Meidän kesälomareissusta alkaa olla jo muutama viikko, joten on aika jatkaa postaussarjaa siltä saralta. Ajoimme yhtenä päivänä Henningsværista Skibotniin yöksi ja seuraavana päivänä jatkoimme Suomen puolelle. Matka Kilpisjärvelle ei ole pitkä, vain 60 kilometriä ja humpsis, ollaan taas porojen piirittämänä karussa erämaamaisemassa, jonka keskellä kohoaa upea Saana ja takapeilissä näkyvät lumihuiput.

Jo aamulla Skibotnissa teltassa vielä maatessani haaveilin Kilpisjärveltä saatavasta poropizzasta ja muista mukavuuksista, vaikka en totta vieköön muista olinko vuonna 2011 Kilpisjärvellä viimeksi käydessäni edes syönyt poropizzaa. Todennäköisesti en uskaltanut, mutta vuonna 2019 aioin uskaltaa. Ja niin uskalsin. Pizza oli erittäin hyvää ja sen jälkeen jaksoi taas miettiä missä seuraava yö vietettäisiin.

Päädyimme lopulta yöksi pizzapaikan viereen mökkiin, joita vuokraa Santa’s Hotels. Poroja kulki pihassa ja mökki oli aika kiva, sellainen, jossa viihtyisi takuulla talvella laskettelulomalla. Yhdessä huoneessa oli jotkut pimennysverhon tapaiset, joista olin todella onnessani. Olin todella väsynyt monen teltassa vietetyn yöttömän yön jälkeen ja kaipasin tosi paljon pimeässä nukkumista.

Päiväunien jälkeen kävimme kaupassa ja lähdimme pienelle lenkille Tsahkaljärvelle. Reitillä tuli vastaan vesiputouksia, lakan kukkia, haapanoita ja muuten vaan upeita maisemia.

Kun tulimme lenkiltä, takapihallamme majaili poro. Näin jo kaukaa sarvet ja menimme tietysti lähemmäs pällistelemään, kuten turistien kuuluu. Hän nukkui pusikossa rauhassa, kunnes me menimme mölisemään viereen.

Menimme nukkumaan ajoissa, sillä mökki piti olla luovutettuna aamulla jo 11:00 ja kaipasin itse ainakin unta ihan pirusti monen huonosti nukutun yön jälkeen. Aamulla oli ihanaa juoda maitokahvia ja syödä leipää, sillä edelliskerrasta oli jo useampi päivä. Vaikka kahvia pystyykin hätätilassa juomaan mustana, ei mikään voita kahvia maidon kanssa, mmm. Mökin luovuttamisen jälkeen seikkailumme jatkui kohti Rovaniemeä, siitä lisää reissupäiväkirjan seuraavassa osassa.

Sunnuntaina Vimpelistä lähtiessä pohdin ensin ääneen autossa ja sitten vielä instastoorissa tarvitseeko blogin postausaikojen olla niin tarkasti määriteltyjä? Olen kuitenkin aina eniten tykännyt kirjoittaa ns. livenä, rennosti just nyt ja ajastaminen tekee bloggaamisesta omalla kohdallani liian jäykkää.

Ennen vanhaan postasin usein iltaisin, koska olin tosi päiväkirjamainen kirjoittelija. Sitten vuosi tai pari sitten päätin alkaa ajastaa postaukset aamuiksi, koska se nyt vaan tuntui hauskalta idealta kokeilla. Nyt kuitenkin puolen vuoden aikana olen monta kertaa huomannut, että kaipaan ylipaljon tässä hetkessä kirjoittamista ja monta kertaa jää kokonaan kirjoittamatta, kun tuntuu, ettei paras teksti irtoa ajastetuksi.

Haluan pystyä kirjoittamaan blogia vaikka keskellä yötä, jos siltä tuntuu. Nyt kirjoitan tätä iltapäiväkahvin ja päivällisen välimaastossa, juuri kaupasta tulleena. Olemme Raumalla ja istun sohvalla Tekniikan Maailmaa lukevan miehen vieressä. Meidän oli tarkoitus mennä tänään kiertämään Äyhönjärvi, mutta molempia väsyttää aivan liikaa, kun ollut taas niin raskas kesälomapäivä: ei olla tehty yhtään mitään.

Perjantaina 14. päivä olimme Lofooteilla. Heräsimme Kabelvågissa teltasta ja sen päivän ohjelmassa oli Henningsværissa käyminen. Kirjoitin jo aiemmin Henningsværin mahtavasta futiskentästä, josta matkamme jatkui hetkeksi vielä Henningsværissa maisemia katsellen ennen kuin ajelimme siltojen yli takaisin päätielle.

Henningsværista lähtiessä emme tienneet mihin asti ajamme ja missä olemme yötä. Ennen Nordjosbotnin risteystä täytyi päättää menisimmekö Tromssaan yöksi, mutta leirintäaluegooglailun jälkeen päätimme jatkaa kohti pohjoista suoraan. Päädyimme lopulta Skibotniin isolle leirintäalueelle Olderelv Campingiin, joka vaikutti siltä, että monet asuvat siellä vähän enemmänkin omissa pikkumökeissään.

Skibotnista tuli jostain syystä olo, että sinne minä voisin muuttaa. En tiedä miksi, sillä olihan Lofootitkin aika upeat. Skibotnissa ei sinänsä ole yhtään mitään muuta kuin vuoria, vettä, lampaita ja patikointireittejä. Silti siinä on jotain kotoista.

Meidän leirinaapureina Skibotnissa oli joku pariskunta parin tenavan kanssa, jotka kertoivat asuvansa pohjoisessa jollain saarella ja tulevansa joka vuosi Skibotniin, koska siellä on lämpöisempi. Kuulostaa hauskalta tavalta elää. Siltä, että elämässä keskittyy muuhunkin kuin siihen, minkä ripsarin ostaisin seuraavaksi kun työhönpaluu koittaa.