Hae
Mari Hietala

Kyljet kipeänä, mutta ei haittaa

Luin tänä aamuna twitteristä keskustelua, jossa puhuttiin siitä miten vanhemmiten tulee kaikenlaista kremppaa. Alle nelikymppisenä kuulemma alkaa sattua akillesjänteet ihan mystisesti, johon ratkaisu on kylmillä keleillä nilkkojen suojaaminen etenkin lenkkeillessä. 50-vuotiaana jos mikään ei satu aamulla herätessä, kannattaa ensimmäisenä tarkistaa pulssi.
Vanhenemisen ongelmia odotellessa itse totesin tänä aamuna molempien kylkieni olevan ihan sikakipeät. Parhaat asennot ovat makaaminen ja istuminen.
Tiedän kyllä, mistä tämä kylkijumi tuli. Kävimme eilen kiertämässä viiden kilsan lenkin, josta juoksimme pienen osan. Mieleni teki juoksemaan ja halusin tietää miten jaksan pitkän tauon jälkeen. Edelliset lenkit ovat olleet monen tunnin metsälenkkejä luontopoluilla vaativassa maastossa.
Jaksoin yllättävän hyvin. Jalat nousivat ja vauhti oli kovempi kuin koko keväänä samalla pätkällä enkä lopussa ollut ihan rikki, kuten viime kerralla. Ei tarvinnut keräillä itseään montaa minuuttia vaan pystyi jatkamaan matkaa heti.
Aika siistiä! Metsätunkkauksesta on siis ollut jotain hyötyä!

Seuraavaksi täytyy rasvata naama ja lähteä Prismaan, sillä jääkaapissa ei ole enää kuin valo. Täytyy ostaa ruuat ensi viikon maanantaille asti, koska tarvii taas alkaa suunnitella enemmän töihinpaluun myötä. Pitkätkin lomat loppuu joskus.

Vuosi ilman uusia vaatteita – miten himoshoppaajan käy?

Törmäsin tiistaina instassa Pikseleitä ja psykologiaa -tilillä haasteeseen vuosi ilman uusia vaatteita ja se jysähti takaraivoon kunnolla. En tiedä miksi, sillä olenhan ennenkin kyseisestä haasteesta kuullut ja lukenut, mutta unohtanut asian heti, koska en ole kokenut olevani ihminen, joka tarttuu haasteisiin. En ikinä voisi olla vuotta ilman suklaata tai edes viikkoa ilman suklaata, koska miksi kiusata itseään? Silti tämä vuosi ilman uusia vaatteita -juttu pysäytti ensimmäistä kertaa ja vuorokauden sitä pohdittuani ajattelin, että miksipä ei. Olen kuitenkin ostanut vaatteita viimeksi kesäkuun alussa ja reissussa ollessa en edes muistanut olevan olemassa jotain nettikauppoja. Ei ollut kertaakaan olo, että hei nyt muuten mä tarvisin uudet housut tai olispa kiva joku uusi hame.
Mietin sitä siis jo matkan aikana kuinka hassua, ettei pohjoisessa kaukana ostoskeskuksista kaivannut mitään uutta tai ylipäätään shoppailua, mutta auta armias kun tulee takaisin tänne betoniviidakkoon kauppakeskusten naapuriin, kyllä sitten tarvii sitä ja tätä ja tuota. Heti. Aina jotain uutta uuden perään.
Niinpä päätin lähteä mukaan haasteeseen ja olen nyt sitten vuoden ostamatta uusia vaatteita. Periaatteessa multa ei puutu mitään, joten voisi luulla tämän olevan helppo juttu.

Selasin instaa haasteen tiimoilta ja siihen kuuluu se, että alusvaatteita saa tietysti ostaa ja vuodessa on sallittua hankkia 3 uutta vaatetta sekä 3 käytettyä. Minähän en kirppareilla hirveästi käy, vaikka joskus tekisi mieli, joten saa nähdä muuttuuko tämäkin haasteen aikana. Jotenkin haluaisin olla ostamatta yhtään mitään, mutta katsotaan nyt tuleeko tarvetta käyttää tuota yhteensä kuuden vaatteen osto-optiota.

Viimeksi olen ostanut vaatteen 1.6., joten ensi vuoden kesäkuuhun asti tässä sitten pitäisi pärjätä. Ootteko messissä seuraamassa miten akan käy? Oletko koskaan ollut tässä haasteessa mukana tai harkitsetko? Lähdetkö nyt mukaan?