Kävin eilen kahvilla yhden emännän kanssa, jolla ennen muinoin oli myös blogi. Hän on duussi, muistatteko vielä? Juteltiin kahvien, bageleiden ja muffinssien äärellä, kunnes poistuimme eri suuntiin. Minun piti mennä asioille, joten päätin käväistä Stockan yläkerrassa ihan ensimmäisenä. Sieltä palasin alas, kävelin itsevarmasti Zaran läpi H&M:n kotiosastolle ja lopuksi painelin ihan vaan Akateemiseen kirjakauppaan, koska rättikaupat riittivät hetkeksi. Zara ällötti suorastaan. H&M ei ihan yhtä pahasti, mutta vähän silti. Kauniita kuoseja, mutta haluanko edes tietää sitä kaikkea tekokuidun määrää? Zarassa maassa lojuvien rytkyjen lisäksi ahdisti se ihmisten määrä. Niin moni halpojen muovivaatteiden perässä, joiden käyttöikä jää todennäköisesti hyvin lyhyeksi, sillä ne samat tyypit ovat kaivelemassa alelaareja viikon päästä uudelleen.

Jos en olisi kesällä mennyt ostolakkoon vaatteiden suhteen, olisin ollut Zaran alelaareilla kuola valuen suupielestä ihan varmasti. Oooooh halpaa, halpaa, halpaa eikä ajatustakaan sille ovatko nämä halvat rytkyt tuotu Suomeen lentorahtina kaksi kertaa viikossa ja kuinka monta bengalintiikeriä katoaa ostokäyttäytymiseni seurauksena. Bengalintiikerit nimittäin uhkaavat kadota maailmankartalta ilmastonmuutoksen seurauksena, kun heidän ainoa elinalueensa hautautuu veden alle. Isn’t it nice?

Noh, en se minäkään tosiaan puhdas pulmunen ole mitä ilmastonmuutokseen ja kuluttamiseen tulee. Tilasin nimittäin lankoja pari päivää sitten, jotta voin tehdä itselleni villapaidan. Koska en saa ostaa, ostin välineet, joilla voin itse tehdä. Minun oma tuotantolaitokseni tupruttaa ilmaan vain sen, mitä tämän asunnon lämmittämiseen menee ja paljonko syön suklaata siinä samalla. Onneksi meillä on täällä kotona hiilinielu kompensoimassa tuotantolaitokseni kuluja. Peikonlehti nielee sen, mitä tikkuamisesta syntyy, eikö niin. ?

Kova luotto minulla ei vielä ole, että saan koskaan villapaitaa valmiiksi, sillä villasukkienkin tekeminen kuulostaa kovin rankalta. Niitäkin varmaan pitäisi alkaa itse tehdä, kun enää ei ole mummoa, jolta saisi joka joulu lahjaksi uudet villasukat.

Nämä langat tilasin ensihätään: *oliivinvihreää villalankaa ja *mustaa mohairlankaa sen kaveriksi. Jostain syystä toimitus näille on vasta parin viikon päästä, joten vielä hetki joudutaan odotella villapaidan tekemisen ihmettä.

Rahan säästäminen on vähän kuin laihduttaminen – aina siitä haaveilee, mutta harvoin se tuottaa tulosta ilman rutiinien muuttamista arjessa. Avainjuttu molemmissa projekteissa on ymmärtää tämä: jos haluaa erilaisia tuloksia, täytyy asioita tehdä eri tavalla kuin aiemmin. Niin tylsältä kuin se kuulostaakin.

Voitte varmasti arvata vieneen vuosia ennen kuin minä olen pystynyt viemään kaukaiset haaveet teoiksi. Enkä varmasti ole ainoa? Jos ihan tosi mustavalkoisia ollaan, säästämiseen auttaa ostamisen lopettaminen ja laihtumiseen oikean ruuan syöminen välttelyn sijasta.

Olen aina pitänyt hauskana sitä, että minä laihaakin laihempi lapsi olen aikuisiällä paisunut kuin pullataikina ja kaikki kaupallisen alan tutkinnot kirjanpitoon painottuen käyneenä en ole osannut säästää. Minusta oli tosi hauskaa jo opiskeluiässä harrastaa kauppojen kiertelyä ja ostella alerekeistä kaikenlaista renttua, joita käytin keskiviikkobileissä. Siitä se shoppailuharrastus lähti eikä sille tullut stoppia ennen kuin menneenä kesänä, kun päätin lähteä kokeilemaan onnistunko olemaan vuoden ostamatta vaatteita.

Nyt tiedän onnistuvani ja tiedän myös, miltä tuntuu, kun rahaa jää säästöön. Ihan pirun hyvältä.

Näin minä olen onnistunut säästämään tänä vuonna:

1. Aloimme jo alkuvuodesta tekemään itse eväät meille molemmille töihin ja se on selvää säästöä. En ole toki laskenut paljonko meillä menee viikon ruokiin, mutta veikkaan, että vähemmän kuin 32,5 euroa viikossa, mikä olisi mennyt työpaikan ruokalaan. Aiemmin minulla oli myös tapana käydä kahvilla työpaikan ruokalassa, mikä maksoi viikossa 12 euroa. 44,50 euroa viikossa siis kulutin töissä aiemmin, kun nyt kustannukset ovat sen, mitä kuluttaa ruokakauppaan. Yhdestä lasagnesta syömme 3 kertaa ja keitosta sen samat 3 kertaa, joten ei ne meidän ruokakauppakulutkaan mitkään päätä huimaavat yleensä ole.

2. Lopetin vaatteiden ostamisen. Vaikka minulla on lupa ostaa kaikkea muuta, en ole silti saanut tuhlattua niin paljon, mitä vaatteiden ostamiseen meni joka kuukausi. En ikinä edes tarvinnut oikeastaan mitään, mutta silti ostin vaatteita. Ihan käsittämätön juttu.

3. Hintojen vertailu. Ootko koskaan tutkinut makaronisäkkien kilohintoja? En minäkään, mutta poikaystävä kertoi ison makaronisäkin kilohinnan olevan kalliimpi kuin pienemmän. Ostamme vessapaperimme Lidlistä, sillä se on laadukkaampaa ja riittoisampaa kuin mikään Serla tai Lambi koskaan.

4. Ulkona kahvittelun vähentäminen kertaan viikossa ja mielellään ei edes sitä. On väliä missä käy kahvilla, ainakin rahan kannalta. Turun keskustassa tai ostoskeskuksissa kahvitteluun menee kerralla 7-10 euroa, kun esimerkiksi Luoma-ahon leipomosta (Järviseudulla) pullakahvit saa parilla eurolla. Ei siis rahan säästämisen kannalta olisi järkevää lähes koskaan käydä kahvilla missään kaupungissa, koska se nyt vaan on kallista. Samaan kategoriaan menee kaikki ulkona syöminen ja baareilu. Kumpaakaan ei tule harrastettua pahemmin enää.

5. Lopetin kuntosalijäsenyyden. Minulla oli Elixialle jäsenyys, jonka lopetin, koska muutin ja tiesin, etten enää kävisi sitäkään vähää kuin aiemmin. Olen vaihtanut salitreenin metsiin ja kotijumppaan. Tämäkin on ollut yksi tapa säästää.

Ensi vuonna haluan jatkaa samaan malliin, koska haluan säästää kokemuksia varten. On myös paljon turvallisempi olo, kun tilillä on vähän jotain, eikä yllätysmenot tuota liikaa päänvaivaa.