Perjantaina kello 13:20 toivotin hyvät viikonloput työkavereille ja poistuin työpaikan ovesta vapauteen reppu selässä. Olin pakannut normaalia enemmän tavaraa mukaan aamulla, koska ohjelmassa oli keskellä päivää pelattavan harjoituspelin kuvaaminen Turussa. Jouduin siis lähteä töistä vähän aiemmin kuin yleensä, jotta ehdin pelin alkuun Kupittaalle.

Kurvasin Veritaksen parkkipaikalle niin vauhdilla, että meillä asuva ammattikuski olisi nostanut metelin, jos olisi ollut näkemässä. Lopulta itseäkin alkoi sen verran vaivata, että oli pakko vähän korjata autoa enemmän oman parkkiruudun puolelle ennen kuin kehtasin lähteä vaeltamaan tien toiselle puolelle Kupittaa vitoselle.

Tajusin siinä kävellessä paikalla olevan aika paljon vanhoja tuttuja Seinäjoen ajoilta. Richie, jonka kanssa keskustelin eräästä kuvasta juuri tammikuussa puhelimessa, Lari, jota ilman en edes kuvaisi jalkapalloa tänä päivänä ja Lehtisen Pekka, joka häärää joukkueenjohtajana edelleen. Näiden lisäksi peliä oli katsomassa muutama kenet tunnistin paremmin kuin pelaajat, jotka pyörivät kentän puolella.

Itse asiassa siellä kentän puolella oli jotain normaalista poikkeavaa vaihteeksi tarjolla. Solmu oli jostain keksinyt pukea päälleen TPS-paidan ja kirmaili mustavalkoisessa peliasussa kuin olisi aina tehnyt niin. Nämä tällaiset värinvaihtojutut ovat joka kerta niin saaterin hämmentäviä. Minä en vieläkään pysty ymmärtämään Miro Tenhon Inter-logoa ja saattaa myös hetki mennä, jotta silmä tottuu Solmuun TPS-logolla. Voisivatko he edes varoittaa ajoissa näistä? En selkeästi kuulu mihinkään heppamiesten toimistoon, kun en ole yhtään kartalla muutoksista.

Jos teidän mielestä nämä kuvat ovat vähän eri värisiä kuin yleensä, silmänne on oikeassa. Minä löysin Lightroomista sellaisen asian kuin valkotasapainosäädön, höhö! No okei, olenhan minä tietysti sen aina tiennyt olemassa olevaksi asiaksi, mutta saattaa olla, että olen ollut hieman laiska sen kanssa. Luulen, että tämä on vuosi, kun saarnaan itselleni ja muille: valkotasapaino on kuvan perusasia, jonka päälle voi rakentaa mitä ikinä haluaa, mutta jota ilman koko kuva on perseeellään. Toisaalta, en välttämättä kaivanut näihin valkotasapainoa ihan oikeasta kohdasta, mutta ei nyt juututa pikkuseikkoihin? Valkotasapainohan pitäisi kaivaa esiin täydellisen harmaasta, mutta sitä ei ihan kaikissa kuvissa ollut tarjolla, vaikka sää hyvin harmaa ja sumuinen olikin.

Pelissä toisella puoliajalla minun huomioni vei vastustajajoukkueen eräs sankari, joka kaatuessaan karjui kuin sikaa olisi tapettu ja samalla mennessään hakkasi maata sen verran, että luulin oikeasti sattuvan. Sitten kun näin kuka pelaaja oli kyseessä, muuttui huoli suunnattomaksi ärsytykseksi. Ristuksen filmaaja mietin ja pohdin myös sitä mahtaako mies koskaan oppia, ettei tässä maailmassa saa kaikkea mahdollisimman lujaa huutamalla vaan joskus tulee tilanteita, joissa täytyy osata nöyrtyä ollakseen siedettävä persoona. Ehkä pohjalaiset opettavat hänelle, ettei hän ole sen kummempi kuningas kuin kukaan muukaan Pohjanmaalla. Toivottavasti.

Koska pelissä näkyi pientä sikailua loppua kohti, jäi minulle pelistä hieman kakka maku suuhun. Vaikka Tepsi kyllä voitti ja siinä mielessä oli ilo kuvata matsia. Joskus vain yksittäisten pelaajien tempaukset jäävät vähän liikaa päähän pyörimään ja unohdan kaiken hyvän, mitä näin. Kuvauskeli oli täydellinen ja kylmä tuli vasta toisella puoliajalla. Sitä paitsi tykkään näistä kuvistakin. Pitkästä aikaa tuntuu, että olen osunut niin kuin pitääkin. Omalla tavallani.

Kävin eilen kuvaamassa jalkapalloa. Tuuli lujaa, enkä meinannut saada kuvaamisesta otetta, kun kentällä pyöri kahdessa eri joukkueessa kuvattavaa. Tai siis oikeastaan SalPassa oli enemmän tuttuja melkein, mutta silti tarkoituksena oli kuvata enimmäkseen Tepsiä. Vähemmälläkin sitä saa valokuvaaja päänsä sekaisin ja lopputulos on lähinnä räpellystä. Tämä matsi ei tarjonnut edes nappiskuvaa vaan tyytyminen on maalivahtihanskoihin.

Uusi Tepsi, uudet ukkelit ja ripaus vanhaa seassa. Nämä uudet kaudet uusilla joukkueilla ovat joka kerta hirveän hämmentäviä. Kun ei silmä osaa etsiä kentältä ketään ja vieraan miehen juostessa pallon kanssa lujaa kohti sitä vaan miettii kukahan ihme tuokin on, mistä maasta hän on ja voisinko edes vähän kiinnostuneempi olla etukäteen ketä tähän joukkueeseen kuuluu. Mutta kun en ole. Vihaan uudelleenrakennettuja joukkueita. Niissä ei ole mitään, mistä tulisi kotoinen olo ja pahimmassa tapauksessa samalta se näyttää siellä kentällä. Ei ole syntynyt vielä sellaista yhteisen tekemisen säveltä, joka kauden edetessä hioutuu kohdilleen. Ainakin toivottavasti.

Ihaninta jalkapalloa on se, kun hyökkäys puksuttaa eteenpäin ja tekeminen on itsevarmaa. Sellaista jalkapalloa on nautinnollista katsoa. Kun voit luottaa joukkueeseen joka päivä.

Uusista aluista puuttuu se luottamus. Luottamus joukkueeseen on myös se asia, joka tuo ihmisen katsomon puolelle. Se on se perimmäinen juttu, urheilumarkkinoinnin syvin ulottuvuus.

Minun urheilukuvauksen syvin ulottuvuus ovat nappikset, mutta tosiaan nyt on tyytyminen maalivahtikamoihin. Yritin myös kuvata maalivahteja, mutta Lepola teki siitä hieman hankalaa tarjoillen täysin julkaisukelvotonta materiaalia. Että kiitos vaan. Tässä paras versio kaikista huonoista:

Kuvausolosuhteet olivat jäätävät. Ekalla puoliajalla Turun jäätävä tuuli osui suoraan naamalle ja vesi valui silmistä. Aurinko lämmitti silti ihanasti ja ihan koko aikaa ei tarvinnut istua täysin viluissaan. Toisella puoliajalla sitten tulikin vähän enemmän kylmä enkä tuntenut varpaitani enää, kun kävelin kentältä autolle.

En oikein tiedä oliko SalPa tosi hyvä vai TPS huono vai Tepsillä vain huono päivä. Jotain kumminkin oli. TPS vaihtoi maalivahtia toiselle puoliajalle ja minun kotimaalivahdiltani ainakin tuli heti lausunto, että onhan se nyt vähän perseestä mennä maaliin kesken pelin, kun on ensin istunut pylly jäässä vaihtopenkillä yhden tunnin. 

Jalkapallo on peli, jossa pienistä jutuista tulee isoja lopputuloksen kannalta. SalPa voitti ja sitä suuremmalla mielenkiinnolla odottelen seuraavaa Tepsin harkkamatsia, joka pelataan Tampereella ensi viikon lauantaina. Pitäisiköhän lähteä sinne?