Kun vuosi sitten lähdimme kesälomaretkelle Norjaan, pakkasin mukaan ikivanhan makuupussin kuvitellen pärjääväni sillä ihan heittämällä. Jo ensimmäinen yö osoitti minun olleen erittäin paljon väärässä ja kylmähän minun oli, vaikka yön alin lämpötila oli 9 astetta. Ennen reissua hankkimamme teltta oli hyvä, mutta makuupussini ei tosiaan ollut enää ihan nykypäivää.

Olen koko kevättalven ja kevään tiedostanut, että se makuupussi pitäisi hankkia, koska kyllä minä haluan mennä telttailemaan ja retkeilemään ihan kunnolla. Valokuvauksenkin kannalta on paljon helpompaa könytä teltasta ylös aamuyöllä kuvaamaan maisemia kuin herätä kotona neljältä ja lähteä autolla johonkin. Niinpä vihdoin eilen tein ostopäätöksen uudesta makuupussista ja tulipa siinä jotain muutakin ostettua, kun Partioaitan kassakoneeseen kilahti 308 euroa meikäläisen pankkikortilta.

Tänään tuhlaritytön seikkailut asfalttiviidakossa saivat jatkoa, sillä töiden jälkeen meillä oli Tahkiksen kanssa treffit Raision Kuninkojalla ja reilun tunnin ihmettelyn jälkeen päädyin ostamaan itselleni rinkan. Koska täytyyhän sitä makuupussi ja muut vermeet jollain kantaa sinne telttapaikalle, missä se sitten ikinä lieneekään.

Nyt on siis rahat tuhlattu retkeilyvarustefirmojen hyväksi ja enää tarvitsee sopia Tahkiksen kanssa minne lähdetään telttailemaan. Sekään ei ihan satavarmaa ole mennäänkö huomenna vai vasta viikon päästä. Minä tietysti haluaisin heti testaamaan uutta makuupussia ja rauhoittumaan luontoon, mutta toisaalta yölämpötilat vähän jännittävät.

Nämä kuvat otettiin pari viikkoa sitten pieneltä päivälenkiltä Paimiosta. Kävimme kiertämässä noin 4 kilometriä metsässä ihan vain palauttavana lenkkinä.

Olen pistänyt merkille, että ihmiset ovat innostuneet lukemaan viime vuotista postaustani Nousiaisten Sudenpolusta. Ihan kiva, jos kyseisen luontopolun nimi on vilahtanut jossain ja sitä on etsitty netistä tietoa, sillä reitti on kulkemisen arvoinen mielestäni. Kävimme kiertämässä sen uudelleen viikko sitten, koska edelliskerralla meidän etenemistä haittasi todella paljon hirvikärpäset emmekä silloin kulkeneet polkua kokonaisuudessaan läpi. Kun Sudenpolun kiertää kokonaan, siitä tulee kilometrejä lähes 10.

Päätimme lähteä Nousiaisiin luontopolulle viikko sitten lauantaina illalla. Olemme enemmän kulkeneet luonnossa aamuisin, mutta lomalla rytmimme meni jokseenkin sekaisin ja siitä tämä tällainen iltapainotteinen liikkuminen. Ihan mukavaa vaihtelua, koska kevät- ja kesäilloissa on jotain taianomaista.

Lähdimme kiertämään Sudenpolkua tällä kertaa eri päin kuin viimeksi. Paijulan koululta tien yli ja oikealle, karttaa apuna käyttäen, vaikka reitti merkitty onkin. Jokaisessa risteyksessä meillä on tapana aina katsoa maastokartasta puhelimella missä olemme menossa, ettei vaan satu mitään eksymisen tapaista tai reitiltä katoamista.

Ilta Nousiaisissa oli kaunis, vaikkakin tuulinen. Sudenpolun alku oli kovin kallioista, kunnes erään metsätien päästä sukelsimme polulle, joka kiemurteli hyvin vaihtelevan maaston läpi takaisin kallioille. Vaihtelevalla maastolla tarkoitan lähinnä erilaisia metsäpohjia, pieni lehto siinä tuli vastaan ainakin.

Kahdeksan aikaan illalla aloin jo vähän kaipailla laavua ja myöhäistä illallista. Olimme kuitenkin siinä vaiheessa jo kävelleet reilun tunnin, ellei kaksikin. Meillä menee aina hieman kauemmin kilometreissä, koska pysähdymme kuvaamaan usein. Laavu tulikin lopulta vastaan. Sen nimi on Raimon laavu ja se taitaa olla Raimon tekemä. Lainasimme sen pöytää, kuuntelimme lintuja ja söimme eväät ennen kuin jatkoimme lähes juoksujalkaa reitin korkeinta kohtaa, Kokkovuorta kohti. Halusimme nähdä auringonlaskun sen päältä.

Joimme Kokkovuorella iltateet ennen kuin lähdimme autoa kohti. Kokkovuorelta ei ole kovin pitkä Paijulan koululle, jossa automme oli parkissa. Hieman ennen koulua säikähdin, kun Tahkis osoitti yllämme räpiköivää hitaasti lentävää elukkaa sanoen ”siinä se nyt on” ja luulin hänen tarkoittavan lepakkoa. Olimme juuri kävelleet metsän läpi, jossa oli taulu lepakoista. Eww. Se hitaasti lentävä räpiköijä ei kuitenkaan todellakaan ollut lepakko vaan lehtokurppa. Hämärässä jopa lehtokurpat ovat jännittäviä.

Nousiaisten Sudenpolku on huomattavasti kivempi reitti ilman hirvikärpäsiä ja suosittelenkin polkua heille, jotka pitävät kallioista erityisen paljon. Niitä Sudenpolku tarjoaa.