Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti tänä aamuna mennä eksoottiselle retkelle Topinojan jäteasemalle ja sieltä vauvanvaatekirppikselle, koska sääennuste lupaili pelkkää sadetta. Tahkis oli kuitenkin eilen mun työpäivän aikana ollut niin ahkera, että kävi heittämässä meidän vanhan patjan sekä ison kasan SER-jätettä kaatopaikalle eikä näin ollen siis tarvinnut tänä aamuna aloittaa siitä. Niinpä ehdotin jo eilen iltana, että mitä jos mentäisiin vanhalle kunnon aamulenkille, koska vain sitä kautta lähtee päivä käyntiin aina kunnolla. Aamulenkki lauantaina, sunnuntaina tai molempina on vaan aina ihan paras tapa aloittaa päivä, kelistä riippumatta.

Näin sitten tehtiin. Vaikka aamupalaa syödessä satoi räntää vaakasuorassa, aioimme silti lähteä lenkille. Kun vihdoin lähdimme, paistoi aurinko eikä tuullut yhtään. Kotiin päin tullessa vähän jo sateli, mutta ehdimme silti sisälle takaisin ennen kuin räntäsade osa kaksi ehti alkaa kunnolla. Kävelimme kuuden kilsan lenkin ja olin niin innoissani sen jälkeen, kun pystyin siihen. Hidas olin kuin mikä, mutta pääasia tässä tilassa on pysyä liikkeessä kuitenkin.

VAUVANVAATEKIRPPIKSELLE

Lenkin jälkeen syötiin sen verran, mitä tyhjästä jääkaapista irti saatiin ennen kuin startattiin auto kohti kauppoja. Ensin Prismaan, sitten vauvanvaatekirppikselle ja lopuksi vielä Cittariin. Meistä on tullut ihmisiä, jotka ostavat juuston tietystä kaupasta ja jotkut muut asiat toisaalta. Vanhuutta vai viisautta, ei voi tietää.

Kirppikseltä lähti mukaan pari bodya, yövaate ja pöksyt. Muutama vaate tuli ostettua vähän reilummassa koossa, mutta tuntuu hyvältä varautua jo nyt. Luulen, että syksyllä mulla ei ole ensimmäisenä mielessä vaatteiden hankinta, ellei ole aivan pakko. Tai sitten kun on pakko.

UUSI JÄRJESTYS

Täällä kotona me vaihdettiin järjestystä maanantaina olkkarissa taas jälleen. Siirsimme korituolin sen vanhalle paikalle olohuoneen nurkkaan (ainakin tästä postauksesta löytyy kuva) ja sohvan divaaniosan toiseen päähän sohvaa. Telkkari siirtyi meidän kukkahyllyn paikalle ja kukkahylly lähelle parveketta. Olen koko viikon ihastellut järjestystä ja pohtinut miksei näin tehty jo aikaisemmin. Kun vielä se vanha patja vietiin pois lattialta lojumasta, näyttää meillä aivan ihanan avaralta.

Vielä toki on järjestelyä edessä, sillä tarkoitus olisi siirtää Tahkisen tietokonepöytä olkkarin puolelle, jotta saadaan joku paikka vauvalle. Onneksi tässä on kuitenkin aikaa säätää joitakin kuukausia, eikä kaiken tarvitse olla heti valmista.

VÄLILLÄ ON MUKAVA HÖPISTÄ

Olipa mukava kirjoitella vähän niitänäitä. Kerrankin oli sopiva mielentila tällaiselle ja just tätä olen kaivannut jo pitkään. 🙂 Toivottavasti vauvan syntymän jälkeen pystyisin tähän, vaikka jotenkin oletan, että mun kaikki energia sitten menee ihan vaan kotiarkeen. Olen niin riippuvainen unesta, että todennäköisesti ensimmäiset kuukaudet ovat pelkkää selviytymistä. Vaikka mistä näistä tietää, sen näkee sitten.

Seuraa seikkailujani instassa. 🙂 PS. Eilen meillä oli Janitan kanssa instalive, se on katsottavissa Janitan feedin kautta!

Urheilutoimittajain Liitto uudisti jäsenetujaan ja päätti, että pressikorttia tulee erikseen hakea, eikä sen saaminen enää ole itsestäänselvyys kaikille jäsenille. Olen kuulunut liittoon nyt kolme tai neljä vuotta Turussa asuessani ja tähän asti olen siis nauttinut pressikortin tuomista eduista, mikä itselläni on tarkoittanut lähinnä jalkapallon valokuvauksen helpottamista. Pressikorttia näyttämällä urheilutapahtuman ovella ei ole tarvinnut jäädä ihmettelemään kuka olen ja millä asialla vaan olen voinut keskittyä siihen, mitä olen menossa tekemään eli valokuvaukseen.

Olen valokuvannut jalkapalloa vuodesta 2013 asti. Ajauduin hommaan vahingossa ja sille tielle jäin. SJK:n silloinen valokuvaaja oli estynyt tulemaan paikalle, joten seurassa nykypäivänä edelleen töissä oleva Lari katsoi paremmaksi laittaa minut Kloppien katsomosta kynsiä lakkaamasta tekemään kerrankin jotain hyödyllistä ja pyysi siis kuvaamaan yhden matsin kesäkuussa 2013. Se keikka oli menestys, vaikken varsinaisesti yhtään tiennyt, mitä olen menossa tekemään ja miten urheilua kuvataan. Menin vain, tiesin asetuksen 1/1000 ja innoissani kuvasin kaikkea, mitä vaan keksin.

Ei sillä, että olisin myöskään jalkapallosta mitään ymmärtänyt, mutta mikäs siinä kuumia jalkapalloilijoita kuvatessa kuumina kesäpäivinä. Aloin kuitenkin vähitellen ymmärtämään ja saamaan jutun juonesta kiinni. Sen lisäksi, että kuvani menivät SJK:n käyttöön, käytin niitä omassa blogissani ja kirjoittelin matseista niitänäitä tyyliin ”olin lakannut kynnet SJK:n väreillä”. Joskus tosiaan jaksoin jopa vielä lakata kynsiä.

2013 ennen matsia, työsuhde-etuihin kuului kahvi. 🙂

Sitten muutin Turkuun. TPS:n peleihin ei onneksi ollut mitenkään vaikeaa päästä kuvaamaan, mutta jossain vaiheessa eräs kuvaajakollega vinkkasi, että voisin hakeutua jäseneksi erääseen kerhoon ja sitä kautta saada pressikortin. Niinpä sitten tein. Monta kertaa kortista on ollut hyötyä, kun olen mennyt matseihin, joissa minua ei tunneta järkkäreitten toimesta samalla tavalla kuin Veritaksella. Ei ole tarvinnut selitellä ja selvitellä, millä asialla olen. Ei ole tarvinnut myöskään käydä jalkapalloseuran kanssa keskustelua siitä voinko mennä kuvaamaan matsia antamatta kuvia heidän käyttöönsä, kuten joskus aikoinaan.

Suomi – Armenia 2019

TPS – IK Myran 2019

Pressikortti myönnetään vain alan ammattilaisille

Tänä vuonna pressikorttia piti erikseen hakea ja eilen luin sähköpostin, jossa kerrottiin, etten saa sitä. Pressikortti myönnetään vain alan ammattilaisille.

Olen oikeastaan vähän järkyttynyt tästä. Siksi kai halusin kirjoittaa tämän postauksenkin. En ole paljon viime aikoina mistään jalkapallosta etenkään täällä blogissani höpissyt, mutta sille on syynsä. Korona. Minua ei kertakaikkiaan ole huvittanut tunkea yleisötapahtumiin koko koronan aikana, mutta myönnän: on minulla ikävä jalkapallon kuvaamista ja siitä kirjoittamista. Jalkapallon valokuvaaminen merkitsee minulle paljon. Se on tuonut mukanaan minulle niin paljon. Ihmisiä, muistoja, kanavan toteuttaa itseäni ja keinon löytää täydellinen keskittyminen. Erityisesti jälkimmäinen on paljon ihmiselle, joka jonkin verran kärsii ADHD:sta.

Vuonna 2016 olin mukana tekemässä Matsipäivää ja 2019 olin kutsuvieraana Urheilugaalassa. Haluaisin uskoa, että minulla on vielä jotain annettavaa alalle, vaikka olenkin pitänyt koronataukoa ja lisäksi ajattelin synnyttää tuossa elokuun paikkeilla. Haluaisin myös joku päivä taas valokuvata maajoukkuetta, joten toivottavasti pressikortittomuus ei tule olemaan unelmieni tiellä.