Hae
Mari Hietala

Tavoitteet ja unelmat vuodelle 2020

Ihana päästä uuden äärelle taas, pohtia tavoitteita ja kartoittaa unelmat vuodelle 2020. Olen vahvasti sitä mieltä, että omat unelmat kannattaa sanoa ääneen ja kirjata johonkin ylös, sillä muuten sitä vain ajelehtii päivästä toiseen, eikä ole lähelläkään unelmien toteuttamista. On hyvä olla pitkän matkan unelmia, mutta myös vähän lyhyemmän aikavälin, ettei aivan väsähdä kesken kaiken.

Minä ajattelin tänä vuonna tavoitella seuraavia asioita:
1. Lihaskuntotreeni läpi vuoden. Ikääntyvä akka tarvitsee lihaskuntotreeniä, jottei sitten vanhana tarvitse voivotella milloin mitäkin vaivaa. Parempi ryhti tuntuu myös hyvältä, joten ehdottomasti täytyy saada rääkkitreenit taas ohjelmaan.
2. Vähintään yksi yö laavussa. Haluan viedä mun retkeilyelämää eteenpäin, joten pakko joskus koittaa nukkua laavussa yksi yö. Se on varmaan aikamoisen jännittävää!
3. Edelliseen liittyen: joku vähän pidempi vaellus. Sellainen, joka vaatii sen yhden yön laavussa tai autiotuvassa.

4. Laihtuminen. Toissa vuonna laihduin 10 kg ja viime vuonna en yhtään, joten tänä vuonna täytyy jatkaa painonpudotushommia. Uskon itse asiassa tämän onnistuvan suhteellisen helposti, sillä me päätettiin jo alkaa panostaa taas enemmän kasvisruokiin, syömiseen ylipäätään (täytyy etsiä uusia reseptejä) ja tiedän toimivan tavan hilata painoa alaspäin tekemättä muuten mitään radikaaleja muutoksia: kun vaan olen syömättä suklaata kaiket päivät.

5. Raha. Olen tässä pyöritellyt päässäni tapoja ansaita vähän enemmän rahaa, mutta jää nähtäväksi kuinka ideani toteutan ja millä aikajänteellä. Jos en kuitenkaan onnistu ansaitsemaan enemmän, on tänä vuonna teemana säästää rahaa kunnolla. Niinpä mulla on jo tehtynä kunnon budjetit ja aion kirjoittaa blogissakin enemmän rahasta vuoden aikana. Se, mistä puhuu, lisääntyy.
6. Ystävät. Tavoitteena on nähdä ystäviä vähän enemmän kuin aiemmin. Olkaa siis tarkkana elämäni ihmiset: saatan pommittaa teitä kahvikutsuilla vuoden aikana!

7. Matkustaminen. Olen alustavasti jo lupaillut kipuavani joku päivä lentokoneeseen, vaikka se tuhoaakin maailmaa. Minä haluan kuitenkin nähdä sitä maailmaa, jota tuhoan lentämällä. Haluan nähdä paikkoja, joissa haluaisin asua ja valokuvata kaunista luontoa. Kokea uusia asioita. En vielä tiedä mihin mennään ja milloin, pysytäänkö Suomessa vai ei, mutta johonkin haluan vuoden aikana matkustaa. Vaikka parikin kertaa.

8. Opiskelu. Luulen, että aion opiskella markkinointia. En vielä tiedä missä ja miten, mutta jotenkin. Olen sen sortin ihminen, jolla mielikuvitus vilisee asioita enkä oikeastaan tiedä, miksi en hyödynnä sitä enemmän. Otan siis tavoitteeksi tehdä tälle asialle jotain.

Näiden lisäksi tavoitteitani on näkyä omissa somekanavissani vähän enemmän kuin viime vuonna, sillä mitä iloa on somesta, jos ei ole yhtään sosiaalinen? Yritän aktivoitua twitterissä, linkedinissä ja ehkä jopa facebookissa. Instassa olenkin kyllä aktiivinen, eikä sitä tarvitse yhtään edes yrittää.

Luulen olevani valmis vuoteen 2020 näillä tavoitteilla, joten sitten vaan menoksi! Toivottavasti tästä vuodesta tulee huikea!

Pienen pieni mahatauti ja elämää kiinanruusuissa

Mitenkäs sulla on vuosi alkanut? Meidän perheessä se alkoi mahataudilla. Makasimme lopulta molemmat sikiöasennossa sängyssä myöhään iltapäivällä vuoden ensimmäisenä päivänä ja mietiskelin, että tämäkö nyt on sitten avaus tälle vuodelle. Onneksi tauti antoi aika pian periksi ja ollaan molemmat jo lähes terveitä.
Nyt kun on päästy uuden vuoden puolelle, on aurinkokin alkanut näyttäytyä vähän enemmän ja se tarkoittaa sitä, että meidän on päästävä ulos. Pakko päästä lenkille ja metsiin. Ei tässä siis mitään sairastaa enää ehtisi, kun koko ajan mennään kevättä ja valoa kohti. Päivä on tänään täällä Turussa jo tasan 6 tuntia pitkä ja taivas ihan selkeä. Ainoa, mikä vähän haittaa, on tuo maailmanlopun tuuli, mutta ei voi antaa sen häiritä, mikäli ulos haluaa mennä.

Sairastellessa satuin vilkaisemaan meidän kiinanruusun lehtiä ja kuinkas ollakaan, löysin niistä sinne kuulumatonta elämää. Yhden puskan alimmainen lehti oli vioittunut ja siihen oli perseensä parkkeerannut kasa jotain mustia täpliä, joten täytyi aloittaa tuholaistorjunta. Ruusut ja heidän lähellään asuva peikonlehti on nyt pesty alkoholilla, jotta kaikki kasvit tuhoavat ripsiäiset pysyisivät loitolla. Ärsyttäviä elukoita. Täytyy tänään muistaa ostaa torjuntapuikkoja, kun käymme asioilla.
Kuvassa oleva kiinanriisu on meidän suuri aarre kasvitieteellisestä. Siellä myydään pistokkaita ja kerran osuimme paikalle kiinanruusuaikaan. Tässä kiinanruusussa on hauskat lehdet, erilaiset muodoltaan ja väritykseltään kuin ”normaalit”. Laitan kuvia blogiin tai instaan, jos joskus saamme tuon kukkimaan.
Tällaista tänne, nyt taitaa olla aika lähteä kauppaan. Eilen vaihdettiin pösöön jakohihna ja termostaatti, joten mukava ajella. Ihanaa lauantaita sulle!