Mä todellakin elän somekuplassa. Olen lukenut blogeja kohta jo varmaan 15 vuotta, joten kaikki, mitä tiedän, on peräisin blogeista. Luin jonkun lehtiartikkelin kommenttipalstaa facessa ja tajusin, ettei puoletkaan suomalaisista ihan oikeasti tiedä kuka on Nata Salmela. Vaikka minulle se on päivänselvää. Toinen juttu oli se, kun vauvaryhmässä ei kaikki tienneet, mitä on fysikaaliset ja kemialliset aurinkosuojat. Silloinkin olin monttu auki, koska mielestäni asia kuuluu vähän niin kuin yleissivistykseen. Noh, ainakin tällaisen somemaailmassa elävän yleissivistykseen ilmeisesti. Silloin tajusin homman nimen olevan ihan selkeästi somekupla. Mun kuplassa kaikki tietävät Natan, mikä väri on burgundy, milloin syödään dinner ja osaa nimetä edes yhden fysikaalisen aurinkosuojan merkin.

Mikä vaara näissä kuplissa on?

Elämänkatsomus ei juurikaan kehity, kun köllöttelee omassa kuplassaan niin kuin hylje rantakalliolla kauniina kesäpäivänä. On poliittisia kuplia, somekuplia, saippuakuplia ja ties mitä kuplia, joista en halua tietää. Sitten nämä omien kupliensa sankarit kerääntyvät facebookissa iltapäivälehtien kommenttiosioon kertomaan elääkö Ida, Nata tai Laura ihan väärin. Heille ei ole olemassa tilaa, jossa joku muu elää aivan erilaista elämää kuin he itse. Ei saa säästää syömällä kasvisruokaa eikä varsinkaan kuluttamalla vain 200 euroa kuussa ruokakauppaan, vaikka on yksi lapsikin. On vain 30-luvun helletilastot, joilloin oli aivan yhtä kuuma kuin viime kesänä.

Jokainen on oman internetkuplansa seppä

Nykyajassa on se vitsaus, että toisia totuuksia haetaan googlettamalla ja valitaan se, joka on samaa mieltä kuin itse. En sitä sano, kyllähän sitä ennen vanhaan uskottiin myös vedenjumaliin ja ties mihin, mutta jotenkin vuonna 2022 se tuntuu niin hullulta. Uskotaan vaikka ja mihin salaliittoihin, etsitään se toinen totuus kun tiede ei miellytä ja sitten ollaan ihan takuulla siellä iltapäivälehtien kommenttipalstalla kertomassa omia totuuksia.

Tiedän ihmisiä ja tarinoita, kun on irtaannuttu instagramista ja löydetty paljon tekemistä sen ulkopuolella, mutta luulen, etten itse ole valmis sellaiseen. Haluan pitää mun somekuplan, jossa kaikki on ihanaa ja välillä joku muistuttaa ilmastonmuutoksesta. Haluan lukea Natan remppajuttuja ja nähdä, mitä Elisa pukee tänään päällensä.

Voi kuulkaa, minä olen taas löytänyt neulomisen! Tänä vuonna siitä ei mitään kovin pitkää taukoa ole tainnut ollakaan, mutta nyt on ihan uutta intoa ja uusia projekteja! Pääsin äitienpäiväsukissa viimeiseen kantapäähän asti, joten aloin nähdä valoa tunnelin päässä neulomisen suhteen. Keksin, että nyt voisi pyydystää langat tulilintusukkiin ja kun sopivasti vielä käytiin Raumalla viikonloppuna, sain langat hankittua sekä *opuksen, josta ohje löytyy.

Muitakin uusia innostuksen aiheita on. Meillä porisee hellalla juuri ruoka, jota tein ennen vanhaan tosi usein. Nyt yhtäkkiä taas muistettiin sen pitkään kestäneen risottokauden jälkeen. Paistan kanat, perään tulee riisit, ruokakermaa osa nesteestä ja rasia kirsikkatomaatteja. Sitten se saa hautua hyväksi ja on muuten maistuvaa!

Kolmas innostuksen aihe: kävin kampaajalla maanantaina. Pyysin omaa väriä ja nyt mulla on ruskeat hiukset!! En malta odottaa, että pääsen pesemään nämä ja saan pörrötukkani takaisin. Ei sillä, onhan nämä Liinun laittamat ihanan kiiltävät, mutta niin pirun liukkaat, ettei mun mammanuttura tahdo pysyä kasassa tuolla niskassa.

Ja mitäs muuta? Käytiin maanantaina kahtomassa yhtä taloa, joka oli tosi ihana, mutta jäimme miettimään työmatkoja. Ei olla siis tarjousta tehty. Seuraavaksi menemme huomenna katsomaan yhtä vähän vanhempaa huushollia.

Olen myös hieman innoissani siitä, että Tahkiksella on loma parin viikon päästä ja toisaalta mulla itelläni on enää kaksi kuukautta kotona lapsenvahtina olemista. Vauvavuosikin on ihan kohta jo ohi enkä tajua mihin aika on mennyt. Onneksi näitä uusia innostuksen aiheita tässä riittää, pysyy mieli virkeänä eikä tarvi tulla ulisemaan kuinka tylsää hoitovapaalla on. 😀