Kun aloittaa jonkun haasteen tai projektin, siitä olisi varmaan hyvä kirjoitella silloin tällöin, koska omasta mielestä on ainakin mielenkiintoista seurailla edistymistä. Nyt onkin kulunut turhan pitkä aika siitä, kun olen viimeksi kirjoittanut mun vuosi ilman uusia vaatteita -haasteesta, joten ajattelin hieman kertoa kuulumisia vaatekaapin puolelta.

Hyvin menee. Voisin väittää, etten siksi ole oikein kirjoitellut tästä aiheesta viime aikoina, koska vaatteiden ostaminen on aika vähän mun mielessä nykyään. Oikeastaan en ajattele sitä ollenkaan. Enemmän tulee mietittyä miksi Turussa on päivästä toiseen harmaata, miksei Turussa ole kuukkeleita ja minkä treenin minäkin päivänä tekisi.

Olen nyt ollut vaateostolakossa yli 8 kuukautta, eikä ole ollut edes vaikeaa. Alussa sitä kieriskeli hetken voikohan tähän pystyä ja hirvitti, kun vuosi on kuitenkin todella pitkä aika, jolloin voi tapahtua ihan mitä vaan. Aina elämässä voi tapahtua kuitenkin ihan mitä vaan.

Alun jälkeen kuukausi kuukaudelta olen ajatellut vaatteita koko ajan vähemmän ja minulle on muodostunut tietynlainen ajatus siitä, miten pukeudun. Ennen ei oikein ollut mitään kokonaisuutta, oli vain uusia kivoja vaatteita, joita käytti kerran tai pari ennen kuin tuli taas jotain uutta. Se oli sellainen shoppailua harrastavan ihmisen kierre.

On tässä toki haasteitakin ollut tämän haasteen sisällä. Minulta kului puhki syksyn aikana kahdet halpisfarkut, joihin mahduin hyvin, koska niiden materiaali oli jotain joustavaa ohutta kangasta. Käyttööni jäivät enää kahdet muut farkut, joista toiset ovat siis ihan oikeat farkut (2 % elastaania kai) eivätkä anna periksi niin kuin Cubuksen tai Ginan halpikset ja toiset ehkä hitusen liian tiukat makuuni. Tämä on vaikuttanut siten, etten halua joka päivä pukea mitään farkkuja vaan olen joutunut kaivamaan kaapista käyttöön mm. suorat mustat housut ja sukkahousuja hameita varten. Olen siis ottanut jopa hameet takaisin käyttöön, kun aiemmin vedin jalkaan joka päivä samat joustokangaspöksyt odotellen niiden kulumista puhki.

Yritän siis sanoa tämän haasteen pakottaneen minut ajattelemaan pukeutumista niillä raaka-aineilla, joita minulta jo löytyy. Olen joutunut yhdistelemään eri neuleita hameisiin ja toisaalta taas mustiin jakkupukuhousuihin. Kummasti sitä vaan on sitten muodostunut sellainen vakiokierto eri neuleiden kanssa, varsinkin kun nämä kelit täällä eivät ole olleet kovin kummoiset vaan kaikilla ihmeen tekokuituneuleilla on tarjennut ihan hyvin.

Haaste on mielestäni tehnyt tehtävänsä reilussa puolessa vuodessa ja erotan nyt tarpeelliset hankinnat huviostoksista. Olen kiitollinen siitä, että lähdin tähän mukaan, koska rahan säästäminen on ihanaa ja hyvin vähälläkin vaatemäärällä voi pärjätä.

Enää vähän yli kolme kuukautta jäljellä eikä se kyllä ole aika eikä mikään tässä. Seuraavan kolmen kuukauden aikana tulen ostamaan Marimekon yhden neuleen, mikäli löydän sen jostain ja haasteen loppumisen jälkeen aion satsata kestäviin vaaleansinisiin ratkaisuihin. Tässä on nimittäin hahmottunut myös vaatekaapin sisällön värien tärkeys. Ei pidä ostaa mitä sattuu vaan omia lempivärejä. Minulla se on vaaleansininen.

Kävin eilen kahvilla yhden emännän kanssa, jolla ennen muinoin oli myös blogi. Hän on duussi, muistatteko vielä? Juteltiin kahvien, bageleiden ja muffinssien äärellä, kunnes poistuimme eri suuntiin. Minun piti mennä asioille, joten päätin käväistä Stockan yläkerrassa ihan ensimmäisenä. Sieltä palasin alas, kävelin itsevarmasti Zaran läpi H&M:n kotiosastolle ja lopuksi painelin ihan vaan Akateemiseen kirjakauppaan, koska rättikaupat riittivät hetkeksi. Zara ällötti suorastaan. H&M ei ihan yhtä pahasti, mutta vähän silti. Kauniita kuoseja, mutta haluanko edes tietää sitä kaikkea tekokuidun määrää? Zarassa maassa lojuvien rytkyjen lisäksi ahdisti se ihmisten määrä. Niin moni halpojen muovivaatteiden perässä, joiden käyttöikä jää todennäköisesti hyvin lyhyeksi, sillä ne samat tyypit ovat kaivelemassa alelaareja viikon päästä uudelleen.

Jos en olisi kesällä mennyt ostolakkoon vaatteiden suhteen, olisin ollut Zaran alelaareilla kuola valuen suupielestä ihan varmasti. Oooooh halpaa, halpaa, halpaa eikä ajatustakaan sille ovatko nämä halvat rytkyt tuotu Suomeen lentorahtina kaksi kertaa viikossa ja kuinka monta bengalintiikeriä katoaa ostokäyttäytymiseni seurauksena. Bengalintiikerit nimittäin uhkaavat kadota maailmankartalta ilmastonmuutoksen seurauksena, kun heidän ainoa elinalueensa hautautuu veden alle. Isn’t it nice?

Noh, en se minäkään tosiaan puhdas pulmunen ole mitä ilmastonmuutokseen ja kuluttamiseen tulee. Tilasin nimittäin lankoja pari päivää sitten, jotta voin tehdä itselleni villapaidan. Koska en saa ostaa, ostin välineet, joilla voin itse tehdä. Minun oma tuotantolaitokseni tupruttaa ilmaan vain sen, mitä tämän asunnon lämmittämiseen menee ja paljonko syön suklaata siinä samalla. Onneksi meillä on täällä kotona hiilinielu kompensoimassa tuotantolaitokseni kuluja. Peikonlehti nielee sen, mitä tikkuamisesta syntyy, eikö niin. ?

Kova luotto minulla ei vielä ole, että saan koskaan villapaitaa valmiiksi, sillä villasukkienkin tekeminen kuulostaa kovin rankalta. Niitäkin varmaan pitäisi alkaa itse tehdä, kun enää ei ole mummoa, jolta saisi joka joulu lahjaksi uudet villasukat.

Nämä langat tilasin ensihätään: *oliivinvihreää villalankaa ja *mustaa mohairlankaa sen kaveriksi. Jostain syystä toimitus näille on vasta parin viikon päästä, joten vielä hetki joudutaan odotella villapaidan tekemisen ihmettä.