Hae
Mari Hietala

Kesästä tähän päivään

Tunnetko olosi huijatuksi? En tehnyt sitä tarkoituksella. Sitä, etten tarttunut läppäriin kirjoittaakseni tänne blogiin vaan siksi, että voisin kirjoittaa aivan liian monta raporttia koulua varten. Liian monta oppiakseni monenmoista uutta asiaa toimitusverkostoista ja niiden hallinnasta. Sitten yhtäkkiä on jo marraskuu ja vieläkin on raportteja tekemättä. Kesästä tähän päivään on ollut monta kuukautta, vaikka ja mitä tapahtunutta asiaa ja opittua juttua, muutakin kuin kouluun liittyvää.

Aloitetaanko ensin kesäisten kukkien katselulla?

Tänä syksynä olen eniten koskaan huomannut kaipaavani kesää. Lämpöä. Pukemisen helppoutta. Ristiriitaisin mielin ajattelen tulevaa talvea ja lunta. Olen ehkä asunut jo liian pitkään Turun seudulla. Turkulaisethan eivät pidä ollenkaan lumesta. En pidä siitä, että ajattelen melkein samalla tavalla, sillä oikeasti lumi on ihanaa ja tuo valoa pimeyteen.

Kesästä tähän päivään olen ehtinyt opiskelun lisäksi: käydä ravintoterapeutilla ja laihduttaa, tapella miljoona eri erää refluksin kanssa, katsoa Vampyyripäiväkirjat läpi ja osallistua Tähtituulen Rajamailla-yhteisön meditaatioihin yms.

Oletan teidän haluavan kuulla ravintoterapauttikäynneistä, refluksista ja ehkä myös henkisestä kasvusta. Jälkimmäisestä en sinänsä tiedä onko sitä, mutta ainakin regressiomatkojen seurauksena otin ja värjäsin tukkani punaiseksi. Näin itseni aina punahiuksisena, joten ymmärsin lopulta, ettei minun kuulu olla mitään muuta. Niinpä nyt on punainen tukka ja olen onnellinen.

Olen sitä mieltä, että kesästä tähän päivään on ehtinyt tapahtua tosi paljon kaikkea sellaista, mitä olen pitkään kaivannut. Meditaatiohetket tekivät todella hyvää kaiken opiskelustressin keskellä, jota vieläkin kyllä piisaa, mutta koen päässeeni niskan päälle. Tälle syksyä tehtäviä ei ole enää montaa onneksi ja olen täysin aikataulussa. Yksi raportti pitäisi viimeistellä, yksi tehdä kokonaan ja sitten enää kolme muuta tehtävää.

Isänpäivää me vietettiin tänään kotona syömällä kakkua ja vierailemalla entisten naapureittemme luona syöden kääretorttua sekä muita herkkuja. Saattoi vähän iskeä omakotitalokuume taas tuon vierailun myötä.

Seuraavaksi pitäisi varmaan syödä jotain ja sitten saunaan. Ajattelin yrittää kouluhommien vastapainoksi kirjoitella tänne jotain taas joskus pian eikä vasta jouluna. 😄

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *