On varmaankin ihan paras ajankohta näin raskauden viimeisen kolmanneksen lähestyessä päättää aloittaa kuntokuuri. Eikö vain? Ei mutta meni kuulkaa ihan hermot siihen raskausdiabetesdiagnoosiin ja siihen, etten koko raskauden aikana ole saanut aikaiseksi tehdä yhtään ainutta lihaskuntoliikettä, vaikka aikomus kyllä on ollut. Alkuraskaudesta olisi pitänyt treenata yläselkää, koska tissien painosta johtuen selkä oli suorastaan väsynyt koko ajan. En vain kuitenkaan koskaan tehnyt sitä. Nyt huomaan, että pitäisi treenata jalkoja kovaa kyytiä, sillä painoa niiden päällä alkaa olla kohta jo ihan saateristi.

Aloitinkin heti maanantaina, kuten kaikki mahtavat uudet elämät aloitetaan. Kyykkäsin reisipalani ihan jumiin ja huomasin jo heti tuon pienen kotijumpan jälkeen oloni olevan aivan eri. Siis sellainen kuin ennen vanhaan, ennen raskautta. Kun oikein teki jotain. Eilen kävimme reilun tunnin kävelyllä, vaikka minua hieman tuskastuttaakin lenkkeily nykyään, koska olen niin turkasen hidas. Ja pelkään, että loppumatkasta joku kohta mahassa alkaa sattua ja sitten on vaikea päästä kotiin. Onneksi kaksi viimesintä lenkkiä vauva on ollut niin hyvässä asennossa, ettei ole tuntunut missään.

MITTAILUT OVAT ALKANEET

Maanantaina kävin myös neuvolasta hakemassa verensokerilaitteet. Olin satavarma, että on ihan hyvä aamupaasto eikä tule mitään ongelmia, mutta näytölle lävähtikin eilen aamuna luku 5.4, joten ei tämä nyt niin läpihuutojuttu sitten taidakaan olla. Ärsyttää, edelleen. Loppupäivän arvot olivat tosi hyvät, kun kaikki pysyy koko ajan alle kuuden. Mittasin aamupaaston myös tänään, vaikkei ole virallinen mittauspäivä ja sain arvoksi tällä kertaa 5.3. Muuta eroa ei ollut kuin hieman pidempi paastoaika. Nyt pidän vielä pidemmän, joten saa nähä, miten sokerit sitten käyttäytyvät.

TAAS VERIKOKEISSA

Kävin tänään vielä verikokeissa ns. ohi neuvolan. Menin työterveyden kautta, koska minua vaivasi viime viikon verenkuvassa yksi arvo, d-vitamiini ja ferritiini. Ferritiini minun on pitänyt mittauttaa koko talven, mutta en ole saanut aikaiseksi, koska joka kuukausi raskauden takia otetaan verta kunnallisella. Nyt päätin kuitenkin vihdoin mennä, koska hemoglobiini ei ole muka tippunut yhtään. Sitä tulosta odottelen edelleen, mutta d-vitamiini valmistui juuri ja ellen olisi istunut, olisin lentänyt perseelleni, sillä se oli reilusti alle 75. Ei yhtään hyvä siis.

Olen siis syönyt kuuliaisesti d-vitamiinia viime syksystä astin. Ensin 50 mikrogrammaa ja huhtikuun alusta 100, koska alkoi epäilyttää hiustenlähtö ja ikuiset näppylät leuassa sekä vähän muuallakin. Aika pian näppylät ovat alkaneet kadota, mutta leuassa ne sinnikkäästi edelleen ovat, paranemaan päin kuitenkin. Hiustenlähtökin on rauhoittunut vähitellen.

Tästä tuli kunnon terveysselvitys, mutta mikä muukaan näin raskaana ollessa päässä pyörii kuin oma ja vauvan hyvinvointi. Omani järkkyi todella suuresti raskausdiabeteksen myötä, mutta eiköhän se siitä, kun vaan aamupaastot pysyvät kurissa. Huomenna kuntokuuri jatkuu kotijumppahommilla! 🙂

Seuraa seikkailujani instassa! 🙂

Kun tulin raskaaksi, ensimmäinen huolenaiheeni oli lähinnä ylipainoni. Olin muutama kesä aiemmin ohimennen jutellut työterveyslääkärin kanssa raskauden ajan painonnoususta ja muistan, kun hän sanoi painon nousevan 10-15 kiloa. Tiedostin, ettei korkea lähtöpaino tässä yhtälössä tietenkään ole hyvä asia, mutta kun näissä asetelmissa tulin raskaaksi, minkäs sille sitten enää voi. Googletin tietysti heti, mitä riskejä tässä nyt sitten on ylipainon takia ja raskausdiabetes tuli tottakai heti vastaan. Siitä alkoihin sitten pieni stressaaminen asiasta, kunnes neuvolan lääkäri sentään sanoi, että älä mieti sitä painoasiaa yhtään. Se hieman rentoutti, mutta en silti voinut olla murehtimatta tulevaa sokerirasitustestiä.

Otin selvää sokerirasituksesta ainakin sen, että missään nimessä ei saa paastota yli 12 tuntia, sillä keho alkaa itse korjaamaan verensokeritasapainoa pitkän paaston jälkeen. Säännöllinen syöminen on avain onneen kuulemma ja siihen luotinkin, koska olenhan syönyt säännöllisesti jo vuosia. Onneksi. Löysin myös tiedon siitä, että raskauden aikana sokerinsietokyky huononee ja siksi on hyvä löytää ne odottavat äidit kenen täytyy tarkkailla omia sokereitaan enemmän.

Olen edelleen hieman näreissäni siitä, että missään vaiheessa neuvolakäyntejä kukaan ei ole kertonut tätä asiaa. Sanotaan vain, että täytyy syödä terveellisesti ja vältellä ylenpalttista herkuttelua, mutta olisiko joku jossain voinut ihan kertoa, että hei sun sokerinsietokyky ei tule olemaan seuraavan 8 kuukauden aikana sama kuin tavallisilla kuolevaisilla. Siis itse ainakin kykenen omaksumaan asiat, kun ne perustellaan kunnolla. Kaikki tietää sen, että terveellinen syöminen on terveellistä, oli sitten raskaana tai ei. Mutta kuinka moni tietää sen, että oikeastaan kaikista paras olisi, jos raskausaikana vähentäisi herkuttelua vieläkin enemmän? Ei siksi, että paino ei nouse vaan siksi, että kroppa ei välttämättä kestä sokeria niin hyvin myöhemmillä viikoilla. Mä en ainakaan tiennyt, olisiko mun pitänyt opiskella raskaus netistä jo etukäteen?

SOKERIRASITUS

Noh, menin sinne sokerirasitukseen sitten hädin tuskin sen 10 tuntia paastonneena, kun olin niin ajoissa paikalla, että mut pyydettiin tupaan 10 minuuttia ennen mun varattua aikaa. En voinut katsoa kuinka monta putelia tyyppi otti musta verta, kun siinä samalla otettiin muitakin testejä varten, mutta lopuksi sain ällömakean glukoosilitkun juotavaksi, joka meni suoraan aivoihin. Ennen kuin olin edes juonut koko mukia.

Menin tunniksi istumaan ja jännittämään kuinka huono olo tulee, mutta ei onneksi kovin paha. Vähän meinasi tärisyttää ja huimasi, mutta se meni nopeasti ohi. Seuraavassa verikokeessa oli hitusen hassu olo vielä ja meinasi olla päänsärkyä, mutta viimeiseen verikokeeseen mennessä oli jo normaali olo. Lähdin autoon syömään eväitä ja sitten kotiin.

Sen verran oli krapulainen olo, että oli pakko nukkua hetki. Päikkärit helpotti. Iltapäivällä löysin kannasta testin tulokset, jotka olivat muuten ihan hyvät, mutta paastoarvo oli 5.6.

RASKAUSDIABETES

Mä en oikein löydä sanoja tähän kuvaamaan sitä hetkeä, kun näin mun paastoarvon olevan suurempi kuin 5.2. Siis tämähän oli yksi vaihtoehto kyllä. Mulla on ollut edellisessä paastoverikokeessa 5 vuotta sitten tuo tasan sama arvo ja mä heitin myös neuvolassa jo aiemmin keväällä tän, että entä jos mulla on sellaiset geenit, joiden mukaan mun paastoarvo on ja tulee aina olemaan tuon saman 5.6?

Jonkinlainen romahdus tuosta koko asiasta tuli, koska se ei meinannut ottaa millään loppuakseen. Kävin läpi 1,5 päivää sitä paskaa. Mun aivojen on hyvin vaikea käsittää, että okei mulla ei ole kakkostyypin diabetesta, mutta joo mulla on nyt kuitenkin sitten joku diabetes. Oon terve, mutta sairas. Siihen päälle kaikki vähäinen syömishäiriötausta tai ainakin erittäin kieroutunut vanha ruoka- ja kehosuhde, josta itse asiassa vasta todellisen ylipainon myötä olen oppinut pois. Tällaisen oman painon kyttääjän pitäisi nyt sitten alkaa tosissaan kytätä vielä lisää itseään, kun sitä ei muutenkin jo koko raskausaika ole täynnä.

Sitten se kaikki ylimääräinen vaiva, jonka raskausdiabetes tuo tullessaan. Ei se, että minä nyt sitten mittaan omia sokeriarvojani vaan se, että vauvakin joutuu synnyttyään sokeriarvokyttäykseen. Enkä mä oikeastaan edes halua mitään ennenaikaista synnytyksen käynnistystäkään.

TÄNÄÄN ON JO PAREMPI

Tänään olen ollut oma itseni, kai. Ainakin olen ollut heti aamusta aurinkoisempi kuin Varsinais-Suomen sää. Jotenkin kummasti aloin päästä yli asiasta, ehkä siksi kun huomasin, että voin silti syödä kuten tähänkin asti. Koska mun on pakko syödä. Ja pieni osa insinöörihenkistä minää on kovin kiinnostunut mittaamisesta. Ehkä pääsen jäljille siitä, jos onkin jotain, mitä mun ei kannatakaan syödä ja mikä auttaisi mua laihduttamaan sitten joskus vuoden päästä tai milloin se ikinä onkaan seuraavan kerran mahdollista. Tänään vauvakin on ollut paljon tyyvyäisempi, kun on potkinut koko päivän mahassa. Eilen hän potkasi pari kertaa virtsarakkoa, mikä todennäköisesti oli mulle ihan oikein, koska häiritsin hänen seesteistä elämäänsä vollottamalla koko ajan. Katsokaas kun ensin itkin radipaskaa ja sitten sitä, että itken ja aiheutan näin vauvalle stressiä. Neuvolatäti lohdutti, että ei kahden päivän stressi vielä aiheuta mitään, kun muuten on koko raskaus mennyt niin hyvin tähän asti. 😀 Raskausaivot – ihan parhaat aina.

Joka tapauksessa, ilman seuraajieni ja tuttujeni tukea instassa en varmaankaan olisi selvinnyt tästä ikinä, joten kiitos vielä kerran. <3 Ensi viikolla pääsen mittailemaan sitten arvojani ja toivon todella, että tämä raskausdiabetes tulee hoitumaan ihan vaan syömällä.