Vuosi ilman uusia vaatteita -haasteessa yllättävä takaisku
0*postaus sisältää mainoslinkin Gina Tricotiin*
Menin eilen töihin seitsemäksi, kuten joka aamu tällä viikolla. Vähän ennen ensimmäistä taukoani huomasin housuissani jotain hieman hassua ja menin sitä vessaan ihmettelemään, kun en keskellä kahvihuonetta viitsinyt alkaa housujani sen enempää räpeltää.
Olin pukenut aamulla päälleni Ginasta kesäkuun ensimmäisenä päivänä ostetut pellavahousut, joiden vyötärö tulee ylös ja joissa on kangasvyö, mikä tekee sen, että housut on pakko laittaa paidan päälle. Tämän postauksen housut siis kyseessä, jossa tietysti on juuri joku pitkähihainen eikä näy tarkalleen vyötärö niin kuin se eilen oli.
Vyötärön sulkee kaksi metalliosaa, sellaiset hakaset, tiedättehän. Sitten tulee vielä vyö, joka kiristää housut niin, ettei maha vilku mistään välistä. Paitsi toki, jos toinen hakasista menee hajalle, sitten alkaa napa pilkottaa nätisti tai se aluspaita, jos housut ovat sellaisen päällä. Voitte ehkä kuvitella kuinka kaunis näky sellainen on?
Niin minulle kävi kesken työpäivän. Alempi hakanen oli mennyt rikki ja minä jouduin vetämään paidan housuista tuohon päälle, mikä nyt vasta hienon näköistä oli, kun vyön rusetti on kuitenkin aika muhkea. Ärsytti.
Ärsyttää vieläkin vähän. Housut kestivät tasan kuukauden. Ne eivät edes olleet minulle mitenkään kireät vaan olisin sittenkin voinut ottaa niistä pienemmän koon. Käydessäni reklamoimassa myymälässä, lähdin pois tyhjin käsin, sillä noita housuja ei heillä enää ollut. Kuinka olisikaan voinut olla, ovathan ne pellavaa ja aivan ylihalvat. Myös ylihuonot minun kohdallani. Enpä tiedä onko enää luottamista pikamuotikauppojen tekeleisiin. Onko köyhällä varaa ostaa halpaa?
Vuosi ilman uusia vaatteita -haasteeni sai tästä sekä henkisen että fyysisen kolauksen, sillä vaatekaappini oli täydellinen pellavahousujen kera. Nyt sieltä puuttuvat ne tyystin. En halua, että vuoden päästä minulla on kilometrin mittainen lista, mitä kaikkia vaatteita minun täytyy ostaa sitten, kun on taas lupa. Haasteenhan tarkoitus on opettaa pärjäämään vähemmällä. Jokaisessa vaatekaapissa on silti kulmakivensä ja minusta pellava kuuluu perusvaatevarastoon.
Joten, mitä teen? Netissä *näitä nimittäin näyttäisi vielä olevan. Alennushintaan. Saako rikkoutuneen tilalle hankkia uuden?
Naisten Liiga: TPS – JyPK 30.6.2019
Sunnuntaina tapahtui kahdenlaisia asioita. Ensin Tepsinaiset voitti ja sitten minun täytyi kohdata se tosiasia, että lomani loppuu ja töihin on taas palattava. Tuli maanantai ja minä palasin. Kahvitaukojen välillä täytin exceleitä puhuen itsekseni ääneen, jotta pysyin oikeassa sarakkeessa ja toisaalta myös hereillä. Unet jäivät luonnollisesti pintapuolisiksi ja lyhyiksi edellisenä yönä, mutta selvisin silti ensimmäisen työpäivän koitoksesta. Tämä toinen päivä tänään on mennyt vanhasta muistista ja kohta Lofoottien horisontissa siintävät vuorimaisemat ovat kaunis turkoosin veden ympäröimä muisto vain.
Ja nyt, hyvät naiset ja herrat: minä käyn leikkaamassa lomakynteni pois, jotta pystyn kirjoittamaan ja sitten te saatte vähän kuvia sunnuntaisesta TPS:n pelistä näytille. Niistä tuli osittain kelvollisia ja osittain kuvaajan räpeltämiä tyhmään valonsuuntaan otettuja kuvien tapaisia hahmotelmia, kukin päättäköön omalla taidesilmällään kumpaan kallistutaan.
Noniin. Nyt.
Tosiaan. Pakkasin sunnuntaina kameran ja kuvausliivin laukkuun suuntana Turun Urheilupuiston yläkenttä mehevät mokkapalat mielessäin. Enkä turhaan mennyt! Siellä oli Irkku leikannut isot palat herkkuleivonnaista tarjolle ja kahvikin saapui juuri parahiksi, joten istuskelin siinä ihan rauhassa katsomon puolella posket pullollaan makeaa, kun tuomarit jo marssivat kentälle pelaajat perässään.
Minulla oli mielenkiintoinen ensimmäinen puoliaika, sillä heti sen alettua viereeni asettui mies repun kanssa. Ja ei, hän ei ollut valokuvaaja. En tiedä mikä ja kuka hän oli, mutta hänen paikkansa ei ainakaan ollut päädyssä minun vieressäni. Hän nimittäin venytteli. Hän venytteli koko ensimmäisen puoliajan päädyssä, jossa ei kuulu valokuvaajien lisäksi olla ketään muita paitsi ehkä jalkapallojoukkueeseen kuuluvia lämmittelijöitä.
Vielä tänäkin päivänä olen hieman näreissäni siitä, etten kysynyt pojalta mikä ja kuka hän on ja miksi hän venyttelee jalkapallo-ottelussa. Kentän laidalla. Olisin halunnut kertoa hänelle kuinka minua on joskus kielletty lakkaamatta kynsiä vastaavassa tapahtumassa. Katsomossa. Että siltä pohjalta voisin miettiä onko soveliasta tulla venyttelemään futismatsiin. Onko teistä?
Sen sijaan näin söpön ikkupikkukoissulin tuominen futismatsiin on erittäin soveliasta ja suotavaa. Eikö vain?
Toisella puoliajalla nuokuin aitaa vasten, kun ei olevinaan ollut mitään kuvattavaa. Lähdin jopa katsomoon ennen viimeistä vihellystä, mitä en kyllä oikein koskaan tee. Hmph. Pelistä jäi silti hyvä mieli, koska voitto ja kaiken sen auringossa kylpemisen jälkeen pääsin läheiseen Saleen ostamaan jäätelöä. Nams!
TPS – JyPK 1-0