Ilmoittelin eilen facebookissa, notta tänään ei höpinäpostausta ole tulossa, kun on hieman kiireinen päivä aamusta iltaan. Lähdettiin nimittäin heti aamupalan syömisen jälkeen Helsinkiin Matkamessuille, kun matkustaminen kiinnostaa ja ideoita ollaan kaipailtu tän vuoden lomille, etenkin ihan parin viikon päähän helmikuulle.

Messut olivat ihan hyvä idea. Vaihtoehtoja oli kotimaan matkailusta oman asunnon ostamiseen ulkomailta sekä tietoa myös maata pitkin matkustamisesta. Me osallistuimme kaikenlaisiin arvointoihin, joten todennäköisesti voitamme matkan Raumalle Pitsiviikolle. ? Kävimme myös rapsuttamassa tullikoiraa, joka oli aivan ihana pieni tuleva huumesesse. ?

Monen tunnin kiertelyn jälkeen olimme valmista kauraa siirtymään ulkomaailmaan, joten hurautimme vielä Vantaalle käymään Viherpajassa, josta olen nähnyt vain kuvia facebookissa huonekasviryhmässä. Aivan ihana valikoima heillä erilaisia matteja ja maijoja. Emme ostaneet mitään, vaikka keltaraitamatti saa kyllä luvan muuttaa meille joku päivä.

Ehdimme takaisin Turkuun tuntia ennen kuin mun piti lähteä seuraavaan kohteeseen eli työkaverin läksiäisiin. Ohjelmassa oli ruokaa, keilausta ja muita aktiviteetteja, joiden parissa vietimme aikaa yömyöhään.

Ilta oli ihana! Pitkästä aikaa oikein viihteellä ja tuolla porukalla, jolla nyt oltiin. Ihan parasta. ♥ 

Tänä aamuna nukuttiin 10 asti ja näin tietysti unta töistä, kunnes kuvioihin astui Tommi Läntinen (jonka näin eilen pari kertaa messuilla). Siinä vaiheessa totesin, että eiköhän nämä yöunet ole tässä. Riittää työnteko ja pitkätukkaukkelit.

Seuraavaksi olisi tarkoitus vaihtaa Vimpelin Vedon huppari johonkin muuhun paitaan ja lähteä asioille. Haluan Bauhausiin ja muihin kukkakauppoihin katsomaan löytyisikö kelta- tai viherraitamattia myös näiltä leveyksiltä. Ihan pian nimittäin alkaa viherkasvien kasvukausi, joten nyt saa taas hamstrata uusia kasveja niiden tilalle, jotka eivät talvesta selvinneet.

Ihanaa ja aurinkoista sunnuntaita sulle! ?

PS. Kävin tällä viikolla verikokeissa, joten ajattelin kirjoittaa postauksen jossain vaiheessa ferritiinin ja d-vitamiinitason tämän hetkisestä tilasta sekä vähän ajatuksia aiheesta.

Vuonna 2015 olin juuri muuttanut Turkuun ja tavalliseen tapaani viettänyt aikaa keskustan vaatekaupoissa, koska mitä sitä nyt muutakaan nuori ihminen olisi vapaa-ajallaan harrastanut kuin shoppailua. ? Eräänä päivänä sovituskopissa käyminen tuotti astetta suuremman pettymyksen, kun joku paita ei oikein istunutkaan, koska minun maha. Minun suuri mahtava mahani.

Menin kotiin, laitoin jumppavaatteet päälle ja otin pari kuvaa, joista yhden kanssa kirjoitin blogiini postauksen suuresta mahtavasta mahastani. Sille täytyi tehdä jotain. Tilanne vain oli hieman haastava: olin niin saatanan paskassa kunnossa, että käveleminen jumitti pohkeeni täysin, eikä niissä kyllä oikein muutenkaan tainnut mikään neste kiertää. Oli tavallaan sellainen ikävä kierre, että se, minkä olisi pitänyt auttaa pohjejumitukseen, ei todellakaan tuntunut tekevän niin. Niinpä into lenkkeillä oli hyvinkin pitkälti nollassa, eikä asiaa nyt paljon auttanut se, että ruokailujen suhteen olin aivan metässä. Tiedättekö, moon oikias, soot vääräs, soon kans vääräs, moomma oikias, tootta vääräs, noon aivam mettäs.

Noh, siinä onneksi sitten tuli hengailtua erään ihanan fyssarialan ihmisen kanssa. Käytiin hengästymässä Luolavuorella (se hengästymisen määrä oli jotain aivan käsittämätöntä), tehtiin vähän toiminnallista treeniä (oli ylikivaa!) ja kierrettiin kerran Halisten kosken lenkki, jonka aikana loksahti päässä ja lantiossa jotain paikoilleen: otin keskivartalon tuen kävelyyn, mikä vaikutti pohjejumituksen loppumiseen. Tarinan opetus: kävele, kävele, kävele, kyllä se lopulta antaa periksi.

Sain liikkumalla fyysisen olemukseni hieman parempaan jamaan, mutta jokin silti kinnasi. Pari vuotta sitten menin lopulta lääkäriin ja maailman ihanin lääkäritäti laittoi minut verikokeisiin, kun minua vähän kiinnosti se rautavarastoarvo, josta moni muukin jo vähän puhui. Pääsin testeihin vain todetakseni olevani hieman d-vitamiinipuutteinen. Oli se ferritiinikin hieman matala, mutta miten sen nyt sitten ottaa. Jonkun mielestä alle 50 on ok, jonkun mielestä ei. Söin rautaa ja d-vitamiinia niin paljon, että alkoi tukka pysyä päässä ja laihduinkin vähän. Aloin kävellä ja käydä metsässä, mikä johti kunnon kohoamiseen. Yllätys! Pystyin kävellä minkä tahansa mäen hengästymättä ja hieman jo hävetti se 2015 vuoden räpellys Luolavuoressa. Hävetti, että olin ikinä päästänyt itseni niin huonoon kuntoon kuin silloin olin ollut.

Kävelimme koko vuoden 2018 Jonin kanssa. Tuli 2019 ja kävelimme lisää. Söin myös suklaata, joten paino ei pahemmin laskenut. Lopetin raudan syömisen lähes kokonaan, joten en tiedä missä ferritiini menee tällä hetkellä. Aion mittauttaa sen lähipäivinä. D-vitamiinia syön niin paljon, ettei siitä pitäisi enää koskaan tulla niin pitkäaikaista puutosta kuin joskus aiemmin on ollut.

Nyt ollaan tässä:

Tänä vuonna metsästän parempaa kroppaa liikkumalla eri tavoin ja paljon, mutta kuitenkin palautuen. Aion syödä paremmin. Vähemmän punaista lihaa ja enemmän kasviksia ruuan seassa. Vähemmän suklaata ja pullaa. Ehkä. ?

En tiedä onko vuosien 2015 ja 2020 kuvien painossa hirveästi eroa, luulen, että ei. Fyysinen kunto ja olemus on silti ihan eri, siis se, mitä kaikkea nyt jaksan ja miltä tämä vartalo tuntuu.

Nämä tämän vuoden kuvat otettiin tänään kahvakuulatreenin jälkeen. Ei oltu kahvakuulattu muuton jälkeen ollenkaan, joten oli jo aikakin taas tehdä joku rääkkitreeni. Jaksoin kyykätä yllättävän hyvin ja se tuntui hyvältä. Minusta se kaikessa liikunnan harrastamisessa on parasta, kun kerta kerran jälkeen jaksaa jonkun asian koko ajan paremmin. 

Vaikka tämän postauksen otsikko on aika ulkonäkökeskeinen, oikeasti liikun vain hyvän olon takia enkä bikinikropan. Tähän loppuun sopiikin laihduttamiseen kyllästynyt ajatukseni vuodelta 2017: parempi olla liikkuva läski kuin vain pelkkä läski.