Kun kesälomalla olimme suoriutuneet reilun parin tunnin Ölökyn ylityksestä, olo oli mahtava kaikesta kokovartalokolotuksesta huolimatta. Olin juuri ylittänyt Ölökyn lisäksi itseni, koska uskalsin kävellä rotkojärven yli ja toisekseen kykenin kävelemään vaativan luontopolun läpi useita kilometrejä, eikä se edes ollut aivan liian raskasta vaan ihanan haastavaa. Pidän tätä ihmeenä, sillä olenhan entinen sohvaperuna ja edelleen hieman lihava (kai, en tällä hetkellä oikein pysty hahmottamaan kokoani).

Koska monen tunnin patikointi oli hauskaa, sitä piti saada heti lisää ja tavallaan just tälläkin hetkellä kaipaan kunnon selkäsaunaa, jonka saa vaeltamalla pari tuntia. Onneksi myös siellä, mistä olen kotoisin, on olemassa ainakin yksi virallinen luontopolku, joka löytyy netistä googlettamalla Pyhävuorta ja luontopolkua. Vaikka olenkin asunut Vimpelissä koko nuoruuteni, en ollut koskaan kuullut tästä polusta. Löysin sen netistä ja tottakai se piti päästä kävelemään läpi, koska mikä vimpeläinen minä muuten olen.

Pieni varoituksen sana kaikille muille yli-innokkaille vaeltajille Vimpeliin: tämä reitti on keskivaativa. Se ei ole yhtä paha kuin Ölökyn ylitys, mutta se on silti haastava ja sen kyllä huomaa viimeistään siinä vaiheessa, kun olet keskellä erämaametsää, etkä tiedä oletko Vimpelissä vai Alajärvellä ja tuleeko seuraavaksi vastaan hirvi vai karhu.

Meitä ei tullut vastaan kuin kaksi käpyjen kerääjää vähän ennen Kaartusen hiekkakuoppia. Sitä ennen juoduimme kahden ihan jäätävän sadekuuron alle, joista toisella kerralla pystyimme odottamaan laavulla hetken sateen laantumista. Pelkäsin ukkosen yllättävän, mutta onneksi niin ei käynyt.

Reitillä on kolme eri lähtöpistettä, Pyhävuori, Kellaripuro ja sitten Lakiksen takana koordinaateissa N63° 5.67392′ E23° 49.66988′. Me lähdimme tuolta Lakikselta ja kastuimme heti ensimmäisenä, kun sattui satamaan vähän liikaa ja reitin alussa aikoinaan ollut laavu on poltettu.

Polulla oli jonkun verran esteitä alkumatkasta ja joutui kiertämään kaatuneita puita, mutta sellaista se on metsässä. Polku myös muuttui matkan varrella normaalista metsäpolusta kivikkoiseksi ja sitten taas heinikoksi. Kaartusta lähestyessä ylitimme kallioita ja sai tosissaan katsella mihin astuu. Kaartusentien ylityksen jälkeen saavuimme aivan mielettömän mahtavaan paikkaan, Kellaripurolle. Sinne täytyi laskeutua pitämällä kiinni naruista ja muistan, kun mietin tämän tällaisen patikoinnin olevan elävän elämän oikea elämyspuisto. Miksi mennä johonkin kiipelilypuistoon, kun voi kävellä läpi vaativia ja keskivaativia luontopolkuja?

Kellaripurolta ei enää ollut pitkä Pyhävuorelle, mutta jonkin verran sielläkin riitti tekemistä. Pyhävuori on nimensä mukaisesti nyppylä, joten final test kulki hakkuualueen läpi Pyhävuoren alle, josta sitten kiivettiin kalliota ja kivikkoa pitkin ylös. Se tuntui hieman hapottavalta parin tunnin patikoinnin jälkeen. Meinasi usko loppua, mutta periksi ei tietenkään voi antaa. Halusin Jonin näkevän Pyhävuoren, sillä onhan se hieman pyhä paikka. Siellä lappalaiset aikoinaan polttelivat uhritulia.

Pyhävuorta sanotaan Pohjanmaan Koliksi, enkä yhtään ihmettele tätä maisemaa katsoessa. Olen nähnyt sen monta kertaa, mutta aina se on yhtä upea. Lappajärven kauneudesta ei vain pääse mihinkään.

Pyhävuori-Lakeaharju -reitille meille tuli pituutta 6,92 km ja aikaa meni 2 h 22 minuuttia. Siinä sai hetken tarpoa, mutta olihan se nyt mahtavaa. On hienoa, että Vimpelissäkin on merkitty luontopolku, vaikkei se ympyräreitti olekaan.

Googlettelin sunnuntai-iltana lähiseudun luontopolkuja ja törmäsin juttuihin Arpaisesta, jonka alueella kulkee muutamia polkuja Suomenselän harjumaisemissa. Kuvat harjun päältä näyttivät niin hienoilta, että sinne oli päästävä myös itse.

Katsoin googlemapsista mistä Arpaiseen pääsee, mutta en sen kummemmin ajatellut asiaa. Olen liikaa tottunut Turun seudulla, että sen kun ajaa luontopolkumetsien parkkipaikoille ja lähtee metsään. Se ei olekaan täällä erämaassa ihan samanlaista. Mies oli fiksumpi ja tutki missä Arpaisten parkkipaikat ovat. Lähdimme yrittämään pohjoiselle parkkipaikalle, joka sijaitsee osoitteessa Haasia-ahontie 400. Ajoimme ensin Ähtäristä Niemisvedentietä pitkästä, kunnes käännyimme Löytömäentielle ja hetken päästä Haasia-ahontielle. Haasia-ahontie oli muuten hyvä, mutta Rantatien risteyksessä se jatkui lumihankena. Siitä olisi ollut 4 kilometriä vielä Arpaisten parkkipaikalle. Käännyimme takaisin ja yritimme nähdä mihin aiemmin tien yli lentänyt teeri oli pinkonut.

Diesel oli jo lähtiessä aika lopussa, mikä ei myöskään ollut ehkä paras lähtökohta erämaaseikkailulle. Oikein kaupunkilaiset liikenteessä. Minä stressasin hupenevasta polttoaineesta niin paljon, että oli lähdettävä Lehtimäelle tankkaamaan. Sinne oli kuitenkin vain 25 kilometriä matkaa.

Pysähdyimme 4 kertaa kuvaamaan lintuja.  Ensin teeriä, sitten maakotkaa ja haukkaa, joutsenia sekä lopuksi pellollisen verran sekalaista seurakuntaa hanhista joutseniin.

Maakotkan ja haukan kuvaamisessa tuli kiire, kun he pyörivät koko ajan etäämmälle puiden yläpuolella. Minä yritin sohia vanhalla 70D:lläni ja Sigman pitkällä putkella, mutta ei ole kotkan kuvaaminen ihan sama kuin jalkapallon valokuvaus. Taivaalla ei ole mitään kiintopistettä, josta voisi hakea tarkennuksen paitsi jos vahingossa osuu siihen lintuun. Minulla ei tässä nyt ole yhtään kuvaa siitä kaksikosta, kun en tiedä aikooko miesolento laittaa jossain vaiheessa instaan jotain vai ei. Voin vaikka itse vilauttaa omassa instastoorissa tänään yhtä kuvaa.

Lehtimäen tankkausreissun jälkeen ajoimme takaisin tukikohtaan, söimme ja lähdimme uudestaan yrittämään sinne Arpaisten harjulle. Sinne on toinenkin lähestymissuunta, Ähtäristä Rämäläntietä ja sieltä paria muuta pikkutietä pitkin. Viimeisin tie oli ihan järkyttävä, vähän turhan upottava. Sitäkään kautta emme päässeet autolla asti parkkipaikalle ja ihan hyvä niin, sillä pösö olisi varmaan uponnut sinne. Itselläkin meni jalka läpi tiestä paluumatkalla, eww.

Tämän retkeilyn jälkeen maistui kodassa paistettu makkara ja iltasauna. Nyt tuntuu vähän jaloissa, kun on tunkattu harjuja ylös ja ylipäätään auringon lämmittämässä lumihangessa. Tarinan opetus: erämaahan lähtiessä kannattaa tutkia ilmakuvista millaisia teitä on tarjolla, missä luontopolkujen parkkipaikat ovat ja etsiä instasta viimeisimmät päivitykset paikoista missä kunnossa polut ovat. Ainiin ja auto kannattaa tankata ennen kuin lähtee mihinkään.