Eilen saavuimme takaisin Turkuun ja siinä saapumisessa oli todellakin sellainen ”tervetuloa Turkuun” -sävy. Ensin Auran jälkeen Turkuun päin oli joku ihmeen kolari, jossa kaksi akkaa selvittelivät välejään keskellä tietä ennen pelastushenkilökunnan saapumista. Sitten ohikulkutiellä ennen Ravattulaa alkoi näkyä perävaloja ja oltiin, että noniin, taas joku työmaajono. Heti tämän huokailun jälkeen näkyi kuinka edessä ajaneesta pakusta lähti kauhea savupilvi ennen kuin se törmäsi tuon pysähtyneenä olleen jonon päähän. Joku viaton pieni koppero sai pakusta rajun osuman, jonka seurauksena se lennähti kokonaan viereiselle kaistalle ja osui varmaankin myös edessään jonottaneeseen kuorma-autoon. Kesti kamalan kauan, että kopperossa alkoi näkymään liikettä ja sieltä pääsi ulos kuljettaja. Luulin hänen olleen yksin, mutta ei, pelkääjän paikalta nousi ulos toinenkin ihminen. Sain jonkun ihmeen paniikkikohtauksen tästä kaikesta ja aloin itkeä, kun ne ihmiset jäivät eloon. Kunnon raskauspöllyt vissiin, vaikka en tiedä yhtään, miten ilman raskautta olisin reagoinut. Meille sattuu jokaisella lomaretkellä joko onnettomuuden näkeminen tai siihen osallistuminen. Viimeksi nimittäin Kuusamossa olimme itse osallisia, kun joku setä kääntyi eteemme. Jollain ihmeellä Tahkis sai väistettyä hänet sekä risteyksen kaikki härpäkkeet eikä kenenkään autoon tullut naarmuakaan. Ainoastaan minä sain jonkun jäätävän stressikohtauksen ja tärisin seuraavan puolituntisen.

Onneksi kellekään ei käynyt mitenkään ja mekin päästiin ohilkulkutieltä turvallisille taajamanopeuksille sekä kotiin. Olisi pitänyt lähteä vielä kauppaan, mutta jostain syystä ei huvittanut enää yhtään Turun liikenne ja pysyttiin visusti kotona. Innostuin jatkamaan meidän viime viikon järjestelyprojektia ja laitettiin makkari lopullisesti kuntoon sekä siivoiltiin vielä vähän olkkarin puolella. Nyt enää keittiö on hieman räjähtänyt, mutta siihen keskityn sitten huomenna. Ajattelin tänään ottaa vähän rennommin, kun onhan tässä jo viimeinen kolmanneskin alkanut.

VÄHÄN RENNOMMIN

Minun vähän rennommin on tarkoittanut aamuista kauppareissua, päiväunia puolilta päivin, 45 minuutin kävelylenkkiä, neulomista ja tietenkin syömistä. Syömistä ei pidä missään nimessä unohtaa. Ja kyllä, olen tänään ollut jotenkin tosi innoissani neulomisesta. Voisi sanoa, että pitkästä aikaa. Radidiagnoosista lähtien ollut vaisumpaa, samalla tavalla kuin ensimmäisellä kolmanneksella oli plussaamisen jälkeen. Olisi tuossa kuitenkin kolmet sukat, jotka olisi kiva tehdä valmiiksi ja lisäksi haaveilen yhdestä paitaprojektista ennen lapsen syntymää. En luota siihen, että minulla on aikaa ja jaksamista neuloa syksyllä.

Nyt illalla aion kyllä oikeasti rentoilla hyvän ruuan ja Netflixin parissa. Nautin tosi paljon tällä hetkellä kotona olemisesta, kun ollaan saatu järjesteltyä makkari ja muut paikat niin kivasti. Huomennakaan ei ohjelmassa ole mitään kummosempaa ja tarkoitus olisi käydä keittiön kimppuun vähitellen.

Seuraa seikkailujani instassa! 🙂

Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti tänä aamuna mennä eksoottiselle retkelle Topinojan jäteasemalle ja sieltä vauvanvaatekirppikselle, koska sääennuste lupaili pelkkää sadetta. Tahkis oli kuitenkin eilen mun työpäivän aikana ollut niin ahkera, että kävi heittämässä meidän vanhan patjan sekä ison kasan SER-jätettä kaatopaikalle eikä näin ollen siis tarvinnut tänä aamuna aloittaa siitä. Niinpä ehdotin jo eilen iltana, että mitä jos mentäisiin vanhalle kunnon aamulenkille, koska vain sitä kautta lähtee päivä käyntiin aina kunnolla. Aamulenkki lauantaina, sunnuntaina tai molempina on vaan aina ihan paras tapa aloittaa päivä, kelistä riippumatta.

Näin sitten tehtiin. Vaikka aamupalaa syödessä satoi räntää vaakasuorassa, aioimme silti lähteä lenkille. Kun vihdoin lähdimme, paistoi aurinko eikä tuullut yhtään. Kotiin päin tullessa vähän jo sateli, mutta ehdimme silti sisälle takaisin ennen kuin räntäsade osa kaksi ehti alkaa kunnolla. Kävelimme kuuden kilsan lenkin ja olin niin innoissani sen jälkeen, kun pystyin siihen. Hidas olin kuin mikä, mutta pääasia tässä tilassa on pysyä liikkeessä kuitenkin.

VAUVANVAATEKIRPPIKSELLE

Lenkin jälkeen syötiin sen verran, mitä tyhjästä jääkaapista irti saatiin ennen kuin startattiin auto kohti kauppoja. Ensin Prismaan, sitten vauvanvaatekirppikselle ja lopuksi vielä Cittariin. Meistä on tullut ihmisiä, jotka ostavat juuston tietystä kaupasta ja jotkut muut asiat toisaalta. Vanhuutta vai viisautta, ei voi tietää.

Kirppikseltä lähti mukaan pari bodya, yövaate ja pöksyt. Muutama vaate tuli ostettua vähän reilummassa koossa, mutta tuntuu hyvältä varautua jo nyt. Luulen, että syksyllä mulla ei ole ensimmäisenä mielessä vaatteiden hankinta, ellei ole aivan pakko. Tai sitten kun on pakko.

UUSI JÄRJESTYS

Täällä kotona me vaihdettiin järjestystä maanantaina olkkarissa taas jälleen. Siirsimme korituolin sen vanhalle paikalle olohuoneen nurkkaan (ainakin tästä postauksesta löytyy kuva) ja sohvan divaaniosan toiseen päähän sohvaa. Telkkari siirtyi meidän kukkahyllyn paikalle ja kukkahylly lähelle parveketta. Olen koko viikon ihastellut järjestystä ja pohtinut miksei näin tehty jo aikaisemmin. Kun vielä se vanha patja vietiin pois lattialta lojumasta, näyttää meillä aivan ihanan avaralta.

Vielä toki on järjestelyä edessä, sillä tarkoitus olisi siirtää Tahkisen tietokonepöytä olkkarin puolelle, jotta saadaan joku paikka vauvalle. Onneksi tässä on kuitenkin aikaa säätää joitakin kuukausia, eikä kaiken tarvitse olla heti valmista.

VÄLILLÄ ON MUKAVA HÖPISTÄ

Olipa mukava kirjoitella vähän niitänäitä. Kerrankin oli sopiva mielentila tällaiselle ja just tätä olen kaivannut jo pitkään. 🙂 Toivottavasti vauvan syntymän jälkeen pystyisin tähän, vaikka jotenkin oletan, että mun kaikki energia sitten menee ihan vaan kotiarkeen. Olen niin riippuvainen unesta, että todennäköisesti ensimmäiset kuukaudet ovat pelkkää selviytymistä. Vaikka mistä näistä tietää, sen näkee sitten.

Seuraa seikkailujani instassa. 🙂 PS. Eilen meillä oli Janitan kanssa instalive, se on katsottavissa Janitan feedin kautta!