Kävimme mieheni vanhempien luona vihdoin tässä taannoin ja kuulin kirjoittaneeni blogiin viimeksi lokakuussa. Silloinkin otsikkona oli jotain siitä kuinka yhtäkkiä on syksy. No sitten yhtäkkiä oli muutto, joulu ja kohta jo kevät, herran jestas. Ovatko nämä ne kuuluisat ruuhkavuodet? Ilmeisesti. On silti kyse muustakin. Kyse on siitä, mitkä asiat priorisoi ja millaiseksi arjen rutiinit ovat muokkautuneet lapsen myötä. Ennen vanhaan rakastin esimerkiksi lauantaiaamuisin kirjoittaa blogipostauksen samalla kahvia juoden, mutta nykyään lauantaiaamut? Noustaan, tehään puurot kaikille, syyään, ärsyynnyn kun kestää niin kauan aamupalasta ulos pääsyyn ja käydään joko lenkillä tai kaupassa. Ei puhettakaan seesteisestä hetkestä näppäimistön ja kahvin kanssa.

Juuri nyt meillä on taas kohta käsillä kahvihetki. Seesteinen päiväkahvihetki. Netflixissä pyörii joku sarja, jota en edes katso vaan aloin kirjoittaa tätä postausta. Huomaan kaipaavani kirjoittamista. Samalla tavalla kaipaan neulomista. Siitäkin on taas ollut pitkä tauko. Piti tehdä lapselle villasukat täksi talveksi, mutta tämä talvi alkaa kohta olla taputeltu ja villasukat ensi talvena pienet.

Paljon on tapahtunut edelliskerrasta, kun olen kirjoittanut. Olemme vihdoin muuttaneet ja elämämme on parantunut miljoonasti. Tai niin ainakin itse koen sen. Meillä on sauna, pieni oma piha ja ristuksen monta eri huonetta. Meillä on vaalea lattia, joka tuo valoa, vaikkei sitä ulkona olisikaan.

Olen tietysti miettinyt tätä blogia, mikä tämän tulevaisuus on. Haluaisin nähdä sillä tulevaisuuden, koska tarvitsen kirjoittamista. Voisin yrittää muistaa tämän rutiinin, koska muuten ne pirun ruuhkavuodet vievät minutkin.

Tämän vuoden alun teemat ovat olleet terveellinen syöminen, liikunta ja koulutus. Sairastin pari viikkoa sitten mahataudin ja sen seurauksena piti syömisiä hieman keventää. Se tuntui hyvältä ja löysin uusia tapoja arkeen. Liikunta sitten taas, sitä olen lisännyt. Oli tarkoitus mennä salille tällä viikolla, mutta tulikin flunssa. Koulutus: aloitin yhden kirjanpidon kurssin Turun yliopistolla tammikuussa ja se tarvisi käydä tenttimässä ensi viikolla. Yhteishakukin alkaa ja täytyy taas laittaa papereita sisään.

Tässä nopea yhteenveto nykyhetkestä. 🙂

Siinäpä otsikko, jota en ajatellut ikinä kirjoittavani. Siivoushulluus ja minä samassa lauseessa aiheuttavat minut tuntevissa ihmisissä lähinnä naurua, mutta siinäpähän naureskelevat. Mitä seuraan instassa, sitä minunkin tekee mieleni tehdä. Ensin harhauduin budjetointiin ja oman talouden seuraamiseen, mikä ei tokikaan ole yhtään huono asia. Eikä ole tämä siivoushulluus myöskään, koska olen todella laiska siivoamaan.

Ongelmani on se sama kuin monilla muillakin: kaikella tavaralla ei välttämättä ole paikkaa ja nekin, joilla olisi, jäävät lojumaan välillä sinne sun tänne. En myöskään ole kovin hyvä viikkaamaan vaatteita ja tänään me viikkailtiinkin miehen kanssa niitä yhdessä, koska hän osaa tehdä tosi siistejä vaatekasoja. Sitten kun niitä siinä viikkailtiin yhdessä, viikkasin luonnostaan aivan samoin kuin hänkin ja silti mun vaatekasat aina repsottavat. En tajua. Ehkä kaikkia ei vain ole luotu viikkailemaan?

Tällä hetkellä mä liotan mun yhtä Mainion paitaa Vanishjauheessa, koska mä en enää keksi mitä muutakaan sille voisi tehdä, jotta siitä saisi taas pinkin. Se pestiin kerran yhden väriä päästäneen vaatteen kanssa ja nyt sen pinkki taittaa siniseen. Aivan kauhea! Jos vaate värjäytyy pesussa, parasta mitä voi tehdä, on pestä se heti perään uudelleen. Missään nimessä sen ei saa antaa kuivua. Minun pinkki paita tietysti kuivui ja olen sitä käyttänyt, mutta mua ahdistaa ihan hirveästi se värjäytynyt sävy. Ahdistaa myös tuo Vanishjauhe tällä hetkellä, ristus mitä myrkkyä!

Siivoushulluus on erittäin tervetullutta, kun meillä on lähes aina sotkuista (lelut pitkin ja poikin). Pitäisi vähän vaihdella järjestystä täällä ja käydä erittäin paljon kaappeja läpi. Olisi myös ihana jaksaa arkena siivota edes joku vartti illassa, koska siinä ajassa ehtii tosi paljon jo. Se sellainen touhu kuitenkin tuntuu aina jäävän lapsen nukuttamisen ja oman ajan jalkoihin, mutta voihan sitä tietysti aina yrittää. Aamuisin on ihana lyllertää siistiin keittiöön. ♥