Tänä aamuna kumpusi jostain mielen syövereistä ajatus bloggaamisesta ja siitä, mitä sisältöä blogiini oikein tuotan. Etsin eilen vanhasta blogistani kuvia siitä, kun mulla on ollut oranssit hiukset ja siitä varmaan jäi jotain alitajuntaan. Olen aiemminkin selaillut 10 vuotta vanhoja postauksiani ja miettinyt kuinka ihanan erilaista bloggaaminen silloin oli. Niissä postauksissa oli tietynlainen rentous ja minä valokuvasin arkea. Kissoja, kasveja, hevosia, itseäni ja ihan kaikkea. Sisällöllisesti ne eivät aina ehkä antaneet niin paljon lukijoille, koska olin laiska avaamaan ajatuksiani ja toisaalta ihan pirun varovainen. Olin esimiesasemassa ja siviilielämäni taas oli hyvin erilaista kuin esimerkiksi nyt. Pienet paikkakunnat jne.

Itse kuitenkin tykkään nyt siitä silloisesta tyylistä. Silloin aikoinaan myös te lukijat tykkäsitte. Teitä oli enemmän kuin nyt.

Niin usein olen ajatellut, että pitäisi palata siihen samaan tyyliin. Kirjoittaa tietysti paremmin kuin silloin, mutta valokuvata samalla ajatuksella ja kirjoittaa osaksi päiväkirjamaisesti, koska pidän siitä. Mitä mieltä te olette? Tykkäättekö pelkästä asiasta vai käykö arkiset höpinät?

Noh, tästä lähtee.

Käytiin tänään kaupassa. Todettiin viikko sitten, ettei kauppoihin ole mitään asiaa perjantaisin ja lauantaisin, joten pakko tällä viikolla hoitaa viikonlopun ostokset jo torstaina. Niinpä suunnattiin tänään töiden jälkeen Prismaan ja seikkailtiin siellä väistellen ihmisiä sekä ihmetellen kuinka marja-altaat voi vieläkin olla tyhjiä.

Korvissa mulla oli tänään vaaleanpunaiset pilvenhattarat, jotka olen kuulkaas suunnitellut ihan itse! Iiriskukkakoru antoi väritystehtävän instastoryssaan joku viikko sitten ja minä sitten taiteilin tuollaiset vaaleanpunaiset pilvet. Meinasin ensin tehdä siniset, mutta vaihdoin väriä. En yhtään tiennyt, että Iiris aikoo tehdä nuo oikeasti ja lähettää vielä minulle. Se oli täysi yllätys, kun löysin eilen kirjeen sohvaltamme. Niin ihana, kiitos vielä kerran!

Ostin tänään uuden meikkivoiteen, kun kevätaurinko on polttava ja kaipaan iholleni suojaa. Ehkä vähitellen pian lipsun taas meikkaamaan tämän myötä tai sitten pysyttelen vain meikkivoiteessa.

Tänään oli myös päästävä lenkille. Koko viikko mennyt ihan harakoille urheilun suhteen, kun ei oltu yhtään suunniteltu meidän aikatauluja ja koko viikkoa. Maanantaina kävin osteopaatilla, tiistaina podin päänsärkyä ja eilen kävin kampaajalla, joten siinä se sitten menikin. Olen instassa kuolannut muiden ulkoilukuvia ja miettinyt milloinhan itse ehtisin. Tänään mentiin ja oli kyllä kivaa hölkötellä hetki. Olisi kiva alkaa juosta taas.

Vanhan ajan bloggailun virittelyn lisäksi vanhojen postausten selailu on saanut minut haaveilemaan muistakin asioista. Haluaisin meille kissan ja omakotitalon. Jo aiemmin viikon sisään olen haaveillut siitä omakotitalosta, lampaista, kanoista, koirasta ja kissasta. Kuulostaa pahalta, eikö? ?

Minua on vuosia vaivannut se, miten kiireisiä lähtöni töihin ovat olleet. Ensin olen meikannut puoli tuntia, sitten syönyt puoli tuntia ja lopuksi vielä ajanut töihin lähes puoli tuntia. 1,5 tuntia touhuamista ennen kuin saa siirrettyä itsensä työmaalle, jonne olisi joka päivä kiva mennä tosi ajoissa, koska sitten pääsisi kotiin myös aikaisemmin.

Yli 10 vuotta siinä meni ennen kuin kamelin selkä katkesi lopulta. Asiaan vaikutti se, että olin saattanut hieman liu’uttaa itseäni miinuksen puolelle ja miinuksen takaisin tekeminen tuntuu aina olevan työläs operaatio. Niinpä päätin kuukausi sitten lopettaa meikkaamisen arkena, jotta ehtisin töihin aikaisemmin. Kuulostaako kamalalta ajatukselta? En siis tarkoita oman naamani kannalta vaan, että pystyisitkö itse moiseen velttouteen vai onko se sinulle jo arkipäivää?

Ensimmäinen päivä oli vaikea. Tuntui koko päivän niin kuin jotain puuttuisi. Seuraavana en enää muistanut koko asiaa ja kaikki viikot sen jälkeen: ei tunnu missään. Aamut ovat nyt ihania, kun ei tarvitse miettiä meikkaamista. Pesen hampaat, mietin päivän asun, syön aamupalan ja lähden. Yksinkertaista ja nopeampaa kuin ennen. Lisäksi illat ovat niin ihania, kun ei ole sitä ”eäääää pitäisi pestä nää meikit” -hommaa.

Luulen jatkavani tällä linjalla vielä jonkin aikaa, mutta hieman kyllä kaipaan meikkaamista. Se on kivaa, sillä saa ryhtiä ripsiin ja piiloteltua ihon virheitä. Hauskaa vaihtelua kuitenkin tämä olla meikkaamatta ja olen aivan ihastunut nopeisiin aamuihini. Ihana lähteä heti, kun on aamupala syöty.