Hae
Mari Hietala

Oletko valmis zero waste -ajatteluun?

”Phoenixissa peruttiin eräänä kesäpäivänä yli 40 lentoa, koska lämpötila nousi 49 asteeseen.”
”Saksassa Reinjoki kuivui niin pahasti, ettei siinä voitu kuukauteen kuljettaa rahtia tavalliseen tapaan.”
”Alaskassa Kivalinan kylä uhkaa huuhtoutua mereen.”
”Kanadassa metsää on kellahtanut vinoon ja joet ovat täyttyneet mudalla ikiroudan sulamisen takia”
Näin kirjoitettiin Hesarissa pari päivää sitten. Jutussa kerrotaan ilmastonmuutoksesta ja siitä, ettei aikaa enää oikeastaan ole. Ihmiset kuvittelevat, kun näistä uutisoidaan nyt, että meillä olisi jotenkin vielä aikaa useita vuosia, mutta se ei pidä paikkaansa. Reinjoki kuivui viime kesänä, lennot peruttiin Phoenixissa pari vuotta sitten ja suojamuuri merenkohoamisen takia rakennettiin alaskalaiskylään jo vuonna 2008. Jutussa voivoteltiin kuinka Reinjoen kuivumisen takia teollisuus menetti miljardeja, mutta se on mielestäni toissijaista sen rinnalla, että kalat kuolivat ja tämän ilmastonmuutoksen alla teollisuuden olisi syytä tottua menettämään rahaa, sillä ilman teollisuuden vastuullisuustekoja meille kaikille käy huonosti.
Tässä kohdassa kukaan meistä tavallisista kuolevaisista ei voi silti huokaista helpotuksesta ajatuksella ”mun ei tarvikaan tehdä mitään”. Kyllä tarvii. Meidän tavallisten kuolevaisten kulutustottumukset ja ostokäyttäytyminen ohjaa teollisuutta. Minun ja sinun yksittäiset valinnat vaikuttavat siihen, miten paljon maailmalla posotellaan hiilidioksidia taivaalle.
Zero Waste Finland ry haastoi minut mukaan Zero Waste Syyskuuhun ja tänä herran vuonna 2019 minä olen valmis. Jätteettömän elämän kulmakiviä ovat: kieltäydy, karsi, käytä uudelleen, kierrätä, kompostoi. Syyskuussa on joka viikolle oma teema ja ne menevät juuri noiden kulmakivien mukaan eli tämän viikon osio on ”kieltäydy”. Ensi viikolla karsitaan.
Minä olen kieltäytymistä harjoitellut jo kesäkuusta asti, kun lähdin vuosi ilman uusia vaatteita -haasteeseen mukaan ja voi luoja se on tehnyt hyvää. Minä hahmotan kuluttamisen niin paljon selkeämmin kuin aiemmin ja tietysti rahaakin on säästynyt (jotta voin tuhlata sitä ihan pian asumiseen, mutta siitä lisää joskus myöhemmin).
Olen huono uudelleen käyttämisessä ja kompostoimisessa, mutta ehkä jonakin päivänä nämäkin ovat arkipäivää. Zero waste ei mielestäni tarkoita sitä, että ihmisen pitää heti siltä istumalta omaksua nämä kaikki kulmakivet ja alkaa noudattaa niitä täydellisen tarkasti vaan tässäkin kyse on elämäntapamuutoksesta, kuten laihduttamisessakin on. Pieniä askeleita eteenpäin, välillä pari taakse ja sitten taas eteenpäin. Ihmisen pitää pystyä nauttimaan elämästään, joten mitään tällaisia muutoksia ei pidä tehdä hampaat irvessä. Ekoteko voi olla hyvin pienikin ja tärkeintä on vain alkaa johdattaa itseään muutosta kohti. En minäkään ole luopunut lihasta kokonaan, vaikka olen vähentänyt sen syömistä jonkun verran. Tuhlaan leivinpaperia ja vanulappuja, mutta Zero Waste Syyskuun haasteen myötä taitaa minun tekoni olla se, että hankin pari kestovanulappua lisää ja alan käyttää niitä. Minulla on yksi, mutta en ole käyttänyt sitä vuoteen (nyt kaikki hyihyttelevät Marille sanoisi entinen kauppiksen opettajani Alajärveltä).

Haluankin nyt haastaa myös sinut pohtimaan omaa kulutustasi. Aiotko ottaa osaa Zero Waste Syyskuuhun ja jos, miten? Vaihtoehtoja on lukuisia, mutta näistä voi aloittaa: käytä kestokassia ja kestohedelmäpussia, osta ruoka/juoma omaan astiaan, kartoita millaista roskaa arjessasi syntyy, ota käyttöön uusi kestotuote tai mahduta koko kuun sekajäte lasipurkkiin. Minä lupaan jatkossa käyttää kestovanulappuani, kun minulta sellainen kerran löytyy. Muistakaa, että parasta ekologisuutta ei ole ostaa uutta vanhojen toimivien asioiden tilalle vaan ostaa uutta vasta, kun sitä oikeasti tarvitsee. Ei siis kannata rynnätä heti tältä istumalta Ikeaan vaihtamaan muovikippoja lasisiin vaan hankkii ne lasiset sitten, kun muovi on käytetty loppuun.

Kun ymmärsin vihdoin, mitä ”sopii hyvin meikkivoiteen alle” tarkoittaa kosteusvoiteissa

postaus sisältää mainoslinkkejä, merkitty *-merkillä
Tiedättehän sen, kun hyvin usein kosteusvoiteita kaupitellaan sanoin ”sopii hyvin meikkivoiteen alle”? Niin, minäkin olen sen nähnyt lähes joka kerta, kun olen lukenut jostain blogista voidesuosituksia, mutta en sen kummemmin ole uhrannut asialle ajatuksiani. En ollut ikinä ennen törmännyt tilanteeseen, jossa kosteus- ja meikkivoide eivät ole sopineet yhteen, joten en ole ajatellut asian olevan suurikaan ongelma. Kunnes se sitten kerran osui kohdalle.
Ihmettelin mun kesäloman jälkeen, miten aiemmin niin hyvin toiminut Avrilin BB-voide (*tämä) rullautuu jotenkin tosi rumasti kosteusvoiteen päällä. Ajattelin sen pilaantuneen lopullisesti vanhuuttaan, mutta ei ei, kyse ei ollut siitä. Kosteusvoiteena käyttämäni *porkkanavoide ei nyt vaan toiminut kyseisen BB-voiteen alla. Tämä ei käynyt pienessä mielessäni ennen kuin sattumalta eräänä viikonloppuna laitoin toista kosteusvoidetta Avrilin BB-voiteen alle.
Ziajan voide toimii Avrilin kanssa, kun taas Lily Lolon meikkipuuteri (*tämä) porkkanavoiteen kanssa. Tarkkana saa olla näiden kanssa, jotta lopputulos on juuri sellainen kuin haluaa eikä mikään rullaannu.
Mitä meikkivoidetta sä käytät nyt?