Tänä vuonna äitienpäivä tuntuu vähän erilaiselta kuin aiempina vuosina. Ainahan äitienpäivä tärkeä päivä ollut, mutta nyt tosiaan tuntuu hieman eriltä, kun omassa mahassa kasvaa ihminen ja minustakin tulee jonain päivänä vielä äiti. Saan tämän kuulostamaan kamalan kaukaiselta asialta, vaikka todellisuudessa laskettuun aikaan on nyt enää kolme kuukautta. Sehän ei ole paljon mitään!

Me tultiin justiin äitienpäivän vietosta Raumalta kotiin. Oli jo aikakin käydä näyttäytymässä, sillä koronan takia viimeksi oltiin käyty kesälomalla kyseisessä kaupungissa vierailulla. Oli myös erittäin virkistävää käydä jossain Varsinais-Suomen ulkopuolella, vaikkei Rauma mitenkään kaukana olekaan. Maakunnan rajan ylitys tuntui todella villiltä! 😀

Tämä koko viikonloppu on taas ollut yhdenlaista juoksemista paikasta toiseen. Eilen käytiin aamusta heti lenkillä, joka venyi yli viiteen kilometriin, vaikka alunperin piti käydä katsomassa ihan vaan valkovuokkoja. Lenkin jälkeen lähdimme lastenvaunukaupoille työntelemään vaunuja, jotta vähän voisi hahmottaa, mitkä vaunut haluaisi ostaa. Siinä lopulta kuluikin aikaa yllättävän kauan, kun ihmeteltiin Britaxeja ja Cybexejä yhdessä myyjän kanssa. Emmaljungaa piti mennä katsomaan eri liikkeeseen eikä se nyt sitten ainakaan helpottanut yhtään valinnan vaikeutta.

Lopulta ruoka-aika alkoi kolkutella, joten päädyimme syömään Myllyyn, koska ruokakaupassakin piti käydä samalla reissulla. Nälkäisenä on ihan tuskaa mennä kauppaan, joten parempi oli syödä välissä ja sitä paitsi raskausdiabetes ei anna armoa. Liian pitkistä ruokailuväleistä rokotetaan heti.

Tuo lastenvaunuasia ei ole mikään helppo. Parhaat vaihtoehdot mielestäni olisivat Cybex Talos S Lux tai Emmaljungan joku malli. Vaunuissa tähän asti eniten on ahdistanut hinnat ja juu, olen liittynyt tiesmihin facekirppiksille ja kyttään käytettyjä silmä kovana. On vaan hankalaa, kun ei yhtään tiedä, mitä oikeastaan metsästää. Onneksi tässä on vielä aikaa toki, mutta toisaalta olisi kiva tehdä isotkin hankinnat jo vähitellen, että voi sitten vaan keskittyä olemaan raskaana.

Nyt on pakko päästä hetkeksi makuuasentoon ja rehellisesti ihan vaan levätä. Ollut aikamoista menoa pari päivää, eikä se töissä ensi viikolla paljon helpota, kunnes loma alkaa.

Seuraa seikkailujani instassa! 🙂

Hitsi tämä viikko on tuntunut pitkältä. Olin jo eilen aivan torstaissa ja petyin aina, kun tajusin torstain olevan vasta tänään. Tänään ei ole ihan mikä tahansa torstai vaan tänään on Älä laihduta -päivä. Älä laihduta -päivässä ei ole kyse siitä, ettei saisi laihduttaa vaan halutaan kyseenalaistaa laihdutuskulttuuri, edistää kehorauhaa ja ennaltaehkäistä syömishäiriöitä. Esimerkiksi. Hyvinvoinnista saa olla kiinnostunut, mutta äärimmäisyyksiin meneminen eivätkä ikuiset dieetit välttämättä ole kovin kestäviä valintoja.

Itsekin ajattelin koko nuoruuteni ”pitäisi laihtua”, vaikka oikeasti ei pitänyt. Olisin kyllä voinut tehdä hyvinvointini eteen todella paljon enemmän, mutta lihava en ollut. Kunnes ”pitäisi laihtua” -ajattelu teki minusta sellaisen. Sitä saa, mitä ajattelee ja mistä puhuu. Olisin tosissaan voinut opetella syömään kunnolla jo nuorena, mutta laihdutusajattelu teki sen, etten syönyt tarpeeksi. En uskaltanut syödä riittävästi, koska en oikeastaan tiennyt asiasta paljoakaan vaan sorruin siihen, että jos haluaa olla laiha, ei voi syödä niin paljon. Eihän se nyt ihan niin kuitenkaan mene, ei ollenkaan.

Vielä näin raskaanakin ollessa vanhana akkana kärsin siitä, etten todennäköisesti osaa syödä tarpeeksi. En oikeastaan mistään muusta ole viime viikkoina valittanut kuin jatkuvasta nälästä. Tällä viikolla on ollut kaksi päivää, kun olen saanut nauttia nälättömistä hetkistä, mutta juuri tälläkin hetkellä nälkä kurnii ja pitäisi olla jo jääkaapilla.

Raskaus on myös tuonut mahani häpeilemättömästi esiin sekä instaan että nyt tänne. Ei puhettakaan, että voisin julkaista mahakuvia, jos en olisi raskaana. Häpesin mitättömiä läskejäni jo silloin 10-15 vuotta sitten, kun niitä ei edes ollut. Miettikää, miten vahingollinen suomalaisten laihdutuskulttuuri on. Kaikki laihduttavat koko elämänsä lopputuloksena se, että ei uskalleta syödä riittävästi ja vuodesta toiseen aloitetaan aina uusi dieetti. Lopputuloksena täysin sekaisin oleva aineenvaihdunta, eikä mitään muita tuloksia. Tietysti sitten on se osa, jotka onnistuvat tekemään ihan oikean elämäntapamuutoksen. Niistä tarinoista tykkään. Ne luovat toivoa muillekin.

Ja mistä nuoret oppivat sanomaan ”pitäisi laihtua”? Meiltä vanhoilta akoilta. Keho- ja ruokarauha kaikille, kiitos.