Pääsiäisenä touhusin lapsen huoneessa ja vaihdettiin sänky seinältä toiselle. Homma jäi kesken, kun piti lähteä reissuun. Oli tarkoitus siirtää vielä Hemnes toiseen paikkaan, mutta se jäi odottelemaan parempia aikoja ja on edelleen tekemättä. Katsotaan nyt sitten milloin sen saisi aikaiseksi, mutta Strandmon jo siirrettiin kokonaan pois lapsen huoneesta olohuoneeseen eilen. Päätimme nimittäin laittaa olohuoneen järjestyksen uusiksi viimeinkin.

Asuntomme on nykyajan pienineliöinen uudiskohde, jossa mahtuu ehkä kääntymään. Huonekaluja sen sijaan asuntoon ei mahdu eikä varsinkaan sellaista isoa sohvaa, joka meillä on. Olin haaveillut joitakin vuosia sitten jo sohvan vaihtamisesta pienempään, mutta en ole saanut aikaiseksi, koska ensimmäinen yhteinen sohvamme on ihana löhösohva. Jouduimme pestä kaikki tyynyt viime vuonna oksennustaudin takia, joten sohva sai uuden elämän.

Kuitenkin järjestyksemme tässä open concept kitchen and livingroomissa on ollut jokseenkin ahdas. Olohuoneessa meillä on ollut ”kirjahylly”, tv-taso ja sohva, mutta olemme haaveilleet nojatuolista, joka on pari vuotta möllöttänyt lapsen huoneessa.

Eilen tartuimme tuumasta toimeen ja aloimme kääntää sohvaa. Todetaksemme, ettei tule onnistumaan, jos kirjahylly on paikoillaan. Se oli pakko tyhjätä ja siirtää työhuoneeseen yhteen nurkkaan, johon se juuri ja juuri mahtui. Olohuoneesta tuli nyt jotenkin tosi rauhallinen, kun ei tarvitse tuijottaa sekalaista hyllykköä vaan on pelkkä tv. Sohvamme vie edelleen liikaa tilaa, mutta sen kanssa on elettävä. Uutta en aio hankkia vain huvikseen.

Olen niin tyytyväinen tähän uuteen järjestykseen. Vaikka sohvalta näkeekin keittiön, ei se haittaa vaan ehkä tulee tarpeellista painetta pitää keittiö järjestyksessä. Vielä se ei sitä ole, koska muutamia tavaroita jäi vielä vaille sijoituspaikkaa kirjahyllystä ja pitää jatkaa siivoilua tänään.

Vaikka järjestyksen vaihtaminen onkin työlästä, se on silti palkitsevaa. Uusi järjestys tuntuu paljon paremmalta kuin se, että ostaisi vain uuden huonekalun. Mielestäni vastuullisempaa on piristää ilmettä näin kuin ostamalla uutta tai vaihtamalla sohvan, vaikka vanhassa ei ole sellaista vikaa, joka estäisi sen käytön.

Mikä peli on täydellinen tämän akan palata kentille kuvaamaan jalkapalloa? No tietysti kaksi eniten jalkapallon kuvaustaipaleeseeni vaikuttanutta joukkuetta samalla kentällä samaan aikaan: TPS ja SJK. Kuten ehkä tiedätte, ilman SJK:ta en heiluisi missään kentillä kameran kanssa. Ilman Tepsiä en olisi jatkanut valokuvausta Turkuun muutettuani. Molempien seurojen kanssa on vietetty vuosia ja edelleen SJK:n stadionilla voi ihailla mm. minun ottamia kuvia, jotka tauluiksi on kehystetty.

Odotukseni tästä paluusta kuvaamaan jälleen parin vuoden tauon jälkeen eivät olleet kovin korkealla. Ei valokuvauksellisesti eikä jalkapallollisesti. Luin ennen peliä joukkueet läpi enkä tuntenut kummastakaan joukkueesta kuin yhden tai kaksi nimeä. Heräsin myös siihen milloin olen viimeksi edes kuvannut Veikkausliigaa ja vastaus löytyy blogista: 2020. Ei ihme, että kuvausliivit olivat ehtineet vaihtaa väriä ja Veikkausliiga logoa. Pidot median tilassa eivät olleet kuitenkaan parantuneet, nyt tarjolla oli enää kahvia mustana. Muutenkin kulkeminen oli jokseenkin hankalaa, mutta ainakin meillä oli vessa! Se jos mikä voidaan laskea luksuksena. Silti median kulkemisen ja tilojen suhteen kaipaan todella paljon vanhaa. Emmekö vain voisi mennä samasta aukosta kuin pelaajat, kuten ennenkin? Kuljemme kuitenkin paljon ennen pelaajia, koska kentällä täytyy olla asemissa.

Mistä lähtien Tiitus Lehtisellä on kasvanut parta? Aivoni nyrjähtivät.

väkeä kuin sepsin maalilla

Ensimmäisellä puoliajalla häärättiin Sepsin.. eikun TP-Seinäjoen, eikun SJK:n maalilla ja yritin saada pääpallokuvia. En ole vielä koskaan osannut niitä enkä myöskään nytkään. Yllä olevan kuvan kohdalla mietin, että tämäkin on tainnut jäädä tuomarilta näkemättä kuin myös muutamat SJK:n törkeät paidassa roikkumiset. Kaikista paskin roikkuminen oli toisella puoliajalla TPS:n hyökkäyksessä keskeltä läpi. Se loppui kuin kananlento, kun TP-Seinäjoen väreissä juokseva nappasi paidasta kiinni. En tiennyt, että nykyään tämä tällainen roikkuminen on sallittua.

Juha-Jaakko Ulvila ansaitsi oman kuvansa.

viiltävä jalkapalloanalyysi

En ollut kovin yllättynyt ensimmäisellä puoliajalla, kun TPS teki maalin. He hallitsivat peliä koko ensimmäisen puoliajan ja yleensä se joukkue, joka hyökkää enemmän, voittaa. Siksi strategiana vain puolustaa on aivan äärimmäisen tylsä. Simo Valakarin SJK, joka hyökkäsi, oli ihana. Tämä SJK sai kannattajatkin turhautumaan enkä yhtään ihmettele.

Toisella puoliajalla SJK ryhdistäytyi ja peliä pelattiin enemmän TPS:n maalilla. Se näkyy näissä kuvissa, sillä en jaksanut edes yrittää sieltä päästä saada mitään kuvia. Putkeni on pitkä, mutta ei ihan niin pitkä.

Ja niin Albion Muzaci viimeisteli toisen puoliajan, vaikka SJK:kin yritti. Se ei vain riittänyt tällä kertaa ja pisteet jäivät Turkuun.

Valokuvauksellisesti oli sellaista tavallista. En ollut kamalan kiinnostunut kameran asetuksista tai miten kohtaan vastavalon. Minulla on vakiopaikat, joissa aina istun puoliajat valosta viis veisaten. Vuosien tauot ovat hieman heikentäneet nopeuttani pysyä tilanteissa mukana ja sen vuoksi oli taas muutamat hyvät otokset tarkentuneet taakse eikä eteen. Mukavaa se kuitenkin oli, joten voisin kuvitella itseni kuvaamaan Turun helteillä.

TPS – SJK 2-0