Instagramin perusteella voisin väittää kaikkien katsoneen eilen Euroviisut, kun minä itse luovutin jo heti alkuunsa ja painelin nukkumaan. Tainnutin itseni kai syömällä vähän liikaa, koska viimeistä iltapalaa syödessä olin aivan liian täynnä. Radi on johtanut siihen, etten enää uskalla skipata iltapalaa, vaikka eilenkin olisi todennäköisesti aivan hyvin voinut. En nimittäin pystynyt syömään maitorahkaa, vaikka se on iltapalojen kuningas itselläni raskausdiabetekseen liittyen.

Olen koko eilisen päivän ollut yksin kotona, viettänyt sitä kuuluisaa omaa aikaa. Aloitin aamun neulomalla, kun jotenkin yhtäkkiä iski inspiraatio pitkästä aikaa. Lenkkeily houkutti, mutta en uskaltanut kuin lyhyelle pihakierrokselle, sillä edellisenä päivänä lenkillä sekä illalla saatoin kärsiä hieman harjoitussupistuksista. En ole varma, mutta luulen näin. Toinen vaihtoehto on, että mahani on pinkeä vain siksi, kun minulla on ruisleipäkokeilu menossa radiin liittyen juuri nyt. Jos mahani saisi päättää, ruisleivällä ei ole enää sijaa elämässäni, mutta pakko nyt silti testata, mitä se tekee sokereille.

Kävely aamupäivällä ei tuntunut mitenkään pahalta, joten lähdin oikealle lenkille myöhemmin päivällä. Jouduin heti alkuunsa hidastamaan tahtia tai muuten olisi alkanut sattua liikaa. Sää oli aivan ihana ja vähän harmitti, kun en pystynyt kävelemään kuin hädin tuskin kaksi kilometriä. Loppuillan vain lepäsin ja välillä neuloin.

Mietin päivällä ennen lenkkiä, että tätäköhän elämäni sitten on äitiyslomalla, koska samalla tavalla minulla silloin on omaa aikaa päivisin. Olisi ihanaa, jos ei olisi sitten enää mitään koronauhkaa ja voisi mennä kaikkien niiden ihmisten kanssa kahville ketä en ole nähnyt pian 1,5 vuoteen. Periaatteessa eilenkin olisi voinut kahvitella, mutta tällä hetkellä koen koronaa olevan edelleen liikaa moiseen rohkeaan touhuun ja toisaalta kynnys pyytää ketään kahville oli tosi suuri. Huomaa kyllä, että sosiaalista kanssakäymistä ei pahemmin työn ulkopuolella ole ollut.

Tänään Tahkis palaa kotiin retkeltään, jee! En vielä tiedä, mitä tehdään, mutta Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha houkuttelisi. Meillä toki myös loma jatkuu edelleen, joten rentoilua on luvassa joka tapauksessa.

Seuraa seikkailujani instassa! 🙂

Eilen saavuimme takaisin Turkuun ja siinä saapumisessa oli todellakin sellainen ”tervetuloa Turkuun” -sävy. Ensin Auran jälkeen Turkuun päin oli joku ihmeen kolari, jossa kaksi akkaa selvittelivät välejään keskellä tietä ennen pelastushenkilökunnan saapumista. Sitten ohikulkutiellä ennen Ravattulaa alkoi näkyä perävaloja ja oltiin, että noniin, taas joku työmaajono. Heti tämän huokailun jälkeen näkyi kuinka edessä ajaneesta pakusta lähti kauhea savupilvi ennen kuin se törmäsi tuon pysähtyneenä olleen jonon päähän. Joku viaton pieni koppero sai pakusta rajun osuman, jonka seurauksena se lennähti kokonaan viereiselle kaistalle ja osui varmaankin myös edessään jonottaneeseen kuorma-autoon. Kesti kamalan kauan, että kopperossa alkoi näkymään liikettä ja sieltä pääsi ulos kuljettaja. Luulin hänen olleen yksin, mutta ei, pelkääjän paikalta nousi ulos toinenkin ihminen. Sain jonkun ihmeen paniikkikohtauksen tästä kaikesta ja aloin itkeä, kun ne ihmiset jäivät eloon. Kunnon raskauspöllyt vissiin, vaikka en tiedä yhtään, miten ilman raskautta olisin reagoinut. Meille sattuu jokaisella lomaretkellä joko onnettomuuden näkeminen tai siihen osallistuminen. Viimeksi nimittäin Kuusamossa olimme itse osallisia, kun joku setä kääntyi eteemme. Jollain ihmeellä Tahkis sai väistettyä hänet sekä risteyksen kaikki härpäkkeet eikä kenenkään autoon tullut naarmuakaan. Ainoastaan minä sain jonkun jäätävän stressikohtauksen ja tärisin seuraavan puolituntisen.

Onneksi kellekään ei käynyt mitenkään ja mekin päästiin ohilkulkutieltä turvallisille taajamanopeuksille sekä kotiin. Olisi pitänyt lähteä vielä kauppaan, mutta jostain syystä ei huvittanut enää yhtään Turun liikenne ja pysyttiin visusti kotona. Innostuin jatkamaan meidän viime viikon järjestelyprojektia ja laitettiin makkari lopullisesti kuntoon sekä siivoiltiin vielä vähän olkkarin puolella. Nyt enää keittiö on hieman räjähtänyt, mutta siihen keskityn sitten huomenna. Ajattelin tänään ottaa vähän rennommin, kun onhan tässä jo viimeinen kolmanneskin alkanut.

VÄHÄN RENNOMMIN

Minun vähän rennommin on tarkoittanut aamuista kauppareissua, päiväunia puolilta päivin, 45 minuutin kävelylenkkiä, neulomista ja tietenkin syömistä. Syömistä ei pidä missään nimessä unohtaa. Ja kyllä, olen tänään ollut jotenkin tosi innoissani neulomisesta. Voisi sanoa, että pitkästä aikaa. Radidiagnoosista lähtien ollut vaisumpaa, samalla tavalla kuin ensimmäisellä kolmanneksella oli plussaamisen jälkeen. Olisi tuossa kuitenkin kolmet sukat, jotka olisi kiva tehdä valmiiksi ja lisäksi haaveilen yhdestä paitaprojektista ennen lapsen syntymää. En luota siihen, että minulla on aikaa ja jaksamista neuloa syksyllä.

Nyt illalla aion kyllä oikeasti rentoilla hyvän ruuan ja Netflixin parissa. Nautin tosi paljon tällä hetkellä kotona olemisesta, kun ollaan saatu järjesteltyä makkari ja muut paikat niin kivasti. Huomennakaan ei ohjelmassa ole mitään kummosempaa ja tarkoitus olisi käydä keittiön kimppuun vähitellen.

Seuraa seikkailujani instassa! 🙂