Suomen Cup: KaaPo – KuPS 17.6.2020
0
Tänään se sitten taas alkoi omalta osaltani. Jalkapallokausi. En kirjoita tähän odotettu, sillä minä en oikein tiedä, mitä olen odottanut vai olenko mitään. Olen harhautunut metsiin kameran kanssa ja huomannut sen olevan ihanaa. Olen oppinut kuvaamisesta kevään aikana paljon ja tavallaan olisin voinut vielä jatkaa kuherruskuukausia luontokuvaamisen kanssa.
En ole osannut odottaa jalkapalloa, sillä joka vuosi sama ongelma: ketä haluan kuvata ja kuinka paljon. Haluanko mennä kuvaamaan yhtään lauantaipeliä, sillä ehkä haluankin mennä metsään sen sijaan kuin istua futiskentän laidalla? Ehkä saan näihin pian vastauksia, koska kokeilemalla ja fiiliksellä nämä asiat selviävät.
Tänään Kaarinan keskuskentällä pelattiin Suomen Cupin neljännesvälierä KaaPo – KuPS. Valitsin tämän pelin kuvattavaksi, koska aika ainutlaatuinen tilaisuus. Minulla oli pyhä suunnitelma saapua matsiin niin ajoissa, että ehdin vähän puuhastella omia juttuja, mutta kuinkas taas kävikään. Lähdin puolta tuntia ennen matsia kotoa, sometin ja meinasin pari kertaa saada pallosta päähäni. Toivoin, ettei kukaan taas nähnyt kuinka pyörin kuin häkkyrä pallon osuttua sandaaleihini.
Kaiken kevään luontokuvaamisen jälkeen olin päättänyt ottaa nyt ihan eri otteen jalkapallon kuvaamiseen kuin aiemmin. Olen vuosia hangoitellut valoa vastaan, vaikka se on välillä kauhistuttanut itseänikin. Kuitenkin juuri nyt, vuonna 2020, olen sitä mieltä, että miksi ihmeessä? Miksi en vain etsi myötävaloa välittämättä kaikista muista pirun säännöistä? Taidan alkaa etsiä, koska mielestäni parhaat futiskuvat on otettu myötävaloon paitsi ne yksi tai kaksi otosta, joissa Veritaksen yhdestä kulmasta pilkistää täydellinen vastavalo. Mutta se onkin vain se yksi hetki ja sitten se on poissa. Miksi tuhlata 40 minuuttia toiselta puoliajalta paskaan vastavaloon? Niinpä tänään tein jotain hyvin paljon aiemmista tavoistani poikkeavaa. Kuvasin koko matsin samassa päädyssä.
Ekalla puoliajalla olikin tohinaa, kun pääty sattui olemaan se, johon KuPS koko ajan halusi. Välillä toki KaaPo vei pallon toiseen päähän, mutta aina kuopiolaiset palasivat. Sitähän se jalkapallossa on. Laidoilta läpi, keskitys ja pallo maaliin?
Toisella puoliajalla ei oikein oma keskittyminen niin riittänyt, kun oli jäätävä nälkä ja kamalasti naakkoja liikenteessä. Kuvasin niitä enkä tiennyt yhtään, mitä kentällä tapahtui. Sitten taas siirryin seuraamaan jalkapalloa ja tulihan siinä pari kulmaakin KaaPolle, mutta hyvin ei käynyt. Lopulta KuPS teki vielä toisen maalin ja se oli vähän niin kuin siinä se matsi. Ei muuta kuin kamat kasaan ja kotiin syömään.
Matsi ei tuottanut mulle oikein mitään tunteita. Olin todella puolueeton ja olen sitä edelleen. En päässyt yhtään sisään koko peliin, ei ollut oikein mitään, missä olisin elänyt mukana. Ehkä ensi kerralla sytyn enemmän?
Suomen Cup: TPS – FC Honka 15.2.2020
Lokakuun 24. päivänä viime vuoden puolella tulin kotiin Veritakselta myöhään illalla, heitin kuvausrepun nurkkaan ja aloitin futisloman. Jokaisen kuvatun kauden jälkeen tunne on sama: nyt jotain muuta kuin futista. Futiskaudet ovat jotenkin niin kaiken energian vieviä, hyvässä ja pahassa. Futis on täynnä tunteita, eikä edes mitä tahansa tunteita vaan yleensä voimakkaita sellaisia ääripäästä toiseen.
Kuluttavimpia ovat yleensä ne kaudet, kun fanittamansa joukkue ei menestykään niin kuin olisi toivonut tai seurattu jalkapallo on ollut niin ylitylsää, että pohtii vakavasti lajin vaihtamista johonkin toiseen. Hyvällä tavalla vaativia kausia sitten ovat olleet ne, kun on biletetty futisihmisten kanssa pitkin syksyä laivalla ja baarissa eikä marraskuun tullessa yhtään haittaa se, että kausi on ohi. Pari kuukautta lepoa kelpaa hyvin, jotta jaksaa taas painaa seuraavana vuonna.
Tänä talvena minä vietin ihan totaalisen futisloman. Meillä ei ole kotona puhuttu oikein mistään futikseen liittyvästä kuin ehkä ohimennen. Minun kauden aloituskin venyi jotenkin nyt tosi myöhään, kun aina aiemmin olen ollut kuvaamassa jo tammikuun alussa Euroopan kamalimmassa valaistuksessa Kupittaa vitosella.
Tänään oli kuitenkin aika aloittaa futiskuvauskausi. Peliksi valikoitui Tepsin ja FC Hongan välinen vääntö kuplahallissa Impivaaran perukoilla.
Olen kaikki matsit kyseisessä hallissa aina kuvannut vaihtopenkkien välistä. Kyseisessä hallissa ei muuta kuvaamiseen soveltuvaa paikkaa ole, koska valo ei riitä ja valon kannalta tehtyjen kuvauskalustovalintojen takia putken pituus ei riitä. Vetäisinkin pienet pultit tänään klo 11:00 kotona, kun kuulin edellisellä kerralla tuolla olleen jotain säätöä verkkojen kanssa ja pelkäsin, ettei olisi mahdollista kuvata siitä ainoasta paikasta, mistä se onnistuu. Saatoin lähettää pari raivoisaa viestiä aiheeseen liittyen (pahoittelut uhreilleni) ja räyhäsin myös kotona niin paljon, ettei jäänyt epäselväksi, mitä mieltä olen tästä maailmasta, jossa valokuvaajat eivät ole kuninkaallisia. En nyt enää ala jauhaa tästä asiasta mitään, sillä kaikki meni tänään kuitenkin ihan hyvin ja nostatin verenpainetta ihan turhaan. Se vain kumpusi siitä takavuosien helleaallosta ja jostain järjettömästä säännöstä, ettei kuvaajat saa ottaa vesipulloa mukaansa. ? Pistää vihaksi edelleen, mutta tosiaan, ei nyt aloiteta valittamalla tätä postausta. ? Keskitytään vain hyviin asioihin ja siihen, että pääsin tänään kuvaamaan jalkapalloa, mikä on yksi parhaista asioista, mitä pystyn kameralla tekemään.
Pelotti aamupäivällä päivän kokoonpanoa katsellessa, etten taaskaan tunne joukkuetta eikä se ole sama TPS kuin aiemmin. En vain pysty hyväksymään sitä, että joukkueet muuttuvat joka vuosi. Pelkäsin kuitenkin ihan turhaan, sillä kuvattavaa löytyi ihan helposti ja olin iloinen, kun pelin aikana ei ehtinyt tulla tylsää. Määritelmä nykyään kelvolliselle jalkapallolle: en ehdi somettaa pelin aikana.
Ne pirun verkot sidoin nippusiteillä kaiteeseen kiinni pois häiritsemästä. Muuta tauolla touhuttua: potkin palloa Tepsin huoltajan kanssa. Pitäisi ehkä mennä potkimaan joskus Tahkiksen kanssa taas, kun onhan tuo ihan hauskaa puuhaa.
Uudesta joukkueesta minun on tunnustettava, etten välttämättä ihan kaikkien poikien nimiä tiennyt. Todennäköisesti opin heidät tietämään kauden edetessä. Jere Koponen oli loistava ja Jakon näkeminen kentällä tuo turvaa, ihan kaikki eivät kuitenkaan ole tuntemattomia.
Ekalla puoliajalla TPS oli vahvempi, kun taas toisella puoliajalla Honka halusi hallita, mutta maalia ei silti syntynyt 90 minuutissa. Kummallakin joukkueella oli yritystä, mikä oli ihan hyvä. Ei tosiaan tarvinnut nuokkua upouudella pilkkijakkaralla yhtään.
Valokuvaaminen meni vanhasta muistista. Pari kuvaa otin alkuun ilman vastavalonsuojaa ja sen asentamisen jälkeen räpsäsin taas pari, kunnes tajusin olevani kuvaamassa urheilua enkä maisemia. AI SERVO päälle, ISO tarpeeksi isoksi, aukko 2.8-3.5 oman maun mukaan ja suljinajaksi 1/1000. Sitten ei muuta kuin pitää ja päästää. 70-200:lla pysyy pallon perässä jotenkin tosi paljon paremmin kuin suppeammalla pitkällä Sigmalla, jolla kuvaan ulkona. Tämän setin viimeinen kuva on otettu suljinajalla 1/250, kun oli vahingossa jäänyt jostain taidekuvasta päälle se. Sanoin ”hupsis” ja toivoin, ettei filmillä ole kovin paljon suttuisia juoksukuvia. Ei ollut, höhö. ?
TPS–FC HONKA 0–0