Luin viime vuoden joulukuussa Susannan postauksen raudanpuutteesta ja jokin siinä alkoi vaivata niin paljon, että marssin lääkäriin ja kerroin haluavani mittauttaa ferritiiniarvoni. Lääkäri lisäsi pari omaa mitattavaa asiaa listalle ja yksi niistä oli D-vitamiini.

Olin väsynyt, hiukseni voivat huonosti, verenpaine oli hieman omaan makuuni korkea ja olin aika kärttyinen. Kärttyinen olen ollut aika usein, etenkin juuri väsyneenä. Tuntui myös, etten pystynyt laihtumaan, vaikka kuinka söin mielestäni normaalisti. Aiemmin syksyllä olin tajunnut kuinka kuiva iho mulla on. Koko marraskuun olin käytännössä kipeä, flunssa ei meinannut millään parantua.

Tuloksia alkoi tipahdella vähitellen ja kyllähän sieltä puutostiloja löytyi. Niin rautavarastoista kuin D-vitamiinistakin. Aloin syödä päivittäin lääkärin määräämää D-vitamiinia ja hieman harvemmalla tahdilla rautaa. Oloni parani lähes välittömästi, jo viikossa tunsin itseni paljon pirteämmäksi.

Kuukauden tai parin päästä huomasin, ettei tukka enää lähde päästä samalla tavalla kuin ennen ja oikeastaan hiukseni olivat helmikuun lopulla jo paljon paksumman tuntuiset. Ainoa miinus oli influenssa, joka pääsi kaikesta huolimatta jylläämään ja sen seurauksena olin taas lähes kokonaisen kuukauden kipeänä.

Lopetin D-vitamiinin syömisen maaliskuun lopulla, mikä näin myöhemmin ajateltuna saattoi olla hieman tyhmää. Olisi hyvin voinut jatkaa vielä huhtikuun. Kuvittelin saavani auringosta tarpeeksi D-vitamiinia, mutta ilmeisesti näin ei käynyt, sillä hiukseni alkoivat taas pudota päästä toukokuun puolivälin jälkeen ja sulkasatoa on riittänyt koko kesän.

Kävin syyskuussa mittauttamassa taas ferritiinin ja D-vitamiinin. Ferritiini on jatkanut kivasti nousuaan, joten siitä ei tarvitse olla enää niin huolissaan enkä ole raudan syömisen aloittamisen jälkeen kokenut kärsiväni raudanpuutosoireista, sillä aiempien hemoglobiinin nostamis -hommien perusteella tiedän raudan imeytyvän itselläni tosi hyvin. D-vitamiinista sen sijaan mulla on edelleen puutos.

Olen nyt 2 viikkoa syönyt D-vitamiinia ja olen piristynyt taas ihan silmissä. Hiuksia lähtee edelleen, mutta ehkä ne alkavat taas pysyä päässä jossain vaiheessa. Jotenkin tuntuu myös, etten ole enää ihan niin pessimisti tai jopa masentunut mielialaltani. Olen nimittäin pari viikkoa sitten herännyt ajatukseen, etten tiedä missä mun optimismi menee ja oli tosi vaikea ajatella iloisen keveästi mistään. Se oli tosi outoa. Nyt olen viikon verran huomannut iloisen keveyteni palanneen ihan vähän.

D-vitamiinista olenkin sitä mieltä, että jokaisen suomalaisen kannattaisi alkaa syödä sitä syyskuun puolivälin jälkeen ja jatkaa kevättalveen (maalis-huhtikuu) asti, sillä sen puutos ei ole kovin mukava. Näissä olosuhteissa puutos siitä tulee helposti, kun ei me saada täällä aurinkoa tarpeeksi eikä D-vitamiinin saanti vain ole riittävää pelkästään ravinnosta. Niinpä siis ilman mitään verikokeita D-vitamiinia kannattaa alkaa syömään just nyt, jos sitä ei ole jo tehnyt.

Kävin alkuviikosta kahvilla Maaritin kanssa Turun keskustaan avatussa Coffee Housessa. Jätin auton parkkiin sillä tavalla mukavasti, että autolle palatessa luvassa oli yhden mäen kiipeäminen. Minä viimeiseen asti laiska ihminen en oikein arvosta ylämäkiä, kun ne niin ärsyttävästi aina hengästyttävät. Pystyttekö samaistumaan tähän? Noh, kun sitten palasin autolle ja kiipesin mäkeä ylös, en edes hengästynyt kuin lopussa vähän. Olin aivan ihmeissäni, mutta tietysti myös maailman onnellisin, kun tajusin mun kunnon parantuneen ihan huimasti! Noin ensimmäinen kerta elämässä, kun pystyn tekemään jotain ns. raskasta hengästymättä todella paljon.

Eilen kävin exäni luona ja kannoin sieltä pari painavaa säkkiä omia romujani autoon. Vähän meinasi mennä irvistelyksi, mutta jaksoin kuin pohjalainen akka, sisulla ja hauiksilla. Nostin säkit autoon, otin Marimekko-kassin olalle ja lähdin kävelemään kampaajalle. Hetken päästä tajusin, ettei painavien säkkien kantelu enää tunnu oikeastaan missään vaan voimani olivat taas kuin en olisi mitään fyysisesti vaativaa tehnytkään. Hymyilytti. Niin ihana tunne jaksaa tehdä arkisia asioita ja ennen kaikkea palautuu nopeasti.

Eilen myöhemmin päivällä lähdimme poikaystävän kanssa pitkälle kävelylenkille ja mietin jossain kohtaa sitä, että useimmat ihmiset eivät varmaan tiedä mistä me kuntoiluun hurahtaneet akat oikein jauhamme, kun hehkutamme liikunnan tuomaa hyvää oloa ja ennen kaikkea kuinka paljon kuntoilu piristää sekä tuo ihan uudenlaista virkeyttä arkeen. Koska en minäkään tiennyt aiemmin, että se tuntuu tältä!! On ihan eri asia lukea jostain, että voi kylläpäs minä nyt olen maailman pirtein ja voimakkain kuin oikeasti tuntea se myös ja tietää, mitä sillä tarkoitetaan.

Nyt kun itse olen vihdoin päässyt elämässäni siihen kohtaan, että mulla on edes vähän parempi kunto kuin ennen, on fiilis ihan huikea! Liikunta tuo energiaa, eikä vie sitä kuten joskus harrastusta aloittaessa ehkä saattaa tuntua. Tärkeintä on ymmärtää, että se on vain se alku ja kunto kasvaa tosi nopeasti, kun keholle vain antaa ärsykettä säännöllisesti. Nyt voin sanoa, että paremman fyysisen kunnon tavoittelu on kaiken sen hien ja kipeiden jalkojen arvoista eikä kehitystä voi tapahtua, ellei mitään tee.

Onko teillä hyvä kunto? Tiedättekö millaista on olla ihan rapakunnossa tai vastaavasti tosi hyväkuntonen? Itse olen elämäni aikana ollut enemmän rapakunnossa kuin hyväkuntoinen, joten siksi silmäni loistavat nyt kirkkaammin kuin naapureiden syysvalot.