperää, jolloin joka kerta sain vastata: tämä tuli vaatekaapistani. Niin, mulla on lukemattomia vaatteita, joita en ole käyttänyt vuosiin, koska en ole mahtunut niihin. Nyt kun olen laihtunut joitakin kiloja, vanhat vaatteet mahtuvat taas ja pystyn pukeutumaan muuhunkin kuin huppareihin tai collegepaitoihin. Ei sillä, sitten kun erehdyin taas pukemaan hupparin, se tuntui niin mukavalta, että seuraavanakin päivänä olisin halunnut pukea taas vaan jonkun sellaisen. Että se siitä hyvin alkaneesta tyylikkyysjaksosta. 

Kun mies oli reissussa muutaman päivän, huomasin koko ukkelin lisäksi kaipaavani häntä kahviseuraksi itselleni. Meillä on tapana käydä viikonloppusin ostoskeskuksissa haahuilun lomassa kahvilla jossain. Se on jotenkin ihanan rentouttavaa. Syyskuussa käytiin ainakin Fazerin kahvilassa ja Turun keskustan uudessa Coffee Housessa.

Käytiin myös Vauhtisammakon Juoksumessuilla kuuntelemassa Vastaisku ankeudelle -blogin Jennyä. Jennyn luento vahvisti sitä tunnetta, että olen oikealla tiellä harrastaessani liikuntaa, mutta ravintoon pitäisi edelleen kiinnittää huomiota. Kasvisten syömisen kanssa olen turhan onneton kotioloissa ja se on se asia, mikä täytyy laittaa kuntoon pian.

Susanna halusi lyhyelle lenkille yhtenä sunnuntaina, joten sellaiselle sitten mentiin. Maskussa käytiin kiertämässä ja kovin lyhyt siitä sitten tulikin. Susanna ehdotti ensin 14 kilsaa, mutta totesin, että en taidan aivan olla 14 kilometrin kunnossa vielä. Siitä lähti ajatus, että täytyyhän siihen 14 kilsan kuntoon päästä ja niinpä ollaan nyt miehen kanssa kahtena lauantaina käyty kävelemässä 10 kilometriä. Toinen kerta oli jo helpompi, kolmas toivottavasti vielä helpompi.

Jalkapalloa kuvasin oikein yhden matsin syyskuussa. Sekin oli voitto! Seuraavan kerran kuvaan tulevana lauantaina. 

Sokokselta tarttui mukaan tukkaväri, mutta en ole vielä uskaltanut läträtä sen kanssa. Kävin leikkauttamassa latvojani juuri viikonloppuna ja taidan odotella hetken ennen kuin haen pirteyttä hiuksiini purkista.

Kokonaisuudessaan syyskuu on ollut sellaista ihanaa arjesta nauttimista. Koska minusta arki on ihanaa. Se on ihmisen parasta aikaa, mitään muuta aikaa meillä ei ole eikä sitä tule. Siksi oma arki kannattaa pyrkiä rakentamaan sellaiseksi, että sitä pystyy rakastamaan.

Näillä eväillä siis lokakuuhun! Muistakaa vitamiinit! Osallistukaa myös I love me -messulippujen arvontaan instagramissa, aikaa on sunnuntaihin!