Hae
Mari Hietala

Retkeilemässä pohjoisessa

Pakattiin sunnuntaina pösö täyteen tavaraa ja lähdettiin ajelemaan. Tavoitteena oli ajaa Tornioon ja jatkaa siitä joko Kilpisjärven tai Ruotsin kautta Norjaan. Sunnuntaina säätiedotusta tutkiessa totesin Kilpisjärvellä satavan lunta maanantaina ja tiistaina, joten päätimme jäädä Tornioon suoraan kahdeksi yöksi.
Tornio on minulle etäisesti tuttu nuoruudesta, kun siellä tuli käytyä muutamia kertoja sukulaisten luona. Niinpä nytkin piti ehdottomasti päästä käymään Haaparannalla kaupassa hakemassa päron sodaa ja hallon sodaa, vaikka ne ihan ylimakeita juomia ovatkin. Halusin näyttää Jonille myös Kukkolankosken, sekin kun on aika vaikuttava nähtävyys.
Tiistaina jatkoimme Torniosta Kukkolankosken kautta Ruotsiin. Ajattelimme ensin, että jäisimme Jällivaaraan, mutta päätimme sieltä jatkaa vielä Kiirunaan.
Kiiruna on hämmentävä kaivoskylä, Ruotsin pohjoisin kunta. Kaivostoiminta näkyy maisemassa todella ja se onkin Kiirunassa hyvin keskeinen juttu, sillä koko kylä joudutaan siirtää kaivostoiminnan takia. Louhinta jatkuu kaupungin alla ja tosiaan koko kaupunki siirretään siksi, ettei se vajoa lopulta. Hämmentävää. Siirtotyöt näkyivät olevan käynnissä, sillä kokonainen kerrostalo oli purkamista vaille valmis ja siitä vähän matkan päässä pari uutta tulossa tilalle.

 Juotiin kahvit ja syötiin Haaparannalta ostettua suklaata Camp Ripanin mökissä.

Kiivettiin Luossavaaralle, josta näkyy Kebnekaise. 

Eilen jatkoimme matkaa Kiirunan Camp Ripanista Norjaan päin. Matkaa Narvikiin oli googlemapsin mukaan 2 h 20 min, mutta meillä matkaan meni huomattavasti kauemman, kun pysähdyttiin vähän sinne sun tänne syömään, käymään Abiskon karkkikaupassa ja kuvaamaan maisemia.
Maisemat – ne olivat pysäyttäviä todellakin. Lumihuippuja, korkeita vuoria, järviä, hurjana pauhaavia koskia ja vuorten vesiputouksia. Maisema muuttui todella karuksi Ruotsin ja Norjan rajalla, kunnes aloimme laskeutua kohti Narvikia.

Iltapäiväkahvit eilen Ballangenin leirintäalueella.
Maisemat Norjan puolella ovat huikeita tietysti myös, täällä tosiaan riittää ihmeteltävää pienelle ihmisille Suomen etelästä. Ensimmäinen yö teltassa Norjassa vietetään leirintäalueella, mutta saa nähdä mikä mahtaa olla seuraava leiriytymisranta. Matka jatkuu Lofooteille pian!

Rahapäiväkirja viikko 23

*postaus sisältää mainoslinkkejä Scandinavian Outdooriin ja Stadiumiin*

Tiesin tän kuun rahapäiväkirjasta tulevan erilainen aikaisempiin verrattuna, kun lomalla rahankäyttö on ihan erilaista kuin arkena, mutta enpä tiennyt kuun ensimmäiselle viikolle osuvan hirvittävän paljon kaikkea. En ollut ajatellut yhtään kuinka paljon reissuun lähteminen vaatii rahallisia uhrauksia jo ennen sitä itse seikkailua, olen vain miettinyt matkustaessa menevän rahaa yleensä jonkun verran.
Tuhlasin viime viikolla rahaa niin paljon, että oksat pois ja pala latvaa:
ostettiin teltta* ja makuualustat
maanantai

hernekeitto + pannari 10,50 e
makuualusta* + sukat* 88,85 e
teltanostokahvit 6,10 e
puhelimen sadesuoja* 9,99 e
Prisma 22,93 e


tiistai

2 emalimukia 22 e
pizza 21,40 e


keskiviikko

nukkumatti 5,50 e
piilarineste 5 e
retkilautanen 6,90 e
Citymarket 7,83 e
Lidl 7,17 e
Prisma 41,64 e

torstai

retkiruoka 8,90 e
hampparilounas 11 e
ulkoiluhousut 11,25 e
Sale 2,49 e

perjantai

Supermarket 11,74 e


lauantai

kahvi + kakku 7,50 e
nukkumatti 5,50 e

sunnuntai

kahvi + suklaapatukka 2,55 e
kahvi + suklaapatukka 3 e
hammasharja 2,35 e
Rahaa meni yhteensä koko viikon aikana huikeat 313,60 euroa. Tuli ostettua parit nukkumatit tuliaiskukiksi eri paikkoihin, joista muuten toinen sai vähän runtua, kun pyysin asiakaspalvelijaa ilmeisesti hieman väärin sanakääntein palvelemaan minua. Sanoin hänelle ”viitikkö heittää tän pakettiin”, johon sain silmienpyörityksen vastaukseksi ja ”kai mää voin”. Hän tosiaan sitten paketoi kukan niin pieneen sykkyrään, etten ole koskaan nähnyt viherkasvia pakattavan sillä tavalla. Se on kuulkaa tarkkaa millä kielellä pyytää palvelua Varsinais-Suomessa. Kun nyt sattui taas tällainen pohjalainen lipsahdus liian lähellä Raision ja Turun rajaa, lopputulos ei ollut kaunis. Eikä siinä, kyllähän sitä itse kukin asiakaspalvelija on loman tarpeessa näihin aikoihin vuotta. Ymmärrän hyvin, itselläkin helpotti heti, kun loma alkoi.
Tänään tämä tuh-lai-lee -tyttö taitaa viedä rahansa Ruotsiin, mutta sitä ennen täytyy mennä syömään. Vi ses!