Me tehtiin se! Kiersimme eilen Pienen Karhunkierroksen ja olipa kyllä mahtava kierros! Ne maisemat, riippusillat, kosket ja kuukkelit ❤️ En millään olisi halunnut tulla pois sieltä, mutta kilometrit vähenivät koko ajan ja kylmäkin vaivasi heti, jos vähänkin pysähtyi. Puhelin otti sään Vuotungista jossain kohtaa ja näytti pakkasta -9 astetta, joten koko kierroksen ajan on ollut ihan tarpeeksi raikas ilma. Alussa tuntui jopa vähän lämpöiseltä, mutta loppua kohti tuntui siltä kuin pakkanen olisi kiristymässä.

Minulla ei mitkään maailman parhaat pakkassään vaellusvaatteet ole vaan kokosin asuni kerrostamalla sen, mitä pystyin. Olen tämän reissun aikana tajunnut, etten omista mitään kunnollisia toppahousuja ja se yksi takki, joka pakkaseen olisi sopinut, ei sattunut mukaan enkä tiedä tarkalleen missä se on muuton jäljiltä. Toivottavasti jossain.

Kaikissa Pientä Karhunkierrosta koskevissa nettijutuissa kerrotaan lähtöpaikan olevan Juumassa, mutta huomasimme Basecamp Oulangan ohi kävellessä, että siitä lähtiessä matka olisi ollut hieman lyhyempi. Ei se silti haitannut, sillä Juumasta lähtien matkallamme oli kaksi riippusillan ylitystä enemmän ja lopussa näimme melkein auringon sen laskiessa kaukaisuuteen.

Vähän ennen Myllykoskea tuli vastaan tuttu maisema instagramista, sama laituri ja sama lampi aina. Ennen kuin Tahkis ehti kaivaa kameraansa laukusta hihkuin hänelle hänen ystävänsä olevan myös paikalla, koskikara se nimittäin siellä syöksysukelteli. Laiturin lähistöllä meni hassut jäljet, jotka todennäköisesti kuuluivat saukolle.

Siilastuvan jälkeen jonkin matkan päästä tuli vastaan kiva puro, jota oli pakko jäädä kuvaamaan. Otin kuvat, laitoin kameran reppuun ja tongin laukkua vielä ottaakseni vesipullon, mutta touhuni keskeytti Tahkis, joka kuiskaili ”kulta, kato!”. Nousin seisomaan ja edessäni pönötti kuukkeli. Hän oli kuullut ihmiset ja rapinaa, mikä tietysti tarkoittaa hänelle ruokaa. 

Seuraavana vuorossa oli toisen kerran riippusillan ylitys. Olin jännittänyt riippusiltoja taas etukäteen, sillä tiesin pelkääväni niitä. Korkeat paikat ja riippusillat, eww. Altistukseni aiemmin kesällä Hossassa oli kuitenkin selkeästi auttanut, koska jo ensimmäisen sillan puolivälissä rentouduin hieman ja nyt olen aika pitkälti sitä mieltä, että riippusillat tuovat kivan lisän tällaisiin vaellushommiin. Ainakin ne ovat kuvauksellisia.

Harrisuvannolla pysähdyimme lounastamaan eikä sitä tarvinut tehdä yksin. Meillä oli seurana muutama hömötiainen, neljä kuukkelia ja yksi orava, jotka kaikki olivat kovin nälkäisiä. Sai katsella kamojensa perään, ellei halunnut oravaa tai tiaista ruokakippoihin.

Olin lukenut aiemmin, että Pieni Karhunkierros kierretään kesäaikaan myötäpäivään ja talviaikaan vastapäivään johtuen reitin varrella olevasta isosta laskusta/noususta. Me kiersimme vastapäivään, koska talvihan täällä jo on ja se oli kyllä ihan hyvä valinta. Iso nousu oli paljon turvallisempi ajatus kuin iso lasku, kun näitä portaita katsoo.

Eivätkä nämä siis olleet ainoat portaat siinä nousussa. Nämä olivat vain yhdet monista. Pari kertaa meinasi loppua reisipaloista voima kesken askelluksen, mutta ylöspäin oli jatkettava.

Seuraavan kuvan maisema oli mielestäni yksi hienoimmista koko reitillä. Joku nimeämätön suolampi kyseessä, joka ei ottamassani kuvassa ole yhtään niin kaunis kuin livenä.

Pieni Karhunkierros on pisin kävelylenkki, jonka olen tehnyt, yli 12 kilometriä. Ennen retkeä jännitti riippusiltojen lisäksi tuo matka, mutta olin hämmästynyt kuinka hyvin jaksoin painava reppu selässä. Jalat eivät väsyneet yhtään samalla tavalla kuin 10 kilsan asfalttilenkillä kotioloissa, vaikka maasto Oulangan kansallispuistossa oli yhtä ylä- ja alamäkeä. Voinkin kai todeta patikoinnista tulevan aina sellainen olo, että pystyy mihin vaan, sillä keskellä erämaata ei ole olemassa käsitettä luovuttaminen.

Kierros oli upea kokemus! Kiitollinen saa olla siitä, että meillä täällä Suomessa on tällaisia kansallispuistoja ja vaellusreittejä. ?

Kaipuu metsään on kova, juuri nytkin. Kun edellisestä metsäretkestä alkaa olla kuukausi, ikävä kasvaa päivä päivältä enemmän ja lopulta metsään on päästävä.

Metsä rauhoittaa. Ei tarvitse kovin pitkälle kävellä, kun huomaa vetävänsä syvään henkeä ja verenpaine ropisee alaspäin. Metsää parempaa terapiaa tuskin on.

Kun viimeksi koitti tällainen hyvin syvä metsäikävä, raivokkaan googlettamisen jälkeen päädyimme Nousiaisiin. Sitä haluaa välillä myös eri reiteille, sillä kaikki metsät kätkevät maisema-aarteita sisälleen. Vuodenajasta riippuen metsä kätkee sisälleen myös hirvikärpäsiä ja sen saimme Nousiaisissa todeta, hyhhyh.

Nousiaisten Sudenpolulle pääsee, kun parkkeeraa auton Paijulan koululle. Me lähdimme koululta vasemmalle ja vähän matkan päästä käännyimme pienelle tielle oikealle. Seurasimme hevosen kavion jälkiä, kunnes kartan mukaan polku jatkui metsän puolella.

Aamu oli upean usvainen. Näin kaksi peuraa vastapäisellä kalliolla ennen kuin ne lähtivät meitä möliseviä ihmisiä karkuun ja kaikki pusikot olivat täynnä upeita hämähäkkien seittejä. Kimpussa oli myös hirvikärpäsiä, mutta päätimme jatkaa silti matkaa.

Kiipesimme Kokkovuorelle, josta näkyi melkein johonkin, sillä sumu hieman haittasi. Selkeällä kelillä tuolta olisi varmasti ollut hienot näkymät, kun nytkin oli siistiä olla vähän korkeammalla kuin täällä Varsinais-Suomessa yleensä.

Hetken sai olla hirvikärpäsiltä rauhassa, kunnes ne taas löysivät meidät. Vastaan tuli joku mökkiläismies lapsensa kanssa ja juttelimme niitä näitä hetken ennen kuin matka taas jatkui. Viikonlopun aamulenkeissä on mahtavaa, kun vastaantulijoille pääsee sanomaan huomenta sen perinteisen moikan sijasta.

Tulimme lopulta risteykseen, jossa voi valita kiertääkö vähän pitemmän lenkin vai palaako takaisin koululle. Me olimme patikoineet jo reilun tunnin, joten päätimme palata takaisin.

Paluumatkalla ylitimme yhden pellon metsän reunaa pitkin ja sillä osuudella niitä pirun kärpäsiä vasta olikin kimpussa. Huomaa hyvin missä hirvien tai peurojen kulkureitit menevät, vaikka olisi kyllä ilman kärpäsiäkin tiennyt, kun maassa oli jälkiä.

Sää oli ihana ja Sudenpolku-reitti myös, joten täytyy ehdottomasti palata toistekin tuonne. 5,5 km reitti oli hyvin merkitty, joten eksymisen vaaraa ei ollut. Tässä vielä kartta reitille, jos innostut lähtemään Nousiaisiin.