Hae
Mari Hietala

Yksi pieni metsäretki ennen synnytystä

Olen tällä viikolla saanut seurakseni äitiyslomaa kanssani viettämään Tahkiksen, mikä on tietysti ihanaa ja rauhoittavaa. Jottei hänen kuitenkaan tarvisi ihan koko aikaa maata sohvalla kanssani, olemme tapojemme mukaisesti olleet hieman liikenteessä välillä. Tiistaina, jolloin oli laskettu aika, kävimme aamulenkillä kun taas eilen vietin lähinnä neulontapäivää. Tänään toteutimme metsäretken! En tiedä olenko oikein mitään muuta kaivannut niin paljon raskausaikana kuin kunnon vaellusta ja ylipäätään retkeilyä. Niinpä piti saada yksi pieni metsäretki vielä tähän ennen synnytystä, kun kerran synnyttämään ei nyt ole vieläkään menty.

Suuntasimme tietysti johonkin lyhyelle reitille, jossa saisi istahtaa mättäälle syömään sekä juomaan kahvit. Valintamme oli Kurjenrahkan kansallispuiston Savojärven kierroksesta erkaneva Lammenrahkan luontopolku, jota pitkin pääsee toki myös Pukkipaloon ja muualle.

Oli ihanaa nähdä luontopolkujen kylttejä. Oli ihanaa nähdä kansallispuiston kyltti. Oli ihanaa nähdä metsä, kuulla lintuja ja kuulla myös hiljaisuus. ♥

Ihan alussa meidät otti vastaan palokärki. En todellakaan ollut viitsinyt edes toivoa palokärjen näkemistä tai kuulemista, sen verran harvakseltaan niitä tulee vastaan missään. Niin vaan maailmanlopun huuto kuului metsästä ja hetken sille hymyiltyämme jatkoimme matkaa. Seuraavaksi meitä tervehti hömötiaisten kuoro ja sekin ilahdutti todella paljon. Mikään ei ole niin iloinen metsä kuin se, jossa äärimmäisen harvinainen hömötiainen asuu. On niin surullista, kun lintulajit häviävät vähitellen ihmisten tekojen seurauksena.

metsäretki ennen synnytystä

40+2

Tässä kuvassa on sisilisko, mutta en halunnut leikata kuvaa, sillä silmäni iloitsee linjasta, jonka olen näpännyt ihan vaan ohimennen pitkospuista. 😀

Enää maksimissaan viikko ja meitä on kolme!

Tämä hyvin pieni metsäretki ennen synnytystä teki todella hyvää tässä kohtaa, vaikka varmaan saattaa kuulostaa rajulta. Mieli tarvitsee tässä kohtaa ihan kaiken, mikä rentouttaa ja minulle retkeily on sitä. On aivan kiistatonta kuinka vain astumalla metsään verenpaine ja stressitaso laskee. Ihan parasta! ♥


Seuraa blogiani instassa, facessa ja Bloglovinissa

Rentoutuminen on nyt tärkeintä

Synnytyksen alkamiseen kaikista parhaiten sanotaan tehoavan rentoutuminen. Kaikki sellainen tekeminen, mikä tuottaa oksitosiinia, on hyvästä, sillä oksitosiini käynnistää synnytyksen. Niinpä ihan jäätävä riuhtominen ei välttämättä ole se paras tapa saada synnytystä alkamaan paitsi jos sellaisesta saa jotenkin erityistä mielihyvää, mitä kyllä epäilen kovasti näin viimeisllään raskaana. Itse olen tässä pari viikkoa harrastanut vain neulomista ja tumman suklaan syömistä, vaikkei tuo neulominenkaan ihan joka hetki ole ollut niin rentouttavaa.

Muita rentoutumistapojani ovat tietysti jonkun leppoisan sarjan katsominen, ”shoppailu” (en oikeasti välttämättä osta mitään, mutta rakastan kierrellä kaupoissa, jostan syystä se purkaa stressiä) ja tietenkin läheisyys. Tähän päivään sattui vielä yksi asia, mikä erityisesti juuri tällä hetkellä saa aivoni lepäämään: vesisade. Niin ihanaa, kun sataa! Ilmassa on happea ja mieli lepää.

rentoutuminen

39+4

Vaikka korona ahdistaa, kävimme silti tänään pienellä kauppakierroksella. Ensin Myllyssä kahvittelemassa ja sitten pitkästä aikaa Scandinavian Outdoorissa. Vaikka olenkin raskauden aikana kiertänyt enemmän pikamuotikauppoja mamma-alkkareiden perässä ja muutenkin, viihdyin retkeilykaupassa kaikista pisimpään. Olin aivan ihastuksissa kaikista niistä Fjällravenin housujen sävyistä ja muutenkin ihan kaikesta, mitä kyseisestä kaupasta saa ostettua. Eikä se ostaminen ole se tärkein vaan ehkäpä ikävöin vain jo niin paljon vaelluksille ja retkille.

Seuraavasta kaupasta ostettiin jotain! Valurautapannu niinkin eksoottisesta paikasta kuin Puuilosta. Haaveilen pinaattilättyjen tekemisestä syksyllä. 😀

rentoutuminen

Seuraavaksi tai siis koko loppupäivän ohjelmassa on neulontaa ja taustalla joku hauska sarja, tällä hetkellä Top Gear jollain uudella nimellä. 😀 Ollaan katsottu jo kaikki mahdolliset sarjat, joten muutakaan ei tähän hätään keksitty. 😀

Rentoutuminen siis jatkukoon näissä merkeissä, jos vauva ja minun kohtu suo! Mistäs sitä tietää milloin tässä alkaa tapahtua vai alkaako.