Hyvää lauantaipäivää! Tänään on taas jännät paikat Suomen Turussa ja miksei Kokkolassakin, kun Veritaksella ratkeaa saako TPS pitää liigapaikkansa vai nouseeko KPV Veikkausliigaan. Kolmas vuosi putkeen, kun olen kuvaamassa liigakarsintaa, oivoi.

On tässä muutakin ollut mielen päällä kuin jalkapallo. Keskiviikkona tuli verta nenästä kaksi kertaa. Olen ollut ihan järkyttynyt moisesta ja sitten kaikki, kenen kanssa olen asiasta puhunut, ovat todenneet veren valumisen nenästä olevan ihan normaalia syksyllä ja talvella. What? Ei minun elämässäni! Tätä ennen viimeksi tullut verta nenästä 2000-luvun alussa.

Tiistaina tehtiin kotona 30 min vatsistreeni ja mulla on lihakset jumissa vieläkin vähän.. Keskiviikkona ei tuntunut missään, mutta torstaina en pystynyt edes kumartumaan kunnolla. Vielä eilenkin sama meininki, yskiminen on ollut ihan tuskaa. Totesinpa vain, että ehkä tässä pitäisi joka viikko tehdä edes joku lihaskuntotreeni. Joogata ei olla ehditty kohta pariin viikkoon ja sitäkin on jo kauhea ikävä!

Laihis porskuttaa edelleen hyvin. Tuntuu, että syön aika vähän, mutta ilmeisesti kuitenkin ihan tarpeeksi, kun en ole mitenkään liian väsynyt tai mitään. Tosi vähän on tullut syötyä mitään herkkuja, ehkä pari palaa suklaaata koko viikon aikana. Eilen tosin käytiin iltakahvilla Myllyssä, sillä oli pakko saada mochaccino.

Tavallaan on vähän haikea olo jo valmiiksi, kun tänään loppuu futiskuvauskausi 2018. Ei enää pelipäivän meikkejä ja lettejä, ei mitään. On vain odotus seuraavasta kaudesta.

Tänään pääsen kokeilemaan uutta meikkivoidetta (mainoslinkki), jonka sain testiin. Multa on puuttunut kunnon meikkivoide jo hetken, joten tämä tuli hyvään saumaan. Pääsen nyt vielä testaamaan sitä ääriolosuhteissa, koska kuvaushommat vaativat aina meikiltä vähän enemmän. Sitä paitsi tänään meikin täytyy tosissaan pysyä, koska sain eilen jo vähän sen suuntaista viestiä, että kaupungille pitäisi joskus pelin jälkeen.

Noh, katsotaan, mitä tämä päivä tuo tullessaan.

⚽⚽⚽

Eilen pelattiin Veikkausliigan viimeinen kierros ja minulla kuuluisi nyt olla haikea ja tyhjä olo, mutta ei ole. Sen sijaan olen hieman ärsyyntynyt, kiukkuinen ja turhautunut. Kuvauskausi ei loppunut nimittäin, vaikka Veikkausliiga loppuikin. TPS harhasyötteli itsensä liigakarsintoihin, ihan kuin niitä nyt ei olisi saanut tarpeeksi menneinä kausina pelata. Nyt vaan toki toisinpäin kuin aiemmin, nyt pitäisi pystyä säilyttämään paikkansa Veikkausliigassa.

Voiko parissa yössä tapahtua sitä kehitystä joukkueelle, jota koko kausi ollaan odoteltu? Että kentällä olisi joku kuvio eikä mielipuolista juoksentelua pallon perässä päädystä toiseen? Yhdessä ainoassa matsissa tänä kesänä kentällä oli aiempien kausien TPS, muissa matseissa vuoden 2018 TPS.

Eilen TPS:n olisi pitänyt väkisin voittaa, jotta karsinnoilta olisi voinut välttyä, mutta toisaalta kyse oli HJK:n kauden viimeisestä pelistä, jonka päätteeksi he saivat kultamitalit kaulaansa koristamaan. Tuskin HJK olisi missään olosuhteissa halunnut viimeisestä pelistään mitään muuta kuin voittoa. Eihän Suomen mestarit voi päättää kauttaan mihinkään muuhun, eihän. TPS:n olisi pitänyt siis hoitaa paikkansa Veikkausliigassa jo kauan sitten muissa matseissa, valitettavasti.

Jakosen kahta keltaista en oikein ymmärtänyt. En tiedä, mutta en nyt oikein usko, että hän tahallaan ketään huitaisi naamaan, palloa tavoitteli vain. Ja se ensimmäinen keltainen, eikö se ollut näitä HJK:n harrastamia ekan puoliajan filmaushommia? 

Kuvattavaa ei pelissä paljon ollut mulle asti. Istuin toisella puoliajalla yksinäni siinä päädyssä, johon TPS:n olisi pitänyt tulla näyttäytymään pallon kanssa. Kaikki muut kuvaajat istuivat minua vastapäätä ja he varmaan sitten saivat filmin täyteen, minä en saanut kuin Sjökestä pari kuvaa. Se kertokoon pelistä tarpeeksi.

Kuvaamisen näkökulmasta minulla on pari sanaa sanottavana ja ne kuuluvat näin: voi s**tana kuinka kylmä oli. Olin pukenut lähes hyvin, mutta en kuitenkaan. Minulla oli jopa kalsarit, mutta yläosan suhteen olin täysin epäonnistunut. Onneksi oli repussa vaihtovaatteita, joten tauko meni uudelleenpukeutuessa. Kiskaisin miehen jonkun merinovillapaidan (mainoslinkki) päälle vessassa ja voin muuten kertoa, että se on jatkossa minun merinovillajokupaita. Pilkkijakkaralla istuessani oikein tunsin kuinka paita pisti parastaan ja lämmitti. Se oli hämmentävä fiilis. Mikään mun omistamista vaatteista ei ole koskaan lämmittänyt samalla tavalla. Päässäni mulla oli Pupulandian Jennin suunnittelema pipo ja täytyy sanoa, että siinä ei kyllä mennyt rahat hukkaan ollenkaan.

Ensi viikolla sitten on vuoden 2018 TPS:llä näytön paikka. Kaivakaapa pojat nyt jostain ne parin viime kauden etenemiskuviot esiin ja Jamppa kentälle tekemään maaleja, kiitos.

⚽⚽⚽