2. vaelluspäivä: tuntureilta metsän rauhaan
0Toinen vaelluspäivämme Urho Kekkosen kansallispuistossa valkeni usvaisen harmaana. Rumakurun takaa työntyi jatkuvalla syötöllä pilveä toisen perään, joista osa jaksoi myös sataa. Olin nukkunut yöllä vähän niin ja näin, vaikka periaatteessa teltassa tulee yleensä kaikista parhaat unet. Jännitin varmaan, että tunturisopulit syövät itsensä läpi meidän teltasta ja koko vaellus on sitten siinä. Sopuleita ei kuitenkaan näkynyt ja teltta oli ehjä aamulla edelleen.
Purimme leirin, söimme aamupalaa ja pakkasimme kamat. Taivas alkoi kirkastua siinä samalla ja kun olimme valmiit lähtemään eteenpäin, aurinko paistoi täysillä. Oli hassua, kun ei ollut mobiiliverkkoa, eikä pystynyt mennä katsomaan puhelimella päivän säätä. Päättelin pyörälenkeille lähteneistä ihmisistä, ettei kovin paskaa keliä varmaan voi olla luvassa.
Päivän ohjelmassa oli Rumakurusta vaeltaminen Vahtamapään vierestä Taajoslaavulle. Vahtamapään osuus oli jokin karttaan merkattu kävelyreitti, joka ei kuulunut mihinkään viralliseen päiväreittiin, kuten kaikki muut kävelemämme osuudet. Melkein kävelimme ohi tuosta Vahtamapään polusta, niin pieni se oli. Pelästytimme hieman korkeammalla ruokailleet porot, jotka säntäilivät edestakaisin, kun eivät kai ensin oikein ymmärtäneet meidän olevan ihan tosissaan tulossa heidän mailleen. Sitten ne viimein juoksivat kauemmas ruokailemaan.
Maisemat Vahtamapään reitillä olivat ihanat. Kun pääsimme ensimmäisen mäen kokonaan ylös, avautuivat maisemat sekä eteen että taakse. Ihan mieletöntä. Pidimme kahvitauon tuntureiden keskellä ennen kuin lähdimme jatkamaan taas matkaa.
Reilun viiden kilometrin kävelyn jälkeen vastaan tuli ihana kirkas tunturipuro sekä risteyskohta. Pidimme ruokatauon vanhalla sillalla. Sää oli hyvin lämmin ja olimme säästyneet edelleen sadekuuroilta.
Perillä Taajoslaavulla olimme noin neljän maissa iltapäivällä. Matkaa sinne oli Rumakurusta yli 10 kilometriä. En tiedä tarkkaa lukua, koska Vahtamapään osuus perustuu taitoihini määrittää kilometrit kompassin avulla kartalta. Rumakurusta lähdimme 10:30.
Laavupaikka oli mahtavan rauhallinen ja kaunis paikka. Sen edustalla virtasi tunturipuro ja ympäristö oli tosi vehreää. Hömötiaisparvi kävi lentämässä ohitsemme ilmeisesti herkkujen toivossa. Porot tallustelivat kauempana suonlaitaa pitkin.
Menimme ajoissa nukkumaan taas. Painoi edellisen yön huonot unet sekä tietysti fyysinen suorittaminen, joten uni todella maistui. Nukuin yön kuin pieni possu enkä herännyt riekkojen mellastukseen enkä mihinkään muuhunkaan.
Meidän ensimmäisen vaelluksen ensimmäinen päivä
Täällä ollaan, Turussa. Lähdimme reissuun 2,5 viikkoa sitten ensimmäisenä kohteena Rauma, sitten Vimpeli ja Ruka. Kuusamossa ollessa kiertelimme päiväretkiä ja pohdimme Karhunkierroksen vaeltamista. Ei siis sillä, että olisimme sinne itse olleet kirmaamassa siltä istumalta vaan pohdimme sen rankkuutta ynnä muuta sellaista. Siinä samalla kehittyi ajatus omasta vaelluksesta seuraavalle viikolle, sillä meidän alkuperäiset suunnitelmat kuihtuivat kasaan, kun koronan takia ei Norjan puolelle enää ollut asiaa. Niinpä kävimme metsästämässä Kuusamosta kartan sekä Lemmenjoelle että Urho Kekkosen kansallispuistoon. Sillä reissulla melkein ajoimme kolarin, mutta jollain ihmeen taidolla Tahkis väisteli niin autot kuin liikenteenjakajankin.
Ensimmäiseksi vaelluskohteeksemme valikoitui Urho Kekkosen kansallispuisto. Jäimme Saariselälle yöksi ennen kuin seuraavana päivänä siirryimme Kiilopäälle kamojemme kanssa, josta tarkoitus oli kävellä lyhyt matka Rumakuruun.
Joka kerta, kun horisontissa alkaa näkyä tuntureita, on etelän ihminen ihmeissään. Joka kerta se näky on niin vaikuttava, että sitä jää ihmettelemään hetkeksi ennen kuin taas kääntyy ja jatkaa matkaa vielä korkeammalle. Rumakuruun mennessä ei kiivetty mitenkään kovin paljon. Se oli yksi nousu ja sitten lopulta lasku ennen kuin Rumakurun vanha kämppä oli nenän edessä. Me jatkoimme siitä uudelle päivätuvalle ja jäimme sinne yöksi.
Kävimme tietysti myös turisteina ihmettelemässä itse Rumakurua. Kirkas vesi oli ihmeellistä ja sitäkin piti jäädä huokailemaan pitkäksi aikaa.
Ensimmäinen ilta oli sateinen. Kun olimme juuri saaneet teltan pystyyn, alkoi kunnon sade. Päivätuvan terassilla mietimme ajoitusta jälleen kerran. Teimme ruokaa ja tutkimme karttaa. Seuraavan päivän taivallus olisi puolet pidempi ja reittimme kulkisi poissa päiväretkireiteiltä. Jännittävää.
Reitti: Kiilopää – Rumakuru 5,6 km