TPS vaihtoi koutsia tuossa taannoin ja minähän sitten lähdin tänään kuvaamaan uuden TPS:n futista into piukassa. Aiempi matsi RoPSia vastaan näytti niin erilaiselta kuin aiemmat, joten odotukset olivat optimistisesti korkealla.

Tässä nopea lyhennelmä pelistä: koko 90 minuutin ajan joka toinen hetki enimmäkseen joku Hongan pelaaja oli kentällä mukkelis makkelis, Muzaci otti keltaisen, tuomarointia moitittiin kovaäänisesti eikä TPS varsinkaan ensimmäisellä puoliajalla kovin usein Hongan maalia uhannut.

Haluatteko tietää, mitä minä tein matsin ajan? Ekalla puoliajalla odotin TPS:n hyökkäyksiä, mutta loppua kohti olin jo luovuttanut ja ihmettelin taivaalla näkyvää haloa. Toisella puoliajalla juttelin muiden kuvaajien kanssa siinä samalla, kun kirosin vallitsevia valo-olosuhteita. Niin perseestä kirkas auringonvalo puoliksi kentän päällä, kun osa taas on varjossa. Muutenkaan en ole nyt ihan parhaassa vedossa futiskuvaamista ajatellen, olin oikeasti aika paska.

Tämä koko matsi oli jotenkin tosi hämmentävä. Minne jäi se viime viikonlopun TPS? Oliko Honka muka niin kova, että puolustuksesta ei vain päässyt läpi? Onko maali niin kammottava laitos, että siitä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin potkasta ohi? Itsehän olen mestari tekemään maaleja. Itsehän kosken jalkapalloon tosi usein. Mitä ihmettä ne kaikki Hongan pahan näköiset kaatumiset ja pääosumat oikein olivat? Oliko nurmikko liukas, tasapainossa jotain ongelmia Hongalla vai onko TPS alkanut paikata pelaamista muilla tavoilla? Ensi kerralla yritän keskittyä varmaan vähän paremmin, vaikka se on kyllä vaikeaa, jos peliä pelataan ihan eri päässä kuin itse on.

Nyt en ehdi tämän enempää jaaritella tästä 90 minuutista Kupittaan vehreillä laitumilla, sillä mun täytyy painua nukkumaan. Huomenna vielä työpäivä ja sitten hei alkaa loma. Ehkäpä siinäkin yksi syy, miksi mun ajatukset seilasi jossain ihan muualla kuin futiskentällä.

Hemmetti, mikä viikko mulla on ollut ja tänään on vasta keskiviikko. Kuten tiedätte, autoni hajosi sunnuntaina ja siitä kirjoittelin edellisessä postauksessa maanantaina. Eilen oli tarkoitus hakea pyörähuollosta mun pyörä, jonka vein siis jälkisähköistykseen heinäkuun alkupuolella. Just sen takia, jos auto hajoaa.

Onnistuin jättämään mun avaimet pyörähuoltoon ja huomasin sen siis vasta kotipihassa, kun olisi pitänyt pyörä saada varastoon ja tietysti lukkoon. Niinpä sitten istuskelin talomme edessä jotain tunnin odottelemassa Tahkista töistä kotiin.

Tänään autokorjaajasetä soitti ja pääsin hakemaan pösön kotiin. Samalla reissulla hain myös avaimet pyörähuollosta, joten just tällä hetkellä mulla on kaikki asiat kasassa ja järjestyksessä. Huhhuh. Saa nähdä kuinka kauan tästäkin saa taas nauttia, mutta tätähän tämä elämä on.

Ajattelinkin nyt rentouttaa itseni ja teidät latomalla tähän postaukseen rauhallisia metsäkuvia. Ne toimivat aina. Se on tutkittukin, että metsäkuvat rauhoittavat. Metsä itsessään laskee verenpainetta, mutta hyötyä saa myös metsäkuvista. Kävimme lauantaina ihmettelemässä lakkoja ja mustikoita yhden luontopolun varrella, joka kuuluu Kurjenrahkan kansallispuistoon.

Kävelimme suon läpi, joka näytti joka suuntaan kunnon erämaasuolta. Tuli vähän lappifiilis. Tosi hieno paikka, eikä siis tarvinnut kauas maantiestä mennä. Reitti lähtee Savojärven kierroksen parkkista vastapäätä.

Kävimme kääntymässä kolmen kilometrin päässä tulipaikalla, jossa söimme lounaan. Takaisin tullessa poimimme mustikat talteen, jonka jälkeen pidimme kahvitauon. Oli ihanaa. Tuolloin olenkin viimeksi ollut kunnolla rentoutunut, koska sunnuntainahan sitten kaikki hulluus alkoi.

Nyt menen tekemään ruokaa ja sitten taidan palkita itseni neulomalla.